Ulkoilua

Blackyn hoitopöytä on taas uudessa käytössä kissaparan karvojen jälkeen .Minulla on kaksi vävyä ja molemmat hallitsevat -jotenkuten -ompelemisen jalon taidon !Rapakon takainen suihkii koneellaan verhot ja laskokset , tämä uusin täällä kursi kokoon ratkenneita saumoja .Tarpeeksi hyvin , koska aikoo housunsa päälleen laittaa.Ennen sanottiin ,jotta "ahkera äiti kasvattaa laiskoja lapsia " , liekö väite totta , kun yksikään ei koneeseen tartu , vaikka on taito opetettu !

Ysikutonen laahuilee kotinurkissaan , minulla on siis vapaus mennä ja tulla miten mielii. Päätin käydä ulkoiluttamassa Tilkan asukasta , vaihteeksi keskellä päivää , kun aurinkokin paistoi keväisesti .Kävely Keskuspuistoon on kuin raikas hengähdys , on hiljaista , vain tintit ilmoittelevat kevään alkaneen .Paljon valkoista lunta , korkeita kallioita ja suuria kuusia .Ja se hiljaisuus , sitä me jäimme kuuntelemaan.

Pari tuntia siinä meni , sitten vein ystäväni takaisin .Kävely kotiin pitkin Mannerheimin tietä tuntui hyvältä , huolimatta liikenteen korvia kirvelevästä melusta .Minulla oli vapaus .

Töölönlahden kävelytie on hiekoitettu takuuvarmasti pitäväksi .Pitkiä askeleita ottaen katselin edessä kulkevaa minkkiturkkia ja muistelin nuorimmaiseni kauhistelua turkkini painosta :"Eipä ole ihme , että aina valitat kuumuutta , kun tuollaista painoa päälläsi kannat !" Säälien ohitin minkkiturkin , minulla oli lenkkivaatteet! Kävely oli kevyt , eikä hiki yllättänyt ! Vaatteilla on siis väliä.

Kirja "Tumman veden yllä " oli sittenkin inhottava .Valoa näyttävä kuitenkin , sillä väkivalta lopulta sai palkkansa , vaimo lähti.Pysyikö pois , sitähän tarina ei kerro.

Hella , mutta ei Niskavuoren Heta

Hella Wuolijoki - viisari
Hella Wuolijoen vuosina 1920-40 emännöimä Marlebäckin –kartano, Iitin Lyöttilässä on monen tragedian Niskavuori. Kartano on tunnettu Hellan jälkeenkin ...viisari.suntuubi.com/?cat=20 - Välimuistissa - Samankaltaisia

Mikä tarina komeaakin komeammasta kartanosta ! Ei muuta kuin kansien väliin ja luettavaksi.Käykääpä lukaisemassa.

Hella Wuolijoki vuoteen 1908 Ella Murrik (1886–1954)
Hella Wuolijoki oli kuuluisa ja hyvin suosittu näytelmäkirjailija, joka toimi aktiivisesti myös politiikassa.
• yleisradion pääjohtaja• rauhantunnustelija• kansanedustaja• vapaa toimittaja• kirjailija • liikenainen

– Työ oli muodikkaasti sanottuna haasteellinen ja olen ylpeä ja onnellinen, että sain roolin tehdä, Weckström sanoo Hella näyttelevä Tiina Weckström.
.
Tiina Weckström kertoo yllättyneensä, kun ohjaaja Juha Wuolijoki tarjosi roolia. Tiina Weckströmin Hella ei ole näköispatsas, sillä Tiinan olemus on naisellisempi kuin matroonamaisemman Wuolijoen. Elokuvassa Hella myös puhuu enemmän ilmeillään kuin sanoillaan.
Hella Wuolijoen elämästä elokuvassa on kolmenkymmenen vuoden jakso. Hänen elämänsä kulkee rikkaasta teollisuusnaisesta vararikkoon ja maanpetossyytteen takia vankilaan ja vapauteen. Elokuva päättyy, kun Hellan tytär Vappu Tuomioja tulee äitiään vastaan vankilan portille.
Kaikki tuntevat Niskavuori-näytelmien henkilöt ja tarinat, mutta Hella Wuolijoen elämä on monille tuntemattomampi. Käsikirjoittaja Outi Nyytäjän ja ohjaaja Juha Wuolijoen yhteinen tutkimusmatka Hella Wuolijoen menneisyyteen vahvisti molempien uskoa siihen, että tämä tarina pitää kertoa juuri nyt.
Hella Wuolijoki (1886–1954) syntyi Virossa Ella Murrikina ja loi näyttävän uran Suomessa. Hän oli kuuluisa näytelmäkirjailija, poliitikko ja liikenainen. Wuolijoki istui sodan aikana vankilassa maanpetoksesta ja vapautettiin sodan päätyttyä. Yleisradion pääjohtaja hän toimi vuosina 1944–1949.
Vaatimattomista oloista kotoisin oleva Hella nousee nopeasti Euroopan seurapiireihin. Hankkeet, joihin hän tarttuu, tuntuvat muuttuvan kullaksi, ja Niskavuori-näytelmät menestyvät Hollywoodia myöten.
Maailmansotien ravistellessa Eurooppaa tiedustelupalvelut kiinnostuvat Hellasta. Hänen jäljilleen lähtee Valpon etsivä, jonka elämäntehtäväksi muodostuu Hellan kukistaminen.
Hella W
ohjaus Juha Wuolijoki
käsikirjoitus Outi Nyytäjä ja Juha Wuolijoki
päärooleissa Tiina Weckström, Hannu-Pekka Björkman, Matleena Kuusinen

