Soolodeittailua

Kuva kertoo monin verroin enemmän kuin pelkät sanat, sen ovat nyt huomanneet myös Sipulikirkon ihmiset, ovat kehystäneet aitansa kreikkalaiskatolisesta elämästä kertovilla kuvilla. Pysähtelin kuvien edessä, moni oli kuvattu Valamon luostarialueella, ihmiset arkisissa toimissaan, mutta myös pyhissä toimituksissa, joihin en millään saanut muuta tuntumaa kuin ihmettelyä ja pientä hymyä.

Jäi kuvaamatta toimitus, jossa siunataan järven vesi! Siinä upeassa kaavussa oleva miesoletettu on polvillaan lumessa, jäähän on tehty kämmenen kokoinen reikä ja hän liottaa pientä ristiä avannossa. Ihmisiä ympärillä taisi olla viisi. Mietin tässä, jotta osallistunkohan minä nyt uskonnon halveksuntaan kuvatessani näkemiäni kuvia ja kertomalla, että minä hieman huvittuneena niitä katselin ja miettiessäni kuvaajan tarkoitusta, kertoako että näin meillä, mitenkäs teillä? Liiallisella vakavuudella ja tiukkapipoisuudella ei tämä kameran käyttäjä kuvattavaansa ihmisten katseltavaksi anna. Hyvin elämäniloista elämää tuntuvat viettävän siellä Valamon luostarissa, huomioin, jatkaessani kävelyäni Helsingin Tuomiokirkkoon kuuntelemaan poikakuorojen päätöskonserttia, Cantores Minores sekä Helsingistä, Turusta että Tampereelta esiintyivät.

Olen aina ollut heikko pienten poikien  laulamiseen, yritinhän minä omaakin Pikkumiestä saada tähän porukkaan mukaan, jopa ilmoitin hänet nelivuotiaana Cantoresin päiväkotiin, vaan kun poika ei ollut oma ja asui vielä hankalan matkan päässä, peruutinhan sen sitten kiltisti, enkä tainnut edes tästä ”mummomaisuudesta” vanhemmille ilmoitellakaan. Että sellainen mummo. Tulipa vaan mieleen, sillä nuo pienet cantoresit lauloivat kuin enkelit vanhan lastenlaulun ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie” ja silloin tämä mummo tiputti kyyneleen jos toisenkin.

Uskomattoman kaunista. Konsertti kokonaisuudessaan oli tietysti upea, ehkä liian modernisti sovittettu minun makuuni.

Kesän viimeiset päivät olen istunut parvekkeella lukien Riikka Pulkkisen kirjaa ”Totta”. Kirja on seisonut hyllyssä jo kauan, enkä ole siihen tarttunut ihan tarkoituksella, sillä muistoni Riikan edellisestä kirjasta ”Raja” jäi mieleen ei-niin-liian-kiinnostavana, muuta siitä en muista.  Kirjaston pino oli vähentynyt, joten päätin katsella mitä tämä teos pitää sisällään. Jo alun mietelause herätti, Karen Blixsten on tekstin mukaan sanonut näin:” Kaikki surut voidaan kestää, jos ne ovat osa tarinaa tai jos niistä kirjoitetaan sellainen.”

Tämä kirja kertoo tarinan surusta ja kuinka se voitetaan. Kertomuksen kieli on uskomattoman kaunista, pysähdyin aina välillä maistelemaan ja miettimään, miten Riikka voi löytää sellaisia sanontoja, lauseita, jotka luovat kerrontaan juuri oikean tunnelman ja jollaisia yhdistelmiä ei kukaan toinen käytä, arkiset sanat yhdistyivät ikään kuin väärin antaen surumielisen uudenlaisen tunteen. Minuun kirja vaikutti syvästi, kaikki oli kaunista, surukin.

Ystäväni täyttäisi huomenna kahdeksankymmentä vuotta, hän on ollut poissa seitsemän vuotta, minne se aika meni?! Toinen ystävä tuli hautaamaan sukulaistaan, pistäytyi meillä kahvilla ja minä keräsin muistot vaimostaan, yli vuosi sitten menehtyneestä. Oven suussa kävin juttelemassa vanhojen naapureiden ja ystävien kanssa, muistellen siinä tyttären pois menoa, siitä on mahdoton päästä yli.

Albumeitani siivoillessa vuosien takaiset kuvat kertovat kuinka moni silloin mukana kulkenut seuraa polkuamme pilven reunalta, se surettaa. Mutta ilon aihettakin on! Kun tapaa ystävän, tuttavan tai sukulaisen kasvokkain jossain kahvikupin tai korttipakan ääressä, on puhdas ilo ja onni huomata, että elämä jatkuu vielä ja sillä on merkityksensä.

Albumieni lapsukaiset ovat kasvaneet aikuisiksi, perustaneet omat perheensä ja me Mummot ja Vaarit saamme seurata uuden polven uudenlaista elämää, mielenkiintoista ja niin kovin toisenlaista, se panee vanhankin opettelemaan uusia taitoja, ravistelemaan aivojen harmaita soluja.

 Paikalleen ei saa jäädä, muuten putoaa kelkasta lopullisesti. Täytyy oppia uusia asioita, uusia sanoja ja käyttää niitä, kuten minä tein tänään! Minä sovin itseni kanssa treffit, minä soolodeittailin.

 Näin minua opasti viime viikon Hesarin Torstai-liite.