Mikä sieltä näkyy?

 Kaamos alkaa väistyä, valon määrä lisääntyy, kaikki on likaista, epäkohdat paljastuu, kevätmasennus on ovella. Yksi selvä kevään merkki minulle on peilikuvan outo näky, mikään siinä ei ole hyvin! Kuvasta kurkistaa vanha nainen, iho on kuiva ,huolimatta keskimmäisen lahjoittamasta "ryppyjä siloittavasta hyvälle tuoksuvasta rasvasta, Meikkipussin valikoima on ajat sitten pienentynyt pariin vaivaiseen, jolla yritän korostaa silmien katoavaa väriä, huonolla menestyksellä sekin. Kauan aikaa sitten yksi ekaluokkalainen kysäisi, että " miksi sinulla on vihreää silmissä? Äiti ei koskaan laita tuollaista... " Pikkumieskin kysyi kerran samaa, siihen vastasin, jotta " Jos joskus ei ole, niin olen silloin kuollut!" Se kelpasi hyvin vastauksesksi. Huulipuna on vaihtunut huulirasvaan, amarit legginsseihin, sata harjanvetoa aamuisin muutamaan, mutta kuitenkin ja sitten se onneton vanhan ihmisen näky peilistä: tukka ei ole enää hyvin! "

Kaikki hyvin, tukka hyvin" ei taida olla tuttu sanonta nykynaiselle ainakaan eilisen television Ajankohtaisen Kakkosen katsomisen mukaan! Onhan pitkät paksut hiukset upea näky, mutta asiaohjelmissa niiden esittely näyttää mielestäni huolimattomalta, siksipä Pääministerimme nutturakampaus tyylikkään mustan asun kanssa ilahdutti meikäläisen silmää.

Ajoitus tulevasta presidentipelistä oli varmaan tarkoin harkittu, sen verran tyyli oli muuttunut, tyttöys oli heitetty nurkkaan ja esiin oli astunut varteen otettava tyylikäs nuori poliitikko.

Korona tekee nyt huonoa jälkeä ihmissuhteisiin, siksipä olen onnellinen uudesta tietokoneesta, sen tuomista yhteyksistä ja puhelimen whatsupista, jolla sentään pääsee mukaan lähimpien touhuihin. Toki mummoilu toimii entisen lailla,

Pikkumiehen päivät ovat sitä suolaa elämän kaurapuuroon, sokerina pieni koiranpentu, osallistuminen  ei ole minulle vaihtoehto, jos en nyt , niin sitten enää koskaan.

Paljon Vanhainkodeissa, Palvelutaloissa kai nykyään sanotaan, vierailleena tunnistan niissä vallinneet suuret epäkohdat, mutta olisin toivonut, että inhimillisyys vanhoja hoidettavia kohtaan olisi jo mennyttä aikaa! Eipä vaan olekaan! Kun tänäänkin aukaisin Hesarin, siellä pisti heti silmään otsikko: Palvelukodin epäkohdat johtivat toimintakieltoon!"Teksti oli karmaiseva.

Lisäksi ylläpitäjää oli varoitettu jo aikaisemmin, joten  suuresti ihmettelen, miten Rovaniemen kaupunki sallii moisen kohtelun, kun puutteet ovat olleet heidän tiedossaan!? Millä sitä voisi tulevaisuutensa varmistaa, ettei päädy moiseen laitokseen ja "Yhteiskunnan hyvään hoivaan"?! Talven liukkkailla kun köpöttää liukuesteet kengissä, toppahousut, toppatakki ja epämääräinen myssy kutrien suojana, tulee joskus vilkaistua näyteikkunan mummoa, jota ei mielellään omaksi itsekseen tunistaisi!

Suomi-filmikin on parhaat elokuvansa jakanut, oli  odottanut kaiketi että tästä koronasta jo oltaisiin ulkona. Nyt suolletaan Rovaniemen markkinoita ja sotilasfarsseja. Niinpä minulle jää aikaa tuijotella pölyisiä nurkkia ja miettiä josko viitsisi ottaa vanhan imurin esiin ja aloittaa imurointi. Mieskin on sopivasti kävelyllä, imurin hurja meteli toimii karkoittimena. Pakko mikä pakko, jos mielii kerrostalossa asua ja elää, imurointi nostaa kuntoa ja tekee hyvää itsetunnolle! Ei tässä vielä Palvelutaloon olla menossa.

Ulkona on jo pimeää, kevätmasennus katoaa valon myötä, pölytkin häipyvät. Taidan mennä kahville ja postata teille illan iloksi kuvan tulipunaisesta amarylliksestä!

Se on uhmannut valon puutetta ja aukaisssut kukkansa, siitä saan päivän kiitoksen.