Pitäähän tuo elokuva nähdä ,jo historiansa vuoksi. Mutta siinä suhteessa elokuva ei suuria tarjonnut , se vain raapaisi pintaa .Ja herätti ehkä kiinnostuksen , mitä oikein tapahtuikaan .Elokuvan kuvaus oli hyvin , hyvin kaunista .Tuntuikin , että suurin paino oli laitettu nimenomaa kuvaukseen sisällön kärsiessä ylimalkaisuudesta , ehkä tahallisesta , sillä verestäessäni muistia netissä , huomio kiinnittyi Hellan kovasti monipuoliseen elämään.Hän tuntui riittäneen joka suuntaan ja kaikkeen tehokkaasti .Sääli , että moisia geenejä ei ole siirretty suuremmalle perillisjoukolle , yksi tytär ja hänelläkin yksi poika ja pojalla ei kuulemma yhtään .Tämä Juha on sitten hyvinkin väärän puun takaa sukulainen ja ote kerrontaan oli väljähtynyt sukupolvien mittaan.Hellasta oli poistettu puhti . Hieman pitkävetinen luettelomainen toteutus , mutta onhan se suomalainen ja siksi katsottavaksi tarpeellinen .

Kirja kertoo pienestä Pete-pojasta. Pete nauttii lapsuudestaan, vaikka sitä varjostaakin isäpuolen alkoholismi ja väkivaltainen käytös. Pyrin kuvaamaan tapahtumia lapsen näkökulmasta. Lapselle on ominaista ajatella, että tällaista oma elämäni on, ja tällaista elämän pitääkin olla. Lapsi ei kyseenalaista.
– Romaani kertoo siitä, miten perhe selviää eteenpäin vaikeuksista, viinasta ja väkivallasta huolimatta, näyttelijä sanoo.

Tumman veden päällä .Epäröin ottaa kirjaa käsiini , sillä sitä mainostettiin lapsen näkökulmasta katsottuna pienoiseksi perhehelvetin kuvaukseksi.Se on kuitenkin osoittautunut ihan muuksi .Väkivaltaisuus on sivuseikka , se vain on mukana , se on äidin ja isän juttu . Petellä on mummu ja pappa ja mielikuvitus , jonne voi aina elämän kovilla hetkillä paeta .Onneksi lapsi osaa sen taidon ja sääli , että se katoaa aikuiseksi kasvaessa.Mutta siinä Franzen on väärässä,että lapsi ei kyseenalaista .Kyllä se kyseenalaistaa .Eikä unohda.Luettavaa on vielä jäljellä , katsotaan ,miten Peten kyseenalaistamisen käy .

sunnuntai meni , tuli maanantai

Sunnuntai kääntyi jo iltapäivän puolelle , ennenkuin sain itseni liikkeelle.Mittari hipoi kahtakymmentä ja Hesassa se tarkoittaa kylmää , sillä merellinen viima on joskus raju.Kuten yksi ystävä lohkaisi naamakirjassa , että "onneksi on itsetunto kohdallaan ja voi laittaa toppahousut jalkaan !"

Kaapelissa oli Sammallahden viimeinen viikko , halusin käydä painamassa mieleen kauniit mustavalkoiset kuvat .Kolme tuntia vierähti, kun katselin kuva kuvalta , ihaillen suurta taitoa osata katsoa ja nähdä .
Keväinen sää oli houkutellut monen monta upean, kertovan kuvan ystävää.

Projekti-tilassa (opin juuri tuon sanan ) oli mainio näyttely hyvästä hoksaavaisuudesta .Ruotsalainen Beata Fransson on kuvannut Milanolaisten muotiliikkeiden ikkunoita iltavalossa ja painanut kuvat paperikasseihin.Kassit olivat kauniita ,voisivat toimia ekolaukkuina missä juhlissa tahansa .Kierrätyskamaa , jota et pois heittäisi.

Taloprojekti jatkuu , jotain aina joskus kuuluukin ,ja jotain he kaiketi tekevätkin .

Tunturissa pakkanen heikkenee , kun noustaan ylemmäksi .Miten lie nosturin nokassa ,

seurasin kavereiden konttaamista tuon vaakatason päästä päähän , mitä tekivät , jäi epäselväksi , mutta hengissä selvisivät .

Bridgessä oli tänään oikein hyvä päivä . Vaikka joka peliä ei voitettukaan , oli mukava ottaa riskejä ja saada vastapuoli raivoihinsa "väärästä tarjoamisesta ",joskus muuten sekin voitettiin .

