Aprilliä

Tämä menee jo aprillin puolelle , joten jutun voi kertoakin !
Näethän tuon pullavadin ? Tein evästä miehelle siksi aikaa , kun visiteeraan rapakon takana .Ensin tuon , ja sitten kolme muuta vadillista .
Arvaa , montako hän söi ? Viisi ?
Aprillia aprilliä !Syö silliä ja juo kuravettä päälle !
Ei tarvinnut , sillä Vanski söi viisi --ja mies söi loput !

Iso ikä

Kevät tulee , pidän tai en . Aurinko jos paistaa , niin sehän sitten tuo esiin kaiken kamalan , mitä talvi on jälkeensä jättänyt .Tuo Linnunlaulun mersukin on jo kokonaan näkyvissä , kukaan sitä ei vielä ole käyntiin yrittänyt.

Tämä kummajainen on suomalainen , joka on pysähtynyt ottamaan talven vitamiinit talteen ! Naama aurinkoon ja seis vaikka kesken matkanteon .Eikä kukaan ihmettele.

Vielä hetki sitten oli puhdasta ja kaunista jäällä , kansa vaelsi pilkille , koirat juoksivat vapaina , jokunen hiihtäjäkin oli . Nyt on satanut pari päivää vettä . Se sulattaa lumivallit ja tuo maisemaan kuraa ja lätäköitä , joita on kyllä ihan mukava kuvata , mutta vähemmän kivaa kahlata .Saappaat , ne ovat nykykaupunkilaisen peruskengät.

Tänään oli yhdet Seitsenkymppiset .Kahlasimme sohjossa Töölönlahden ravintolaan Bruntchille kello kahdeksitoista ! Eilen se olisi tarkoittanut aikaista aamua , yhtätoista .Matka sinne tuntui kovin pitkältä , takaisin oli sitten lyhyt matka .Paljon oli nälkäistä porukkaa jo siihen aikaan ja kumma kyllä , onnistuin minäkin haarukoimaan suuhuni sekä suolaista että makeaa ,ja nyt maistuu suussa sipuli , vaikka olen yrittänyt tappaa sitä puolella litraa jäätelöä.Synkkärit on aina mukavat , tapaa tuttuja ja voi ihmetellä yhdessä , miksi kaverit rypistyy ja ikääntyy.

Lämpöä plus kolme

Avasin virallisesti itselleni kevään tänään .Lukupenkkini oli päässyt lumesta vapaaksi ja levittäydyin kirjoineni ja kameroineni koko penkille , niinkuin meillä suomalaisilla on tapana .Viereiselle penkille istahti hyvin epätyypilliseen kansalliseen muottiin sopiva miehenkilö , istahti ja sanoi "Hyvää päivää " .Vikkelänä , mutta järin hämmästyneenä , vastasin "päiväni " ja jäin odottelemaan mahtaneeko tuo lausahdella lisää .Kului pari tuntia , sain kirjani luettua , herrasmies nousi ylös , tuumasi , jotta " alkaa tuulla " , johon minä , että " niinpä näyttää , mutta joka säde on nyt otettava talteen ".Kevyt kumarrus ja poistuminen. Olo oli kuin "Menneessä maailmassa "!

Luin Donna Leonin "Ystävä sä lapsien " loppuun.Hieman murheellinen loppu , lasten kohdalla oikeus ei toimi.Italialaisista mielikuvana ollut vikkelyys saa kyllä kokonaan vastakkaisen kuvan Paolan ja Brunettin elämänkuvioista .Rauhallista ja auvoista onnea , jonka ruokailua ja viininmaistelua rikollinen maailma häiritsevästi joskus keskeyttää :"Paola antoi kirjan pudota rinnalleen hiukan melodramaattisesti.Hän maistoi viiniään ja kohotti hyväksyvästi kulmiaan."Tämä on loistavaa, mutta eiköhän yksi pullo riitä meille illalliseen asti ."Hän maistoi uudestaan. "Tosi hyvää , eikö totta ?" Brunetti sanoi.Paola nyökkäsi ja joi vielä ."

Taisin nähdä ensimmäisen kevään mustarastaani. Siinä se kuopsutti multaa touhukkaana ja jotain löysikin ,kun kokkaret vaan lenteli . Ehkä se vielä laulaa lurittaakin .

