Digi-ihmeitä

Salissa oli aivan hiljaista, oli menossa  Aki Kaurismäen elokuva ”Kuolleet lehdet”. Tarina kahdesta elämän surkealle radalle heitetystä nuoresta. Se voisi olla ankea, tuskainen katsottava näköalattomuudessaan, mutta niin ei ollutkaan. Elämä oli monin tavoin surkeaa, pientä ja vailla mitään odotettavaa, mutta silti siihen oli saatu mahtumaan hippusia kauneutta ja toiveikkuutta, se antoi odottaa, ehkä sittenkin.

Sääli, että Olavi Virta istuu jo pilven reunalla, samoin Rauli Padding- Somerjoki, ehkä he sieltä kuuntelivat kuinka upeasti heidän laulunsa vielä soivat ja nyt koko maailmalle! Kauniisti kuvattu, rauhallisesti kerrottu, kaikin puolin hieno elokuva.

Konsertissa osuimme pienenä yllätyksenä Kansainvälisen sellokilpailun viimeiseen erään, en ollut lukenut enkä seurannut koko kilpailua, kun en kilpailuhenkinen  ole. Siispä hämmästytin itseni kuuntelemalla hyvinkin innokkaasti nuoria sellotaiteilijoita, jotka onnekseni soittivat kaikki eri musiikkinsa. Parikymppisiä nuoria ihmisiä ja sellon taituruus täysin käsissä, kuuntelun myötä tuli väistämättä mietittyä millainen lapsuus ja nuoruus näillä soittajilla on ollutkaan, tuollaista taitoa ei opita  parin tunnin päiväharjoittelulla. Tänä iltana esiintyjiä oli kolme, kaksi poikaa ja yksi hento tyttö. Taidosta en kykene arvostelemaan, kaikki olivat loistavia, mutta oma suosikkini oli Serbialainen Petar Pejcic,

jonka musiikkivalinta oli nopeaa sormitusta vaativa, se ylitti minulta kaiken ymmärryksen. Hän tuli toiseksi kokonaiskilpailussa.

Tuo oli ilta, joka jäi muutenkin mieleen. Tulin pelaamasta kotiin ja siellä minua odotti kiukkuinen mies ison kasan kanssa erivärisiä johtoja ja pieniä laatikoita.

Minä olin käynyt edellisenä päivänä vaihtamassa operaattoria, kun lupasivat lopettaa yhden puhelimen, ellen käy hakemassa uutta sim-korttia. No, se puhelin nyt sattui olemaan Telian, joten vaihdoin siis kaiken muunkin Telialle,

tyttöhän jutteli asiasta kauniisti. Oli yksi ongelma ja se oli minun tietokoneeni, se näytti olevan mieheni nimissä, avattu aikojen alussa, joskus sitä joku ihmetteli, mutta minusta se nyt oli ihan se ja sama, kummanko nimissä se oli. Nyt siitä tuli ongelma, jonka tyttö ratkaisi niin, että mies käy vain vilauttamassa henkkria ja asia on hoidettu. Mutta eihän se niin mennyt, tietenkään. Mies meni, mitä lie jutellut, mutta kotiin tuli muutaman päivitetyn reittimen kanssa, tulos ettei mikään toiminut, ei myöskään minun koneeni. Seuraavana päivänä lähdin pelaamaan, mies jutteli puhelimessa Helpin kanssa, oli jutellut jo pari tuntia ja juttelemaan jäi kun lähdin. Telialla pyysin palauttamaan kaiken entiselleen, tunti vierähti tamokkaan myyjän selostaessa tuloksena, että mies kävi katkaisemassa nettiyhteyden. Voi voi, rouva, kun me ei voida sitä avata, teillä ei ole nyt nettiä ollenkaan, pyytäkää miestänne käymään uudelleen, niin kyllä se hoituu, talossannehan on Telian talonetti! Olin kiukkuinen kysymysmerkki, joka sitten ohjattiin Elisan putiikkiin. Siellä oli mukava poika , joka selitti kauniisti, että juu, hän voi perua ihan kaiken ja palauttaa entiselleen ja eihän siellä Teliassa se tyttö oikein olisi saanut tehdä sitä eikä tätä, mutta hoidetaan tämä nyt. Mutta sitä nettiä ei hänkään voi avata, jos se on miehen jne jne. Uskoinhan minä lopulta ja oli jo kiire pelaamaan, kun bridge on paripeli, ei sieltä voi myöhästellä. Miten lie taas ajatus leikkasi ja kurvasin Elisan kautta katsomaan olisiko samainen poika vielä tiskin takana ja olihan hän,  kysymys kuului, miksi en minä voisi avata omalle nimelleni nettiyhteyttä, kun tuo seinän toisella puolen on vähän väliä sekaisin noista maksukanavista?! ”Totta kai se sopii ja sitten tehtiin uusi avaus. Mitään ei tarvitse vielä maksaa, mutta tällaisen reitittimen sinä nyt tarvitset,

minä neuvon kaiken, laitan valmiiksi kaiken ja lasku tulee sitten myöhemmin. Ihan helppoa, tuo johto tuohon ja tuo tuohon ja tämä voi olla vaikka makuuhuoneessa, ei se tarvitse olla edes näkyvissä! Ja sitten jos joskus hommaat älytelevision, ei siihenkään muuta tarvita!” ”Ai, se on langaton?!” juu, niin on. Tulin kotiin ja mies onnellisena kertoo, että nyt netti toimii sekä minulla että sinulla! Tosin telkkari ei miehellä vielä toimi ja kaikki maksulaatikot on levällään pöydällä, mutta guru tulee viikon päästä laittamaan.  Kiva.

Elisan reititin on vielä kassissa, kun en tiedä mitä kaikkea se ottaa käyttöönsä, naapurihuoneenkin? Samassa kun ollaan. Luultavasti en enää edes muista miten johdot siihen laitetaan, eli Elisa uinuu nyt kassissa ja tekee mitä? Ainakin kai sitä laskua.

Hieman sekainen viikko on onneksi pian takanapäin, tuuletkin laantuivat ja kävely rumilla kengillä sujui kauniin ilman vallitessa.

On tämä Suomen luonto vaan kaunis näin syksyisin, saa ihan varoa, ettei kuljeta mukanaan isoa kameraa! Ai miksikö? Siksi, että minähän olen kuvannut tähän ikään jo ihan kaiken, sanon aina. Kännyn kameraan tuli silti taaskin monta kaunista kuvaa , niin se vaan on.