Kadulla on sohjoa.

Lunta, sohjoa takkuista keliä! Ja se johtuu mistä? 

Suomessa  ja jopa Helsingissä on aina talvisin  satanut lunta, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Selaan albumeitani ja muistelen talvia eloni varrella, lapsuudessani keski-Suomessa oli aina lunta, Se oli puhdasta, valkoista, joskus siitä saattoi tehdä lumilinnoja, joskus hiihdellä pitkin peltoja, kun tuuli oli puhaltanut irtolumen pois ja oli hankikanto tai tarpoa umpihangessa Laajavuoressa aikana, jolloin Matti Nykänen ei ollut vielä syntynytkään. Omat lapseni saattavat muistella vielä ihan samoilla ajatuksilla, vaikka asuivatkin Helsingissä.

Pulkka oli kova sana ja vielä kovemmaksi se tuli, kun perheeseen hankittiin suuri musta newfoundland! Se kun varustettiin valjailla pulkan eteen, oli meno usein hyvinkin reipasta, eihän hiekka-autoja ollut mailla eikä halmella! Hiihtämiseen ei tarvittu koneella ajettuja latuja, lapsille riitti, kun laittoi sukset jalkaan ja sitten hiihdettiin, joko kotitiellä tai tehtiin itse ladut. Kaupunki jäädytti kentän ja ei tainnut olla sellaista talvea, että siellä ei olisi voinut luistella, jää kesti maaliskuun auringon paisteeseen asti.
 

Jotain tapahtui, autoilijat ja ihmiset rupesivat nurisemaan, lumi oli saatava pois teiltä ja katujen varsilta. Alettiin levittää suolan sekaista hiekkaa, se tarttui koiran turkkiin ja esti kelkottelun kaduilla, siihen loppui se ilo, lopulta meni koirakin. Mutta omakotiasujalta ei lumitöiden ilo kadonnut minnekään. Kaupunki aurasi ajoradan ja kippasi lumivallit  ajorampille, se oli kaupungin mielestä kuulemma ihan arvattavaakin, mitäs asuit omakotitalossa, olit ehkä näyttänyt mieltäsi kuskille ja siitä sitten sait! 

Muutettiin kaupunkiin, taloon, jossa oli oma talonmies. Ei tarvinnut enää luoda lumia, katuosuus oli aina kunnossa ja pihalla puhdas lumi koottu isoksi kasaksi talon lasten leikkiä. Aina oli hiekotettu ja puhtaasta autotallista oli ilo ajaa ulos lumesta lapioidulle kadulle. Siis, lapioidulle! Talonmiehen varusteisiin kuului tosiaan silloin lapio ja harja, kesällä myös harava, niitä sai lainata, jos tuli ikävä entisiä aikoja. Joskus tuli. Nyt ovat talonmiehet kadonneet ja heidän mukanaan myös vastuu kansalaisten kompuroinnista suolalla maustetussa sohjossa, mitäs sitä heti pois luomaan, pianhan on kevät ja aurinko hoitaa lumet! Sen saimme tänään kokea itse, kun kahlasimme lumipöpperössä Amerikan postia hakemaan, postipoika kun jättää paketit milloin minnekin, osaa sentään vielä lukea osoitteen oikein ja kertoa, että haepas tässä mainittu juttu sieltä tai sieltä! Mikä on logiikka tässäkin asiassa, ei valkene, sillä poistettuaan postin Hakaniemestä, alakerran K-kauppaan tyhjennettiin takahuone ja merkittiin "postiksi". Mutta tämä lähetys oli nyt haettava kauppakeskus Redin K-kaupasta,

siellä visaat mietivät, että K-kauppa kun K-kauppa, ei sentään kuitenkaan Suomenlinna!Sinnekin posti on osannut postinsa ohjata, oisko syyllinen lukutaidottomuus? Tai sitten vain kiero huumorintaju. 

Paketti haettiin ja tulipahan samalla käytyä se miehen  pakkokierros Olssonilla, hyvä juttu, sillä ihan rahalla ostin reikäisen laatikon, jossa nyt lepäilee uusi tietokone kaikkine johtoineen!

Kunhan opin, mikä johto vie minnekin, niin reikiä on tarpeeksi johtojen kulkea kauniinpaa reittiä, kone itsessään ei silmää häiritse. On se uskomattoman pieni ja pitää sisällään kuitenkin sen kaiken kuvamäärän, minkä vanhakin, joka sentään oli juhlallisesti  matkalaukun kokoinen! Pitäisiköhän tuolle antaa oikein nimikin?! Kun kerran perheen kaikki autot on nimetty, niin jotenkin tämä reppana on niin pieni, että se ikäänkuin haluaa nimen. ThinkCentre näkyy kyljessä olevan, mutta oisko "Santra" jotain?! Eli nyt on lapsella nimi, Santra.