Soittelin keskimmäiselle.Siellä se elelee luxuselämää (näin koti-Suomen vinkkelistä katsottuna ), viikonloppu Davosissa laskettelmassa , seuraavana Italiaan sukeltamaan. Ja Zurichissä lämpö nousi pariinkymmeneen! Nuorimmainen suuntaa Kuubaan .Siellä oli juuri maanjäristys saaren toisessa päässä.Kuuma sielläkin . Ja vanhin istuttelee kukkasia Kalifornian auringossa .Narsissit ovat jo entisiä , toisin kuin mummilla , jossa kukintaa saa odotella Juhannukseen, jos lumet vielä silloinkaan ovat sulanneet.

Kohtaamisia

Päihdeongelmainen nuori äiti Emmi (Jenni Banerjee), hänen salaisuutta kantava isoäitinsä Martta (Anneli Sauli), rakastajansa innokkuudesta hämmentynyt Meri (Meri Nenonen), siivistä haaveileva Nora (Rosa Salomaa), Noran katkeroitunut äiti Anu (Johanna af Schultén) sekä kalseaa kohtelua osakseen saavat sairaanhoitajat Fardusa (Maryann Guuled) ja Olga (Elena Spirina).
Episodit on kuvattu yhdellä otolla, mikä tekee tilanteista intensiivisiä. Esimerkiksi ensimmäinen kohtaus on täynnä tunnetta ja jännitettä, kun Isoäitinsä luona Emmi ja poikaystävä tuottavat huolta ja väsymystä huumesekoiluissaan.Elokuva sisältää monia teräviä ja koomisiakin huomioita maahanmuuttajista heidän työssään ,kertoo yksinkertaisin kuvin , kuinka rasistia me suomalaiset kaikesta huolimatta olemme . Ironian puolelle meni -nyt kun rasistinen maahanmuuttopolitiikka velloo julmimmillaan -somalialaisen hoitajan loputtomiin venyvästä huumorista ja kärsivällisyydestä tilanteissa , joissa suomalainen ja venäläinen "räjähtivät".

Elämä koti-Suomessa oli synkkää , epäoikeudenmukaista ,riitaista , jokunen valopilkku mahtui mukaan .Elokuvana toimiva , mutta jätti happaman maun suuhun .

Kadut alkavat olla sulia .Hiekkaa kilokaupalla .

Perko meets Parker

Lauantaina käytiin kuuntelemassa tätä kaveria. Finlandia-sali oli loppuun myyty .Taisi Perkolla olla ennätysyleisö, siinäkin suhteessa ,että se myös hakkasi kätensä kipeiksi .Musiikki osui vanhojen nuoruuden aikaan , itse kullekin .Saksofoni , upea soitin .

Jukka Perko (s. 8. helmikuuta 1968) on suomalainen jazzmuusikko ja saksofonisti.

"Olen yrittänyt puhua Sibelius-Akatemian opettajainkokouksessa, että koulun opetussuunnitelmaan täytyisi saada nuorille muusikoille esiintymisvelvoite kunnallisiin instituutioihin, kuten päiväkoteihin, kouluihin ja vanhainkoteihin. Ihmiset oppisivat kuuntelemaan tätä musiikkia ja toisaalta Sibiksen bändit saisivat esiintymiskokemusta, Perko kaavailee.

- Masennuskin on rytmiä. Synkät hetket täytyy uskaltaa elää, sillä ne ovat osa koko elämän rytmiä. Olen joskus verrannut masennusta vieteriin. Kun sitä painetaan vähän alas päin, se pomppaa saman verran takaisin. Mutta kun sen uskaltaa antaa painua pohjaan, se poukkaa todella korkealle. Masennuksesta voi siis saada voimaa. On tärkeätä muistaa, että rytmimusiikissakin on mahdollista välillä luopua pulssista. "

Jazzin vallankuouksellisen ja suuren uudistajan Charlie "Bird" Parkerin (1920-1955) syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 90 vuotta. Niinpä suuren esikuvansa kunniaksi saksofonisti Jukka Perko tuo kuultavaksemme Parkerille 1940-luvulla räätälöidyt, legendaariset jousiyhtyesovitukset mm. Cole Porterin ikivihreistä musikaalisävelmistä, joista mainittakoon mm. Easy to Love ja What is This Thing Called Love.

