Ana Moura ja Fadoa

Portugalissa kansallismusiikin asemaan nousseen fadon historia alkaa noin 1820-luvulla. Sen pohjana arvellaan olleen Brasiliasta rantautuneiden afrikkalaisten orjien rytmit. Portugalilaiset muokkasivat musiikin kitaralla säestetyksi lauluksi ja se levisi kansan tietoisuuteen tavernojen, bordellien ja katulaulajien myötä. Fado kuului arkipäivään, sen kaihoisat sävelet kaikuivat Lissabonin kapeilla kujilla ja keittiöissä.

Fadolla on kolme perusmuotoa. Mollivoittoinen ja tempoltaan hidas fado kertoo aina surullista tarinaa. Duurissa kulkeva, nopeatempoisempi laulu kertoo ilosta tai onnesta ja saattaa olla tekstiltään jopa hauska. Kolmas laji, kahden laulajan (usein miehen ja naisen) improvisoitu teksti on usein nokkelaa naljailua.

Fadoa lauletaan yleensä portugalilaisen ja klassisen kitaran säestyksellä. Miespuolinen laulaja saattaa esiintyä mustassa puvussa, naiset taas mustassa mekossa, musta shaali olkapäillään. Tulkinnan dramaattisuutta ei tehosteta liikkeellä, mutta musiikkilajia tuntematon ja kieltä taitamatonkin kuulija saa nauttia vahvasta tunnelmasta ja viimeistään viimeisen säkeen ”nousu” riipaisee selkäpiitä. Parhaimman tuntuman fadoon saa pienen ravintolan nurkassa esiintyvältä laulajalta.Fadolla on kolme perusmuotoa. Mollivoittoinen ja tempoltaan hidas fado kertoo aina surullista tarinaa. Duurissa kulkeva, nopeatempoisempi laulu kertoo ilosta tai onnesta ja saattaa olla tekstiltään jopa hauska. Kolmas laji, kahden laulajan (usein miehen ja naisen) improvisoitu teksti on usein nokkelaa naljailua.

Kaksi ystävääni on yllättänyt minut tänään .Tilkan asukas vastasi puhelimeen , siihen omaansa , joka oli ollut hukassa ja nyt löytynyt ! Aikansa toisessa päässä etsien löytyi vihdoin sekin kohta , josta kuului minun ääneni , ilo löydöksestä oli suuri . Toinen yllätti kutsumalla Savoy-teatteriin kuuntelemaan -ja tällä kertaa myös katselemaan- portugalilaista fadolaulajaa , Ana Mouraa.

Olen kuullut fadoa Portugalissa , mutta sen viehätys ei silloin minulle auennut .Laulu muistutti itämaista joikaajaa , mielsin sen minaareettien maahan .Mutta kutsulle ei koskaan saa sanoa ei, jos se vain on mahdollista ."Minulla ei ole varaa olla tulematta , jos joku johonkin pyytää ", muistan Tilkan ystävän aikoinaan sanoneen .Ja tänä harventuvien ystävien aikana se on varsin totta , joten -huolimatta epäilyksestäni , sanoin lähteväni mielelläni , uusi kokemus kiinnostaa aina. --En olisi voinut erehtyä suuremmin , esitys vei mennessään , varsinkin kun huomasin tyylilajin hyvinkin tutuksi .Minullahan on fadolauluja vanhoilla vinyyleillä , kuuntelenkin niitä iltaisin usein , kun istun lukemassa. En vain tiennyt , että kyseessä on juuri Fadolaulut ! --Vuosia sitten olin käymässä Brasiliassa .Minut vietiin silloin paikalliseen lauluiltaan, musiikin muistan vieläkin , enkä huonoiten laulajien ansiosta .Naiset olivat kauniita ja miehet luultavasti söin silmilläni ! Mutta se ääni , molemmilla oli samanlainen ,jos sulki silmänsä , tuskin heitä pystyi erottamaan .Ääneen ja sen käyttöön kiinnitin nytkin huomioni , itse laulut olisivat voineet olla mistä tahansa eteläisen Euroopan maasta .Anan tumma ääni miellytti korvaa , samoin portugalilainen kitara .Konsertin jatkumossa mietin , miltähän esitys kuulostaisi ilman suuria sähköisiä vahvistimia .Ehkä aidommalta , sinne baarin nurkaan sopivammalta. Nautin suuresti illasta ja siitä kiitos Roihuvuoren miehelle , joka vaihtoi lippunsa toiseen menoon . Siinä hän kyllä hävisi , miehille oli silmänruokaa roppakaupalla , meille naisille enimmin vain korvan .

Märta Tikkanen sanoo ettei koskaan isoäitinsä eläessä kysynyt tältä oikeita kysymyksiä, ajatteli että isoisä oli varmaan satuttanut isoäitiä. ”Mitä enemmän luin Unosta ja mitä hän oli kirjoittanut, sitä enemmän kiinnostuin hänestä. Sitä paremmin ymmärsin myös isoäitiä.”

Luen uudelleen Tikkasen kirjaa isovanhemmistaan ja ihmettelen edelleen,

kuinka itsekäs Uno oli ja kuinka ehdottoman sinisilmäinen oli Emma ! Uno kävi kotosalla vain laskemassa lapset ja tekemässä uusia , tuhlasi Emman perinnön ja oli ikuisessa rahapulassa , onnistuen pitämään siinä myös vaimonsa ja kuusi lastaan !Tikkanen kyselee, josko se rakkautta lie ja lukijana minä vastaan , että tuskinpa oli .Tyhmyyttä lie ! Kirjan loppua en muista ,mutta toivon ihmisyyden nimissä , että Emma-parka tuosta tokenee ja antaa piut paut aviomiehelleen -vaikka eipä siihen aikaan naisilla moisia oikeuksia ollut .Mitenkähän Emman käy ?Ja miksi kirjalija ymmärsi Emmaa?