Sain uuden ystävän naamakirjaan rapakon takaa Kansasista !Millä muulla keinoin saisin olla mukana nuorten menoissa , olen hyvin otettu "ystävän " roolista .

penkkariaika

Helmikuu ja penkkarit. Katselin naamakirjan kuvia nuorista juhlijoista ja livahdin muistojen maailmaan , nehän minulla on tallessa kansien välissä.Tuossa me maailman valloittajat olemme auton lavalla ,tulevaisuus haussa ja lättähattu päässä.Siinä sitä on lavan kyljessä Vanski , Arto , Riksu ja pari muuta, tietysti allekirjoittaneen taiteilemana .
Surffailin netissä vanhoja kuvia etsien ja silmiini osui kuva Hesalaisesta koulusta penkkariaamuna. Vuosi on 1956 ja tuntuu kovasti tutulta .Hesa oli muodin edelläkävijä , me laahattiin Käpykylässä perässä , joten moisia asuja voinette bongata 1962 penkkariauton lavalta .

Kova pakkanen ja hiihtoloma kuuluvat mielestäni yhteen .Nyt onkin tarjolla pelkkää herkkua koululaisille , kirkasta tähtitaivasta,täyskuuta , valkoisia hankia ja sileitä luonnonjäitä .Aurinkokin on hehkuttanut siniseltä taivaalta ,mitäs siitä , jos on kylmä , sehän on edelleenkin vain vaateasia !

Bridgen jälkeen hyppäsin ratikkaan ,pussissa toppahousut ja lämpimät sukat .Tilkassa odottikin hyvin virkeä ystävä , "on aina elähdyttävää saada jutella normaalien ihmisten kanssa , kävin kahvilla kahden vanhan naisystävän kanssa ."Vaatteet päälle ja ulos .Ei haitannut kova pakkanen ,tunti siinä kuljettiin ja juteltiin ,ihan kuin ennen.Silti jätin hänet lukkojen taakse iloisena kättä heilauttaen .

Lauantai , aurinko häiritsee elämääni porottamalla epämieluisan kirkkaasti.Se paljastaa lian ja pölyn , sitä ei pääse pakoon .On lupa painua itsesääliin .Menisin hiihtämään , mutta ei ole suksia .Ostaisinko ? No , sitten pitäisi mennä hiihtämään .Ja täällä etelä -Suomessa se tapahtuisi valmiiksi tehdyillä laduilla ja meikäläinen on umpihanki-ihmisiä .Tai oli. Siis ei suksia , eikä hiihtämään , mutta ei aina kävelemäänkään , joten aloitin itsesäälin vallassa pullataikinan . Nyt meillä tuoksuu hyvältä . Toisin oli eilen , mies teki munakkaan ja kärvensi koko huushollin mahtavalla munan hajulla ! Taisi polttaa pohjaan , mutta hyvää kuulemma oli .

Ana Moura ja Fadoa

Portugalissa kansallismusiikin asemaan nousseen fadon historia alkaa noin 1820-luvulla. Sen pohjana arvellaan olleen Brasiliasta rantautuneiden afrikkalaisten orjien rytmit. Portugalilaiset muokkasivat musiikin kitaralla säestetyksi lauluksi ja se levisi kansan tietoisuuteen tavernojen, bordellien ja katulaulajien myötä. Fado kuului arkipäivään, sen kaihoisat sävelet kaikuivat Lissabonin kapeilla kujilla ja keittiöissä.

Fadolla on kolme perusmuotoa. Mollivoittoinen ja tempoltaan hidas fado kertoo aina surullista tarinaa. Duurissa kulkeva, nopeatempoisempi laulu kertoo ilosta tai onnesta ja saattaa olla tekstiltään jopa hauska. Kolmas laji, kahden laulajan (usein miehen ja naisen) improvisoitu teksti on usein nokkelaa naljailua.

Fadoa lauletaan yleensä portugalilaisen ja klassisen kitaran säestyksellä. Miespuolinen laulaja saattaa esiintyä mustassa puvussa, naiset taas mustassa mekossa, musta shaali olkapäillään. Tulkinnan dramaattisuutta ei tehosteta liikkeellä, mutta musiikkilajia tuntematon ja kieltä taitamatonkin kuulija saa nauttia vahvasta tunnelmasta ja viimeistään viimeisen säkeen ”nousu” riipaisee selkäpiitä. Parhaimman tuntuman fadoon saa pienen ravintolan nurkassa esiintyvältä laulajalta.Fadolla on kolme perusmuotoa. Mollivoittoinen ja tempoltaan hidas fado kertoo aina surullista tarinaa. Duurissa kulkeva, nopeatempoisempi laulu kertoo ilosta tai onnesta ja saattaa olla tekstiltään jopa hauska. Kolmas laji, kahden laulajan (usein miehen ja naisen) improvisoitu teksti on usein nokkelaa naljailua.

Kaksi ystävääni on yllättänyt minut tänään .Tilkan asukas vastasi puhelimeen , siihen omaansa , joka oli ollut hukassa ja nyt löytynyt ! Aikansa toisessa päässä etsien löytyi vihdoin sekin kohta , josta kuului minun ääneni , ilo löydöksestä oli suuri . Toinen yllätti kutsumalla Savoy-teatteriin kuuntelemaan -ja tällä kertaa myös katselemaan- portugalilaista fadolaulajaa , Ana Mouraa.