Opettaja on ihana ja lapsi on musikaalinen, mutta ei se riitä! Jonkun olisi soiteltava lapsen kanssa, yhdessä ja kaveriporukassa, Mummin taidot on sen verran heikot, etteivät ne houkuta Pikkumiestä, "Et sinä kuitenkaan osaa.." Äiti osaa, mutta riittääkö sekään, pitäisi päästä jammailemaan kavereiden kanssa, soittamaan yhdessä. Taito ei ole vielä suuri ja tällä menolla se ei suurene, uusien kappaleiden opettelu läppäriltä opettajan ohjaamana on tyhjää parempi, mutta innostus täytyy nyt yrittää etsiä jostain uudelleen! Eikä omatoimista musisoimista edistä Juutuubit, toki kylläkin kaikenlainen muu tieto, kuten kirosanojen etsiminen eri kielillä! Siinä Pikkumies on kuulemma hyvin edistynyt, osaa ulkoa monella kielellä suurenkin voimasanojen varaston, kertoi luokkakaveri ruokapöydässä. Mummille esitettiin ylpeydellä tämä sovellus, mistä sitten Mummikin voi tarvittaessa käännökset etsiä.Viritettiin  keskustelu voimasanoista, miten niitä käsiteltiin muinoin Mummin lapsuudessa:" Minun Mummuni nappasi niskahiuksista kiinni, kaatoi vatiin vettä, otti mäntysuovan ja pesi sillä suun." "Se on kuule laitonta, ei sellaista saa tehdä!" tuli heti molemmilta pojilta kauhistuneena! Kun sitten kerroin, jotta vähään aikaan en Mummulassa kiroillut, niin mitenkäs teidän tapauksessanne voisi tehdä saman tuloksen saavuttamiseksi?! Vastauksena oli virnistys ja selitys, että "kuulehan, ei helvetti ole kirosana, se on se paikka, jonne joudut kun kuolet!" "Ai onko? Mistä tiedät? Oletko käynyt siellä?" kysyi toinen kaveri. Koulussa opetetaan Elämänkatsomustietoa, perille näyttää menevän.

Asenne lukemiseen syntyy kotona, kertoo Hesari. Sen perusteella ei Pikkumiehellä pitäisi olla hätää, kirjoista puhutaan ja niitä luetaan. Tilasto kertoi kummia lukuja, 63 % suomalaisista täyttää vaativan lukutaidon ja 11% on taidoltaan heikkoja. 

Sitekeästi taistelen kirjoilla ja lehdillä vastassani kännykkä ja läppäri peleineen, Hyviä nekin, mutta ei ne lukutaitoa edistä, pätkätekstiä, tosin sitten monilla kielillä. Ihmettelin kerran, kun pojat pelasivat koneella ja jutellessa kuului vain englannin kieltä, jotta mistä he moiset ovat oppineet?! "No, höhlä, eks sä nää? Tuossa on kuvat ja sitten ne puhuu siellä, sieltä sen oppii!" Tämä höhlä sitten tajusi, että lapsi oppii, Mummi ei .

Vuosi 2021 alkoi.

 Vuosi 2021 alkoi, mikään ei muuttunut, mies on edelleen kahvilaihminen ja vaimo nauttii kahvinsa kotona. Korona on tuonut sen verran uutta, että kuppi kahvia ostetaan nyt alakerran K-kaupasta, samalla, kun vaimo kerää ruokaostoksia ikiomaan koriinsa, ei siis kaupan muovikassiin. Ne kymmenet muovikassit, jotka täyttävät vanahanmallisen roskiskaapin, ovat miehen tuomia naapurin S-Marketista. Mies lajittelee, vaimo seuraa pakolla jotenkuten. Kumpi meistä on se  ekologinen?! No, oli miten oli, haiseva biojäte keittiössä ei ole kerrostalojuttu!

Rapakon takainen viime vuotinen joululahja saapui keskimmäisen mukana, katselin sitä hetken, avasinkin, enkä onnistunut ja laitoin odottamaan viisaampia. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja paketti pääsi parempaan tarkasteluun ja ymmärrys kohosi, sehän ei olekaan läppäri vaan luultavasti se tietokone, josta oli puhuttu! Tarkastelu netistä vanhalla tietsikalla kertoi tilanteen olevan juuri näin,

pieni, läppärin kokoinen musta vehje on tietokone! Eihän sitä heti voinut tajuta, sillä lattialla seisoo hirmu painava puolen metrin korkuinen konehirmu seuranaan monenmoisia johtoja, härveli, jonka taloon tuloa niin suuresti aikoinani yritin estää!