Parker oli yksi ensimmäisiä mustia jazz-muusikkoja, jotka pääsivät levyttämään jousien kanssa. Huomionarvoinen seikka on myös se, että Parker itse piti näitä levytyksiä parhaimpinaan. Koska alkuperäisten sovituksien nuotit katosivat 1950-luvulla, ei niitä ole juuri kuultu konserteissa Parkerin 1940-50 -lukujen esitysten jälkeen. Nyt kuultavat kappaleet ovat Perkon varta vasten teettämiä transkriptioita levyversioista. Niinpä kyseessä on erittäin harvinaislaatuinen tilaisuus kokea jazzin historiaa tuoreesti esitettynä.

Päivä ja yö ovat nyt yhtä pitkiä .Elellään kuin etelän maissa , paitsi , että taas satoi lunta.

Mielenmaisemia

Kaapelissa Valokuvataiteen Museossa on Antero Takalan valokuvanäyttely ."Mindscapes ".Kaunista mustavalkoista kuvaa.Tunnetuimmillaan hän on Lapin kaamoksen kuvaajana , mutta mielenmaisemaa on kuvattu monessa muussakin paikassa . Jos katsotte tarkkaan , ette varmaan ihmettele , miksi minä noihin kuviin uppoudun .Meillä on yhteiset mielenmaisemat , jos ei kirjaimellisesti ja ehkä ei teknisesti ,tutuilta nuo tuntuvat .Ikävä tuli , hiljaisuutta ,metsän ääniä .Pöllön huhuilua .

Valokuvaa on nyt esillä monessa Galleriassa ja Kaapelissa oli toinenkin näyttely .Susanna Majuri on nuori TAIKilainen ,yksi "Helsinki Schoolin" valituista .Näyttelyn nimi on "Vedentutkijan tytär" ja suurin osa kuvista on naisia jollain lailla veden sisällä , veden läpi ,veteen.Jollain lailla nuoren ihmisen kuolema ja masennus oli läsnä , koskettaahan se , myös surettaa.En voi sanoa , että ymmärsin miksi .Hän käytti kirkkaita ,hehkuvia värejä .Onhan se jo toivoa antavaa.

Naisliitossa juhlittiin Bridgen jälkeen Minna Canthia.Hän on ainoa liputuksen ansainnut nainen Suomessa.Minna Maijala , jolla on tekeillä elämänkerta ( neljäs?!) kaimastaan valotti kirjailijan avioliittoa ja reposteli aviomiestä , josta oli joka kirjoittajalla oma mielipiteensä .Hiukan tuli "herttasarjamainen "olo ja huono omatunto , kun Minnan seitsemän lapsen kotiäitiys oli tuskin mainittava välivaihe , Ferdinandin jatkuvan sänkyyn kipuamisen tulos.Voisiko olla mahdollista , että kirjoittaminen oli pako arjesta mielikuvitukseen ?Eli , ilman seitsemää lastaan Minnakin olisi ehkä ollut vain pikkutiukka opettaja tai tarkka kaupanpitäjä...

Sataa vettä .Kadut lainehtii , lumi sulaa ja kura lentää . Se tekee kovasti kevättä.

Viikko ja tuhat sivua

Kirjastolla on mieluisa ja epämieluisa tapa tarjota uudet kirjat luettaviksi .Hyllyssä lukee "Best seller", sama on teipattuna kirjan kanteen .Teos on luettava viikon sisällä ja sitä ei voi uusia .(Löysin kyllä porsaanreiän -sen voi palauttaa ja lainata uudelleen -edellyttäen , että kukaan ei ole sitä siinä ottamassa ).Varaus toimii kyllä Helsingissäkin , mutta kuka jaksaa odottaa jotain haluamaansa kuukausitolkulla !?Eli , tämä toimii , riipuen urakan "pituudesta " .Parisataa sivua menee hyvin , mutta viitisensataa on jo aika urakka , kun viikossa on ennätettävä tehdä muutakin kuin istua nenä kirjassa.