Olen kuullut fadoa Portugalissa , mutta sen viehätys ei silloin minulle auennut .Laulu muistutti itämaista joikaajaa , mielsin sen minaareettien maahan .Mutta kutsulle ei koskaan saa sanoa ei, jos se vain on mahdollista ."Minulla ei ole varaa olla tulematta , jos joku johonkin pyytää ", muistan Tilkan ystävän aikoinaan sanoneen .Ja tänä harventuvien ystävien aikana se on varsin totta , joten -huolimatta epäilyksestäni , sanoin lähteväni mielelläni , uusi kokemus kiinnostaa aina. --En olisi voinut erehtyä suuremmin , esitys vei mennessään , varsinkin kun huomasin tyylilajin hyvinkin tutuksi .Minullahan on fadolauluja vanhoilla vinyyleillä , kuuntelenkin niitä iltaisin usein , kun istun lukemassa. En vain tiennyt , että kyseessä on juuri Fadolaulut ! --Vuosia sitten olin käymässä Brasiliassa .Minut vietiin silloin paikalliseen lauluiltaan, musiikin muistan vieläkin , enkä huonoiten laulajien ansiosta .Naiset olivat kauniita ja miehet luultavasti söin silmilläni ! Mutta se ääni , molemmilla oli samanlainen ,jos sulki silmänsä , tuskin heitä pystyi erottamaan .Ääneen ja sen käyttöön kiinnitin nytkin huomioni , itse laulut olisivat voineet olla mistä tahansa eteläisen Euroopan maasta .Anan tumma ääni miellytti korvaa , samoin portugalilainen kitara .Konsertin jatkumossa mietin , miltähän esitys kuulostaisi ilman suuria sähköisiä vahvistimia .Ehkä aidommalta , sinne baarin nurkaan sopivammalta. Nautin suuresti illasta ja siitä kiitos Roihuvuoren miehelle , joka vaihtoi lippunsa toiseen menoon . Siinä hän kyllä hävisi , miehille oli silmänruokaa roppakaupalla , meille naisille enimmin vain korvan .

Märta Tikkanen sanoo ettei koskaan isoäitinsä eläessä kysynyt tältä oikeita kysymyksiä, ajatteli että isoisä oli varmaan satuttanut isoäitiä. ”Mitä enemmän luin Unosta ja mitä hän oli kirjoittanut, sitä enemmän kiinnostuin hänestä. Sitä paremmin ymmärsin myös isoäitiä.”

Luen uudelleen Tikkasen kirjaa isovanhemmistaan ja ihmettelen edelleen,

kuinka itsekäs Uno oli ja kuinka ehdottoman sinisilmäinen oli Emma ! Uno kävi kotosalla vain laskemassa lapset ja tekemässä uusia , tuhlasi Emman perinnön ja oli ikuisessa rahapulassa , onnistuen pitämään siinä myös vaimonsa ja kuusi lastaan !Tikkanen kyselee, josko se rakkautta lie ja lukijana minä vastaan , että tuskinpa oli .Tyhmyyttä lie ! Kirjan loppua en muista ,mutta toivon ihmisyyden nimissä , että Emma-parka tuosta tokenee ja antaa piut paut aviomiehelleen -vaikka eipä siihen aikaan naisilla moisia oikeuksia ollut .Mitenkähän Emman käy ?Ja miksi kirjalija ymmärsi Emmaa?

Ystävänpäivää

Uusi lähentyminen toteutuu sähköpostiviestein, mutta modernit viestit eivät häviä perinteisille kirjeille. Tarinoiden kertominen osoittautuu välttämättömäksi. Niiden avulla ihminen selviää pahimman yli. Totuus tulee ajallaan, ja silloin ratkeaa monta muutakin ongelmaa. Vasta ajan armelias perspektiivi auttaa ymmärtämään, miksi ihminen toimi niin kuin toimi.Kirjoittamalla hän puolustaa olemassaolonsa oikeutusta. Hän tietää myös koskettaneensa rakastamiaan ihmisiä, vaikka aika oli rajallinen ja olosuhteet epäedulliset.Uusi ei ole myöskään teoksen perusajatus, että ihminen kertoo itselleen ja muille tarinaa, jotta menneisyyttä olisi helpompi käsitellä. Hänen tarinansa tarjoutuu asianosaisten täydennettäväksi ja oiottavaksi. "Mitä vielä tapahtuu, ja mitä meissä kussakin tapahtuu meille annetussa ajassa, jää nähtäväksi."