Mitä nyt sitten?! Johtoja oli tuossakin paketissa muutama kappale, laita seinään latautumaan, sanoi Amerika tytär. Katselin johtoja ja eihän ne suomalaiseen pistorasiaan kelpaa,

lähempi tarkastelu osoitti , että ei moista sovittajaa ole myynnissäkään! Rapakon takana hermostuttiin ja tyttäret täällä lököisästi ilmoittivat, että katsotaan, kun ennätetään! Ehkä se ennätetään on sitten tänään ja löytyy jos löytyy. Siinä sitten tuijottelin konetta ja huomasin, että eihän siinä ole CD-levykohtaa ollenkaan ja tajusin, että ei sellaista ole tytöilläkään, heillä kun on uudemmat koneet!  

Muistelin lukeneeni Hesarista, että CD on poistumassa vanhanaikaisena, mitenkäs se menikään CD:n kulku?! Aloin tehdä taas sitä kuluisaa kuolinsiivousta laatikoissani, siellä on pinot vanhoja CD:eitä hienosti laitettuina oikein vetoketjullisiin säilytysjuttuihin, aikaisimmat vuodelta 2005. Muistia virkistäessäni niinhän se meni, että kamerassa käytin vielä filmiä, mutta kun teetin kuvat, negojen tilalle oli ilmestynyt CD, jolle koko filmi tallennettin! Siinäpä meni sitten koko päivä mukavasti CD:eitä kopsatessa ulkopuoliselle kovalevylle, joita niitäkin on laatikossani jo muutama. Ja eihän kaikki vielä ole kopsattu, hidastahan se oli, tuli muisteltua menneitä ja ihmeteltyä ajan nopeaa menoa. Ja mietittyä, mitä kaikkea nuo levyt ja albumit pitävätkään sisällään, ihan toisenlaisen maailman kuin tämä tyttärien maailma. Yhden vuosisadan historia on kansissa.

Samalla tuli mietittyä oman elämäni tekniikan kehitystä. Lapsuuden kodissa ei ollut puhelinta, oli radio, jota sai joskus kuunnella. Ystäväni kodissa oli puhelin, televisio ja levysoitin, kaikki hartaassa käytössä. Opiskellessa ei ollut mitään härveliä, piti itse laulaa, jos ääntä halusi. Ensimmäisessä kodissani oli radio, myöhemmin mustavalkoinen televisio, puhelinta ei ollut, mutta ompelukone oli! Siitä se kehitys sitten pikkuhiljaa kasvoi, Coca cola-kamerakin vaihtui parempaan. Mutta oli yksi, joka on pysynyt muuttumattomana sekä äidilläni, hänen äidillään, minulla, lapsillani ja toivottavasti jatkaa pitkää ikää Pikkumiehen elämän kumppanina ja se on kirja! Niin kauan kuin ihminen vielä hallitsee lukemisen taidon, kirja pysynee lukijan kädessä. Tämä korona-aika on ollut kirjojen lukijoille kulta-aikaa, kirjastot ovat onneksi olleet saatavilla. Tekniikkaa on silti tarvittu kirjojen tilaamisessa, noutaminen on mahdollista nenä ja suu peittettynä, kädet hanskoissa ja läheisyys etänä!

 Nyt kun on oltu kaukana kaikesta tapahtumasta jo liki vuoden ajan, kirjojenkin seura alkaa pikkuhiljaa vaatia rinnalleen jotain muuta, jotain joka hengittää ja liikkuu, vaikka sitten etänä, kuten tapana on nykyään sanoa melkein joka asiasta.

Tällaisen liikkuvan kaverin taidan saada seurakseni silloin tällöin, sillä Pikkumies on saanut kaverin. Pieni se vielä on, että lenkit jäänevät lähiseudun toivottavasti lumisiin nurmikoihin, mutta kaveri kasvaa, sitten pääsee tutustumaan Töölönlahden upeisiin vanhoihin pitsihuviloihin, ehkä jopa kahville, jonne mies aina haahuilee.

Rokotusta odotellen elämää edetään nyt. Ja luetaan uudelleen kortteja, joita on ilokseni tullut ihan postin kantamana. Kun suurin osa kun näistä ei liiku Facessa, niin on mukava huomata, että he ovat hengissä ja voivat hyvin, tavatakaan kun ei nyt voi. Joku sanoo, että onhan puhelin! On, mutta kuuntelin autossa, kun pari toimttajaa keskusteli nykykulttuurista ja tuumasi, että "jos joku soittaa illalla kotiin , niin se on melkein kuin kotirauhan rikkomista! Tekstarin voi aina laittaa, sen voi lukea sitten silloin kun se itselle sopii!" Jäipähän keskustelu mieleen.