Phyllis Dorothy James on englantilainen dekkaristi , jonka tyylin kerrotaan muistuttavan Suuren Murharouvan aitoa brittityyliä . "Yksityispotilas" ei siinä suhteessa pettänytkään , Englannin maaseudulle pääsin , tosin hieman vikkelämminkin olisin voinut siellä liikkua .489 sivua .


Kate Jacobs oli minulle uusi tuttavuus. Tulin takaperoisesti "Lankakauppaan" mukaan , ensin kovastikin hapuillen henkilöiden kirjavassa joukossa , hetken jo miettien , lukisinko sittenkin ensin "Pienen lankakaupan " päästäkseni sisään neulontakerholaisten maailmaan .Onnistuin kuitenkin pääsemään kerholaisten kyytiin ja 467 sivua tuli luettua parissa päivässä .Toivottavasti löydän "Pienen lankakaupan " Best sellerinä , tulin uteliaaksi ystävysten alkutaipaleesta .Kadehdittavaa , liekö oikeassa elämässä kellään on noin montaa noin hyvää ystävää .


Yöpöydällä odottaa Donna Leon ja "Ystävä sä lapsien ".Olen sen jo aloittanut ja päässyt juonen alkuun -sekä mukaan päivällispöytään .Sairaalassa ollaan ja tämän nykyajan suuren ongelman edessä, lapsettomuus , epätoivo ja rahan mahti.Laina-aika ei kiirehdi lukijaa.

Talvisodan muistopäivä

Televisiosta tulee Pekka Parikan elokuva "Talvisota ", on talvisodan loppumispäivä 13.3.

Me täällä Helsingin keväässä elämme rauhan ja yltäkylläisyyden päivää.Meistä ei kukaan pärjäisi tuossa maailmassa , mistä ajasta tuo elokuva kertoo .Elokuvan alussa muistan maininneeni , jotta tuntuupa taistelut kovasti vanhanmallisilta !Pari tuntia pauketta puolittain katsellen , osin kuunnellen , en enää huomaa muuta kuin pienen toiveen , jotta ei enää koskaan , ei enää kukaan ,lähimmäiseni , tuttavani ikinä moista joutuisi kokemaan .

Suomalainen ei olisi suomalainen , jos ei rakentaisi saunaa sinne missä liikkuu! Tarina -josta kerrotaan sen olevan tottakin -- kertoo , jotta Talvisota voitettiin saunan vuoksi . Kirput ja täit olivat suuri riesa molemmin puolin , ne levittivät punatautia ja olihan jo ikuinen kutinakin hermoja rassaava. Suomalaiset saunoivat syöpäläiset pois , veivät vaatteensa löylyyn ja kirput lähti!

Vein ysivitosen lenkille Espalle .Ratikalla Stockan nurkalle ja siitä turistien keskelle .Raekuurot yllättivät muutoin niin keväisessä säässä.Ysivitonen ihmetteli kaupungin ja lähiön suurta eroa maisemassa, täällä jo narsissitkin oli laitettu purkkiin kukkimaan , kun taas rivitalon pihan kinos ei alene ollekaan.

Käväisin katsomassa Kasvitieteellisessä , josko lukupenkki olisi jo näkyvillä .Ja olihan se ,siihen istahdin kirjan kanssa auringon paisteeseen .Kevät näytti kyntensä , pilvet peitti taivaan ja pohjoistuuli antoi kyytiä . Mies pesi ikkunoita kotosalla , se aika oli istuttava sitkeästi , satoi tai paistoi . Siinä sitä suomalaista sisua !

Mustaa ja valkoista

Valokuva on nyt kaikkien huulilla , näyttelyitä on monessa paikkaa.Keräsin Naiset koolle ihailemaan upeaa vanhanmallista mustavalkokuvaa .Naiset ja yhden miehen .
Aloitimme Auroran huvilasta , jossa hämmästyksekseni kaikki eivät olleet koskaan käyneet !"Kerropas , missä kaikessa olet Espoossa käynyt !" sanoisi espoolainen .No olkoon , tulipahan puute korjattua.Signe Branderin kuvat Helsingistä 1900 luvun alusta pysäyttävät kyllä jokaisen , jolla on vähänkin silmää kauneudelle .Sääli , että uudisrakentajilta se puuttui , Helsinki tuli tuhottua vanhasta aika perusteellisesti .Ja sama tyyli näyttää jatkuvan nykyisinkin , vanhaa kunnioitetaan , jos se mahtuu liikeideaan .

