Digimaailman kiemurat

Pitäisi olla helpottunut, kun kaikki monet johdot ja laatikot ovat nyt jossain muualla kuin lepäilemässä lattialla, mutta enpäs ole. Syystä tai toisesta alkoi ahdistaa kun ei osaa, ei hallitse, ei hallitse edes sanastoa, jolla tuo kotiin kutsuttu HELPpi meitä lähestyi! Tulos on nyt kuitenkin hyvä, toivottavasti kukkaro sen kestää, sillä eihän mikään apu enää ole ilmaista, ei ainakaan pitäisi olla.

Tässäkin ongelmassa raha on hyvä juttu, olen hyvin kiitollinen, että pöydälläni on yksi uusi pönttö lisää, jonka pitäisi toimia niin kauan kuin pöntön sisällä oleva SIM-kortti kestää, sekään ei kuulemma ole ikuinen. Kun kone alkaa pätkiä, kortti lienee jo vanha ja pitänee sitten ostaa uusi, ihan rahalla kai, tai sitten unohtaa koko juttu ja palata takaisin talon nettiin, joka ei siis maksa mitään, paitsi jos haluat ettei pätki ja sitten sekin maksaa jotain. Ilmaista ei ole mikään, paitsi ikivanha televisioni ja siihen liitetty vielä vanhempi video-kasetti-kone, tämä HELPpi herätti sen henkiin noin vain, hups ja pari sormen nopautusta ja Sibeliuslukion muinoinen joulujuhla alkoi soida! Joskus on hyötyä ikuisesta säästämisen vimmasta, nytkin, sillä hävitin melkein kaikki videot luullessani, että kone ei enää toimi. Eipä ihme, elokuvat saivat uuden kodin jo samana päivänä kun vein ne alakertaan roskisten päälle merkinnällä ”Ole hyvä”. Tuon Sibiksen jätin, en kerta kaikkiaan voinut sitä hävittää ja nyt me voidaan tunnelmoida menneessä tulevana jouluna. Ihanaa!

Kuolinsiivoukseni lopahti alkuunsa ja tyttöjen luisteluvideot, koiralenkit, hevos- ja hiihtolenkit lienevät yhä katsottavissa, jos digiosaaminen säilyy niin, että muistetaan mistä nappulasta ja kapulasta mikin toimii!

Keskimmäinen istuu nyt lentokoneessa, tuli eilen Sveitsistä ja lähti tänään Kaliforniaan. On se hyvä, että jälkipolvi matkustelee, pääsee edes kentällä vieraillessa itsekin matkustelun makuun, Helsingin uusittu kenttä

on houkuttelevan kansainvälinen.  Taitaapa matkustelu jäädä valokuvakansioiden katselutasolle, niinhän sen olimme jo muinoin ajatelleetkin, kun tuli kysyntää, että ” että mitä ihmettä te teette noille kansioille sitten vanhempana?” Eikä se huono tapa olekaan, rypeminen menneessä, vaeltaminen muistoissa, joskus tulee haikea mieli, mutta useimmin onnellinen olo, että tuon kaiken olen kuitenkin onnistunut elämään ja ehkä vielä tuottamaan onnellista oloa rakkailleni. Se on hyvä se.

Talvi tekee tulojaan, tänään satoi lunta. Säätyttö lupaili lauantaille jopa kaksi senttiä valkoista Helsingin kaduille! Se uskoo ken näkee, mutta huvittaa että kerrankin mies on just oikeassa kohdassa talvirenkaiden kanssa, ne vaihdetaan perjantaina, että antaa sataa vaan! Minäkin olen ajanut elämäni ensimmäisen ja ainoan peräänajon juuri lähdössä renkaiden vaihtoon, mäessä kun auto ei pysähtynyt, liukui vain kauniisti edessä seisovan puskuriin. Että ajoissa haluan olla, kului sitten asfaltti tai ei.

Meillä oli vieraita lämpöisestä LA.sta asti ja minä halusin näyttää heille minun makuiseni Helsingin, amerikkalaiseen tapaan heille oli jo näytetty perinteiset kohteet kuten Suomenlinna, pari kirkkoa ja kirjasto Oodi, mistä he olivat hyvin otettuja. Mitäpä jäi jäljelle? Amos Rex, sen pimeydessä olisi tarvittu opaskoiraa ja tukevaa kättä, mutta videot tuli katsastettua, ilman mielipidettä kylläkin. Kiusanhenki valtasi ja kuljetin koko poppoon Kiasmaan  ja siellä näyttelyyn nimeltä ”Tom of Finland”.

Minä pidän siitä todella upeasta piirustustaidosta, aiheet ovat sitten asia erikseen, niihin olen kyllä suomalaisena jo tottunut. Mutta, mitä tekee Kalifornialainen?! Kurkkii puolihäpeissään komeita mieskuvia ja toteaa hämmästyneenä, että LA:ssa, siis heidän omassa kotikaupungissaan on olemassa ”museo” House of Tom”, joka kattavasti esittää Tomin taidetta. Kaikkea ei voi tietää, niinhän se on.

 Matka jatkui Musiikkitalon ohi Linnunlaulun kautta Tokoinlahden rantaan,

ruskan värit ihastuttivat vierailijansa ja kiemurtelevat merenrannat hämmästyttivät, minutkin, sillä enpä tuota ihmettä ollut aiemmin ihmeeksi osannut luokitella! Kalifornian merenrannat ovat suoraa viivaa, meillä ne ovat kippuraista mutkaa. He kutsuivat sitä ylellisyydeksi.