Luin loppuun Kostamuksen kirjan "Isän kuvat " ja se , mitä siitä sain , on kerrottu tuossa ylhäällä .Huomaan , että etsin puolustusta jatkuvalle tarpeelleni kirjoittaa? Kuka enää osaa vastaanottaa paperille kirjoitettua kirjettä ?Milloin se on muuttunut painavammaksi kuin lausuttu sana ?Kuinka moni yleensä vielä saa oikeita kirjeitä , ei nopeita , muutaman sanan viestejä ?Päiväkirja , johon kirjoitat salaisimmat ajatuksesi taitaa olla tyttökirjojen katoavaa historiaa . Pitkä , ajatuksiasi toistava kirje ja vastavuoroisesti postin tuoma paksuuttaan pullisteleva kirjekuori , historiaa niin ikään . Uutta aikaa ovat nopeat puhelut , tekstiviestit , sähköpostit ja tietokoneen perhekuvat , kaikki katoavaa muistoa.

No , siitä olen kyllä pitänyt omalta osaltani huolen , ei pääse katoamaan tieto suvusta , tuttavista ja elämästä tässä ajassa .

Sunnuntaipäivä meni laiskotellessa sisätiloissa pakkasen paukkuessa ulkona. Koko viikolle on povailtu ennätyspakkasia , Lapissa taitaa mittari hipoa jo tänä yönä neljääkymmentä ! Rapakon takana vanhimpani nautiskelee lämmöstä ja auringonpaisteesta , päätti poimia muutaman kukkivan narsissin maljakkoonsa . Tulipahan vain mainittua , kun katselen tuota korttia , jonka olen Teille Ystävänpäiväksi liittänyt !

kirpeyttä ilmassa

Boris Berezovsky during his concert in Tbilisi, Georgia, March 5, 2010
Background information
Birth name
Бори́с Вади́мович Березо́вский
Also known as
Boris Vadimovich Berezovsky
Born
January 4, 1969 (1969-01-04) (age 42)
Origin
Moscow
Genres
Classical music
Instruments
Piano
Years active
1988 to present

Brahmsin pianokonsertto venäläisen pianistin esittämänä oli korvia huumaava kokemus, ei pelkästään musiikkillisten antimiensa vuoksi , vaan myös juuri ja juuri ilman korvatulppia kuunneltavan sekä pelkän pianon että koko orkesterin musisoinnin .Kaikki antoivat ihan kaikkensa . Ja hilpeäksi lopuksi pianisti luritti "The rush hour in Hong Kong " juuri sillä tunteella , että saatoin kuvitella tyttäreni ja itseni ryntäämässä metron ovelle mustien päiden tungoksessa kyynärpäät tanassa ! Kakkososan Richard Strauss oli sitten tavanomasempaa , mutta kelvollista kuultavaa. Oli mukava katsella , kun joka soittimella oli töitä .

Se Ysikutonen ei vieläkään ilmoittautunut mukaan , liekö jo kohta hiukan harmita .Itsepäisyys haitannee kertoa.

Alkaa kahden tutkijan rikas ajatustenvaihto, jossa vaietut asiat nostetaan vähitellen päivänvaloon. Entiset rakastavaiset ovat jälleen paljaina toistensa edessä, koettelevassa mutta eheyttävässä kohtaamisessa.
Isänkuvat kertoo yksilöiden kohtalon läpi ihmiselämän ehdoista ja sukupolvien erilaisista haasteista, siitä, mihin ihminen sidotaan ulkoisten voimien vaikutuksesta, ja niistä valinnoista, joihin hän itse sitoutuu hyvässä ja pahassa.

Näin sanotaan kirjan takakannessa .Mutta kun luen muutaman sivun , törmään taas kerran samaan aiheeseen , johon tunnun törmäävän , käännyn mihin suuntaan tahansa .Omaisen sairastuminen alzheimeriin tuntuu olevan kovin ajankohtainen ja kipeä aihe .Siitä on kirjoitettu niin monta kirjaa ja artikelia , että minäkin olen onnistunut lukemaan jo ainakin viisi tuota asiaa käsittelevää kirjaa.

"Armin kyky tuottaa ymmärrettävää puhetta oli alentunut menneen syksyn aikana .Yhä useammin aloitetut lauseet karkasivat häneltä , sana ei saanut kiinni seuraavasta sanasta.

Viimeiseen saakka olin koettanut noudattaa Armin toivomusta , että hän voisi asua kotonaan . Erilaisten järjestelyiden , tehostettujen kotihoitopalveluiden ,liesivahtien , vuotovahtien ja viikonloppukäyntieni ansiosta tilanne olisi hoitunut vielä jonkin aikaa , ellei Armi olisi ruvennut karkailemaan ulos öisin .Armin maailmassa tosi ja taru olivat alkaneet sulautua toisiinsa .Päiväsaikaan hän tiesi , ainakin osasi epäillä , että oli kyse aistiharhoista .Hankalampaa se oli yöllä , unista hereille säpsähtäessä . Olin syksyn mittaan noussut hakemaan hänet takaisn rappukäytävästä tai alakerran aulasta , ennen kuin hän ehti öisille kaduille vierastaan etsimään . Huoneistonsa avaimen unissakulkija kuitenkin osasi siepata mukaan . Kerrostalon varhaiset työhönlähtijät olivat löytäneet hänet kotikadulta kuljeksimassa , talvisaappat jalassa ja takki heitettynä yöpaidan päälle .Hänet oli saatettu asuntonsa ovelle .Naapurit vaativat toimenpiteitä , oli puhuttu heitteillejätöstä .Oli selvää , että Armista ei enää ollut yksinasujaksi.