Sen verran meni aikaa kuvia katsellessa , että ruoka muistui mieleen.Kiasman salaatit eivät saaneet kannatusta , mutta Lasipalatsin toinen kerros tuntui hyvältä.Iso sali ,muutama asiakas , närkästynyt vastaanotto , emmehän olleet tilanneet pöytää etukäteen ! Italian reissaaja murisi vastalauseita , kun meitä ohjastettiin :Takit naulakkoon , tuohon noin .Istua ei saa , ennenkuin pöytä on uudelleen katettu .Tottelevaisesti odotimme pääsyä tuoleihimme ja onnistuihan se lopulta .Sitten ei muuta tapahtunutkaan. Loppujen lopuksi ruoka oli hyvää ja kauniisti lautasille asetettu ja laskukin saapui ilman viivästyksiä .Mutta sen verran aikavaa ruokailu oli , että Kaapelitehtaan näyttely päätettiin jättää väliin ja suunnistaa suoraan Ateneumiin , jossa on Caj Bremerin näyttely.
Minä voisin vaikka muuttaa näiden kuvien kanssa asumaan.Musta on mustaa ja valkoinen valkoista , oli sitten kyse lehtikuvasta tai perhekuvasta .Aiheet ovat tuttuja , kuvat usein nähtyjä, silti katselen niitä aina uusin silmin . Ne ovat yksinkertaisesti upeita.Bremer varjelee kuviaan , netti ei salli kopiointia .En siis voi välittää teille , mitä näin .Se on itse nähtävä.

Ateneumin portailla illan suussa taivas kaupungin yllä oli tumman , hehkuvan kuninkaansininen .Pelkkää kaunista koko päivä .Siitä sitten kävelin kurassa ja lätäköitä hyppien kotiin .

Minna Canth

Ritva Holmbergin käsikirjoitus tuo esiin Minnan elämän merkittävimpiä käännekohtia, mukaan mahtuu myös Minnan ja Ferdinandin vaiheikas rakkaustarina. Samalla käydään vuoropuhelua Minnan luoman taiteen ja ympäröineen todellisuuden välillä.
Eero Ojasen säveltämät ja runoilija Ilpo Tiihosen sanoittamat monisävyiset laulut kuljettavat ja kasvattavat Minnan tarinaa. Ammattitaitoinen orkesteri sekä osaavat näyttelijät tulkitsevat musiikkia fortesta herkkään pianissimoon. Nimiroolissa loistaa upea Elina Ylisuvanto.
Minna-musikaali nähdään nyt vasta toisen kerran maamme teatteriohjelmistossa. Kotimaisuus ja pitkänlinjan tekijät taiteellisena taustavoimana ovat ainutlaatuinen vahvuus. Tekijätiimi on ammentanut pitelemätöntä potkua Minnan innoittavasta persoonasta!

Kouvolan teatterin Minna-musikaali marssittaa näyttämölle voimakastahtoisen, älykkään ja oikeudentuntoisen naisen. - Hänen kaltaisistaan ihmisistä on jatkuvasti pulaa, ohjaaja Kaija Viinikainen sanoo.

Syntymäpäiväni kunniaksi olin Naisliiton naisten kanssa Kouvolassa katsomassa "Minna"-musikaalia.Yllätyin suuresti , esitys oli nopeatempoinen ja liikkuva , laulut ja tanssit eivät hävenneet pääkaupungin vertailua .Melkein kolme tuntia kestänyt näytelmä oli helppo seurata .Minnan askeleet naisen kivisellä polulla selveni erinomaisesti niille muutamalle rohkealle miehelle, joka oli katsomoon uskaltautunut .Seitsemän lapsen yksinhuoltaja Minna Canth oli rohkea nainen , joka lyttäsi Jyväskylän sivistystason maanrakoon ja ilmoitti muuttavansa takaisin Kuopion suurkaupunkiin !Ja silti Jyväskylä on ylpeä Minnastaan,kuin myös Ritva Holmbergista, näytelmän käsikirjoittajasta .Että jotain hyvää sieltäkin ...