Tuo teksti olisi voinut olla kirjoitus ystävästäni Tilkassa .Niin monta kirjaa olen nyt lukenut (vahingossa ) tuosta kurjasta taudista ja huomannut ,että kokemukset taudin luonteesta ja kulusta ovat hyvin yhteneväiset . Seuraat yhtä , seuraat kaikkia. Hyvän bridgepäivän päätteeksi kävelin kympin pysäkille ja Tilkkaan . Kahvit juotuamme , puimme ulkovaatteet ylle ja suuntasimme ulos kirpeään pakkaseen .Taivas oli huikean sininen ja lumivallit puhtaan valkoiset , luonto oli kaunis ja kylmä .Mutta ystäväni veti syvään pakkasilmaa ja totesi , että tätä raikkautta ei voita mikään .Siinä on palkinto tunnin kävelystä , kaikesta huolimatta mieli oli hyvä .

Sitä sun tätä

Brighton Rock
Brighton Rock (2010)
Lajityyppi: Draama, jännitys
Levittäjä: Oy Cinema Mondo Ltd
Ohjaaja: Rowan Joffe
Pääosissa: Sam Riley, John Hurt, Helen Mirren, Andy Serkis, Andrea Riseborough, Sean Harris
Ensi-ilta: 4.2.2011

Nuorisorikollinen Pinkie (Sam Riley) viettelee viattoman Rosen (Andrea Riseborough) aikomuksenaan selvittää, onko tämä mahdollinen todistaja Pinkien tekemään murhaan ja varmistaakseen, ettei tämä mene poliisin puheille. Murhaajan ja todistajan välinen rakkaustarina; voiko Pinkie luottaa Roseen vai pitäisikö hänet tappaa ennen kuin hän puhuu poliisille? Voiko Rose luottaa Pinkieen vai onko hän seuraava uhri?Elokuva perustuu Graham Greenen klassikkoromaaniin.

Kun mainitaan nimi Graham Green ja Helen Mirren , saa yleensä takuuvarmaa katsottavaa . Hesan sietämätön viima ja edellis-illan valkosipuliruoka tuottivat inhottavan päänsäryn , joka ehkä haittasi elokuvaelämystä .Tosin oli mukava kurkistaa Brightonin rantabulevardin elämää , joka on kuuluisa mahtavista pyöreäkivisistä rannoistaan ja muinoisesta kukoistavasta kylpyläelämästä .Digiaika suo mahdollisuudet tehdä elokuva ajassa , joka on jo mennyt ja kaiketi tuhottu . Tuosta viimeisestä en ole sataprosenttisen varma, mutta luulisin , että muinoisista kylpylärakennuksista ei enää ole jäljellä kuin rippeet ja kuvaa.Kuvaus oli kaunista ja aina on miellyttävä kuunnella oikeaa brittiaksenttia , katsella hyvää näyttelijätyötä .Ehkä oli juuri pään kipuilun syytä , että itse sisältö meni ohi ja koko juttu tuntui pitkästyttävältä.Mies tykkäsi , joten ehkä se oli sittenkin hyvä .

Tänään kävin kahvilla kansaneläkeikään päässeen ,Mäntyharjulle muuttaneen ystäväni kanssa Itäkeskuksessa. Soiton jälkeen varttitunnissa olin Stockmannin kuppilassa , jonne osasin parin neuvon jälkeen . On se vaan niin isoa , kuten nuoriso sanoisi ! Juttua olisi ollut toiseenkin päivään , mutta lumityöt ja koirat odottavat , vaikka samaa hommaa olisi täällä Hesankin päässä.Ystäväni suuntasi autohalliin ja minä metrolle , jonka löytymistä piti taas kysellä ! Sitä ämmää ei ollut missään ! Ja kun sitten se ovi löytyi , huomasin olevani laiturilla ilman voimassaolevaa lippua !Juna tuli just ja huonolla omallatunnolla siirryin Itiksestä Hakaniemeen . Minun tuurillani olisi ollut tarkastajan paikka , miten lie onni kääntynyt , kun pummilla onnistuin ??

Ja taas sain linkin , jossa joku laulelee ! Koneeni on edelleenkin äänetön, se äänitorvi ei toimi .Pitäis kuulemma imuroida ääni Netistä !!?

Muistutus: Martti Servo & Moods
Olet ilmoittautunut Martti Servo & Moods -yksityiskonserttiin. Lämpimästi tervetuloa! Tulevana keskiviikkona 9.2. klo 18 alkaa aikamatka 1970-luvulle, kun Hakasalmen huvilassa (Mannerheimintie 13 d, Finlandia-talon vieressä) järjestetään yksityiskonsertti arvonnassa voittaneille Helsingin kaupunginmuseon asiakkaille. Soitto alkaa klo 18.30, ja konsertti kestää noin tunnin. Sen jälkeen voi tutustua huikean suosion saavuttaneeseen Asfalttia ja auringonkukkia -valokuvanäyttelyyn.

Tuonne ollaan siis menossa , voitin kerrankin jotain arvonnassa , että se on ihan must !Arvoitus on , millaista on musiikki , kun en kaveria tunne , mutta kuvathan ovat edelleen katsomisen arvoiset .Eikä pieni iltalenkki pahaa tee .

Onnellisuutta etsimässä

Vuonna 1827 perustettu Kaisaniemi on perinteikäs ruoka- ja seurusteluravintola keskustan tuntumassa Kaisaniemenpuistossa, Kaisaniemenlahden rannalla.
Kaisaniemi on Suomen vanhimpia ravintoloita. Aikojen saatossa Kaisaniemessä ovat istuneet iltaa maamme suurmiehet, kuten Eino Leino, sotamarsalkka Mannerheim, J. L. Runeberg, Z. Topelius ja Jean Sibelius. Nykyisessä Marskin kabinetissa on yhä ovi, jonka kautta Mannerheim pääsi salaa kulkemaan ravintolaan.

Naisliittolaiset järjestivät ravintola Kaisaniemessä taas luentotilaisuudet , jossa meitä bridgeläisiäkin valistettiin ja sivistettiin .Johanna Korhonen veti väkeä ja mikäs siinä , olihan aihekin kovasti ajankohtainen.Kuinka monelle ikäleidille tietokoneen salat aukesivat , jäi kyllä epäselväksi . Lienee aika turhauttavaa puhua blogeista , netistä ja facebookista , kun suuri osa kuulijoista ei ole selvillä , kuinka ne toimivat ; monet eivät ole koskaan sivuilla käyneetkään .Vihapostin leviämisen suuruus ja nopeus yllätti , pelko on monelle aiheellinen.Nimettömänä kirjoittamisen salliminen on ollut selvästi suuri virhe .Lukisin myös virheeksi sen , että vanhemmat sallivat lastensa pääsyn naamakirjaan lukematta sinne ilmaantuvaa postia .Moni arkielämässä normaalisti käyttäytyvä nuori muuttuu hirviömäistä kieltä käyttäväksi hehkuttajaksi , siihen vastataan ja siitä se alkaa, lumipalloilmiö.Sananvapaus ei tarkoita vapautta huonoon käytökseen oli Korhosen punainen lanka .

Vuorovaikutus murroksessa: nopeus, pelko ja viha
Toimittaja Johanna Korhonen

Oikeistopopulismi ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus oli erään Sosiologian professorin juttuhetki jostain , joka minusta välillä kuulosti rotuopilta ja Perusuomalaisten ajatusten ruotimiselta. Enpä suuresti kiinnostunut .

Pyrimme parantamaan hyvinvointiamme monin tavoin, esimerkiksi liikunnalla, syömällä ja monenlaisilla hoitomuodoilla. Eri keinoilla on erilaisia vaikutuksia, ja myös vaikutusten kesto vaihtelee. Miten hyvinvointiaan ja onnellisuuttaan sitten kannataisi edistää? Millä keinoilla vaikkapa mielialaa pitäisi yrittää kohottaa? Entä voitaisiinko yhteisöjen tai jopa kokonaisten kansakuntien onnellisuutta kohentaa jollain tavoin?

Onnellisuudesta muutoksen maailmassa luennoi "Onnellisuusprofessori Markku Ojanen ". Mukavasti luennoikin . Ja kauppasi samalla kirjaansa , jonka mitä luultavammin etsin käsiini .Kirjasto saanee riittää, en tunne tarvetta omistaa tuota onnellisuuden opasta , olen ihan riittävän onnellinen ilman ohjeitakin .Hän toi esille mukavia huomioita ,kuten kielestä puuttuvia sanoja , asia ,jonka olen myös itse huomannut espanjan kielessä .Luulin , jotta puute johtuu kielen "vanhuudesta " , mutta se johtuukin koko sanan käsitteestä kyseisessä yhteiskunnassa!Meidän kulttuurimme on yksilökeskeinen , kun taas esimerkiksi Kuuban kulttuuri on yhteisökeskeinen , joten sieltä siis puuttuvat käsitteet kuten : minuus,yksityisyys,läheisriippuvuus jne. Eipä tuota tule ajatelleeksi ,kun ei ole elänyt yhteisökultturissa. Esimerkin hän kertoi Hopi-intiaaneista .Järjestettiin juoksukilpailut ja kaikki tulivat yhtä aikaa maaliin .Olisi ollut noloa , jos joku olisi etuillut....

Väite , että suomalainen on onnellisuustilaston kärjessä , tuntuu liioitetulta ,mutta ehkä tuo yksi lentävä lause :ihmisen on helpompi toteuttaa velvollisuuksiaan kuin itseään ,selittää väitteen .

Tilkassa iltainen kävelylenkki sujui hyvinkin normaalin keskustelun merkeissä .Pohdinnat lukkojen takana elämisen välttämättömyydestä ovat kivuliasta kuultavaa .Olen terve , voin avata ja sulkea oven itse .Niin pienestä se onnellisuus on joskus kiinni.