Musiikillisia kokemuksia

Frank Andersen ohjeisti Jaakko Eerolaa (James)ja nimiroolin Maki Nakagawaa La Sylphide -baletin harjoituksissa keskiviikkona.


Kansallisoopperan suurella näyttämöllä perjantaina ensi-iltansa saanut La Sylphide -baletti on todellinen klassikko.
Tanskalaisen Auguste Bournonvillen (1805–79) koreografia sai ensi-iltansa Kööpenhaminassa 1836 ja on ollut ohjelmistossa siitä pitäen.
Suomen Kansallisbaletti esittää teoksen nyt ensimmäistä kertaa. La Sylphide kuuluu romantiikan ajan ensimmäisiin merkkiteoksiin. Teoksen nimi tarkoittaa metsänhenkeä tai keijukaista. "Sylfidi ei ole elollinen olento", Frank Andersen tiivistää.
Alun perin La Sylphide on ranskalainen baletti, joka sai ensi-iltansa Pariisissa 1832. Suureellinen ylöspano sisälsi teknisesti vaativan kohtauksen, jossa 15 tanssijaa leijui ilmassa.

Eilen olin miehen , tyttären ja kummitytön kanssa katsomassa balettia , jota mainostettiin perinteiseksi , tyllihamosineen ja kovakärkisineen, ja olihan se sitä . Tanssi oli paikoin herkkää , paikoin hauskaa skottityylistä ruutuhameineen .Lavastus oli satumaista ja kaunista .Ainoa vika oli esityksen lyhyys.

Tänään oli sitten kova kokemus .Sello -Schumannin sellokonsertto a-molli - etelä-Korealaisen sellistin esittämänä.Pidän sellosta , mutta en , kun sitä soitetaan "narisuttamalla ".Young-Chang Cho oli varmasti taiturimainen soittaja , hänelle taputettiin reippaasti ja arvostelut tulevat olemaan hyvät , silti nyt kuulemani esitys ei koskettanut minua .Ei myöskään Mummia tai miestä .Eikä kaiketi vieressä unia vetelevää naista. Puoliajan jälkeen oli sitten Sallista .Tietysti , koska kapellimestarina oli Okko Kamu.Kuulimme Uuteen Seelantiin sijoittuvan sinfonian .Kaiketi irralliset ,äkkiä rävähtävät eri soittimien "esittelyt " ilmensivät tuon mantereen eläimistöä ja luontoa yleensäkin .Niin kai se oli tarkoitettu . Mielenkiintoista oli kuulla uusia soittimia , mutta musiikilliseksi nautinnoksi en sitä kovin tunnistanut .Sillekin esitykselle yleisö taputti .

Ehkä huomenna bridgessä pääsen hiukan helpommalla.

Aina silloin tällöin kokeilen Daniele Steeliä.Hän on kirjoittanut todella monta kirjaa ja suurin osa lienee romanttisia jännäreitä . Kirjasto näyttää ottavan ne valikoimiinsa välittömästi ilmestyttyä .Nyt on yöpöydällä uusin -kirjastosta haettu pikalaina -"Sisarukset " , jota kuvataan lämpimäksi ihmissuhdekuvaukseksi . En saa siihen minkäänlaista otetta . Kuten ennenkin , teksti on minusta tavattoman tökeröä , suorastaan huonoa .Juonikin arvattavissa . Mikähän niissä vetää ?

Luonto sekosi

Valkoinen helmikuu päättyi sitten kuraan.Ajokadun moskat on kipattu puhtaalle hangelle .Vesisade on muuttanut kadut sohjoisiksi , huopatossut oli monella vaihtuneet kumisaappaisiin .

Onhan tuossa jotain hyvääkin , junat kulkevat taas aikataulussa !Kuralenkin päätteeksi juhlistimme Kalevalanpäivää Espalla olevassa kahvilassa , joka on rikoistunut suunnattoman kokoisiin tarjottaviin!Miestä se miellytti , korvapuusti oli lautasen kokoinen .

Pieniä ovat murheet lätäköistä kaduilla , kun Eurooppassa riehuu talvimyrsky .Ajatus ihan kaiken menttämisestä tuntuu mahdottomalta , monessa paikassa se on totta tälläkin hetkellä .Ja siitäkin on selvittävä.