Uutta kasvua

Otava 2010, 256 s. Kirjailija, taiteilijaprofessori ja filosofian tohtori Olli Jalonen (s.1954) sai romaanillaan Isäksi ja tyttäreksi vuonna 1991 Finlandia-palkinnon. Siinä keskeiseksi henkilöksi muotoutui isän ohella tytär Jutta. Tämän vuoden antia on mieltä kiehtova romaani Poikakirja, jossa minäkertojana on alkavaa murrosikäänsä elävä poika - kuinka ollakaan - nimeltään Olli.
Eletään aikaa parikymmentä vuotta sodan jälkeen pikkukaupungissa, joka muistuttaa Hämeenlinnaa. Olli-pojan vanhemmat viettävät neljän lapsensa kera melko tavanomaista elämänmenoa. Tehdään töitä, saunotaan ja nautitaan mökkielämästä ystävien kanssa, vähän ryypätäänkin kohtuullisesti.
"Näin minä opin maailmasta, että elämää tämä vain on eikä riisiryynipuuroa", Olli-poika filosofoi. Noita verrattomia opinkappaleita elämänmenon kuvioista pursuaakin kirjan sivuilta toinen toistaan syvällisempinä.
Pojat tappelevat, tutustuvat tyttöihin ja räjäyttelevät omatekoisia pommeja. Olli, jota migreeni joskus vaivaa, lukee paljon muiden muassa Pikku-Jättiläistä ja Joka-Poika-lehteä.
Ollille hyvin tärkeäksi henkilöksi muodostuu omalaatuinen opettajapersoona. Mies on sodan satuttama niin fyysisesti kuin psyykisestikin, mutta saavuttaa ankaruudestaan huolimatta useimpien oppilaittensa kiintymyksen ja kunnioituksen. Opettajan sotatrauma johtaa lopulta tekoihin, joiden järkyttävyys jouduttaa omalta osaltaan Ollin lapsuuden loppumista.
Olli Jalosen tekstiä sävyttää entiseen malliin omanlaisensa jäljittelemätön tyyli. Maamme nykykirjallisesta kentästä on vaikea löytää Jaloseen rinnastettavaa sanaseppoa, niin omintakeisen nautittavasti pyörähtelee hänen kynänsä.
Kun ajattelee, miten upeasti Jalonen on osannut asettua nuoren pojan "nahkoihin", tulee väkisinkin mieleen, että Poikakirja on suurelta osin omaelämäkerrallinen romaani. Kuinka vain, jälleen kerran Jalonen osoittaa kuuluvansa ehdottomasti suomalaisen ja kansainvälisenkin kirjailijakaartin kärkipäähän.

Kävelin bridgestä Kirjastoon hakemaan tilattuja kirjoja , joita olikin kertynyt mukava pino. Vilkaisin kuitenkin "Bestseller"-hyllystöön ja ainahan sieltä löytyy jotain talteen otettavaa .Olli Jalosen "Poikakirja " oli pakko ottaa mukaan , vaikka sen olin jo tilaukseenkin laittanut .Itse tekijää en tuntenut , mutta kirjan maine oli levinnyt kirjallisten piirien kommentoimana ja reposteltuna. Luulin ottavani lukutaakakseni inhotarinan sairasmielisestä opettajasta ja vanhanajan koulukodista , kasvatuslaitoksesta , jonka muinoiset metodit ovat minulle kotoisista syistä tuttuja. Yllätyin kovasti .Ollin koti oli mielestäni lämmin ja ymmärtäväinen , ihanteellinen kasvuympäristö kasvavalle pojalle.Koulun alku sujui niin normaalisti kuin nyt lapsen koulu siihen aikaan saattoi sujua. Sitten oppilaat jaettiin tyttöihin ja poikiin .Poikien opettajaksi saatiin sodankäynyt miesopettaja , joka ei traumoistaan ollut pääsyt eroon .Ankara , suorastaan sotilaallinen kuri rinnan innostavan opetuksen kanssa ryöpsähti lopulta hittlermäiseen käytökseen ja vei opettajan mielisairaalaan hoitoon ,josta vuoden parin jälkeen rehtori nouti hänet takaisin .Opettaja jatkoi opetustaan hieman maltillisimmin tavoin , mutta sodan kokemukset eivät armahtaneet ja hän riisti itseltään hengen. "Sillä tavalla minä opin , että ihmisestä jää ihan vähän ,ja koska tahansa ja kuka vain , eikä mikään ympärillä pysähdy." Oppi Olli muutakin ja monesta asiasta , huolenpidosta , tytöistä , luonnosta .

Luminen luonto tekee omia taideteoksiaan Ysikutosen pihalle , jossa kevätkukat nukkuvat talven unta liki parin metrin hangen alla .Kaliforniassa esikot ja narsissit nousivat röyhkeästi aurinkoa kohti , mitä lie tykkäsivät uudesta lumesta juurilleen . Uutta kasvua on seurattavissa meilläkin kevään aikana , vaikka itse uutukainen pulpahtaa ilmoille vasta Ravun merkeissä heinäkuussa.
Ellei tuota ihmekuvaa olisi , vaikea olisi uskoa koko juttua , pienihän se vielä on,kasvaa koko ajan .