Harhakuvia

 Lupauduin lukemaan pari tämän vuosituhannen palkittua kirjaa. Tein muutaman haun Kirjastoon ja hyväksyin ne, mitkä sain luettavakseni. Kaunis satukirja luettiin "Tiiliskivi"-palkinnon arvoiseksi ja  paksumpi, aikuisten kirjan näköinen teos oli saanut "Kuvastaja"-palkinnon, kuuluu lukemani mukaan Tolkien-seuraan .Luin molemmat."Yökirja" puhutteli jo nimeltään, mutta kun avasin sivut, huomasin,että minullehan se oli kirjoitettu! "Oletko koskaan pitänyt Yöpäiväkirjaa?" kysyi pikkuinen Kuu, joka oli saanut nimensä taivaalla möllöttävästä juustopallosta .Kuu kierteli yöllä lähimetsässä ja tapasi siellä tytön, nimeltään Raa ja se on yksi auringon jumalan nimi. Hauska sattuma yhdisti tytöt ystäviksi. Satu, mutta oli tarinassa oikeaakin sanomaa, tietoa sairaudesta ja siitä selviämisestä, ystävän avulla. Satuja kumpikin kirja, mutta mielestäni molemmat oli suunnattu aikuisille, Sudenlapset todella vaikeasti hahmotettavan juonen ja tiiviin kerronan vuoksi, toinen, Yökirja, kauniin, tyylikkään ja aikuismaisen kuvituksen vuoksi. Katselin kirjaa kuten katselen tauluja taidenäyttelyssä ja mietin, mitä mahtaa pieni katsoja sen kuvamaailmasta saada irti? Luoko se hänelle mielikuvia ohi kirjan sadun eli ruokkiiko se lapsen mielikuvistusta?! Kun muistelen omaan lapsuuttani ja vaikkapa Rudolf Koivun sadunhohtoisia kuvia, astuin sisään sadun maailmaan ja siellä olen pysynyt vieläkin, jos palaan muistoissani johonkin taruun ja sitä maailmaa olen halunnut siirtää lapsilleni ja nyt Pikkumiehelle.
Äitini eilinen syntymäpäivä toi mieleen, että mitähän hän olisi sanonut tästä tyylistä kuvata koko maailma vääristeltynä, mikä kuva pienelle lapselle muodostuu ihmisestä , jonka jalat lähtevät kainalosta? Tai possusta, joka muistuttaa kärsän omaavaa paksua tyynyä? "Ensin pitää osata, sitten voi tyylitellä!" Näin se menee ja kymppi tuli osaavalle tyylittelijälle, muutamasta heistä tuli ihan oikeita taiteilijoita, joista opettaja koki kiitoksen.
Pikkumies taitaa olla käytännön kaveri, musiikissa tosin olen huomannut selvää etsimistä, löytämistä, kokeilemista, mutta muuten tämän hetkinen kiinnostus kirjaan keskittyy erilaiseen tietoon ja siinä kuvan on oltava täsmällinen ja oikean näköinen, silti esteettisesti esitetty, jotta Mumminsa jaksaa moista kahlata. Tämä silmää tarkentava esteettisyys on kyllä hakusessa tämän ajan kännykkälapsille, känny huutaa, tööttää, hurisee ja murisee, kun teinipojat pörisevät omilla videoillaan. Tai kun kymmenvuotias tytöntyllerö piirtää silmiinsä rajauksia, muiskistaa punattua suutaan ja pörröttää hiuksiaan. Nämä Pikkumies on nyt löytänyt .

Äiti tekee paljon töitä, äiti tarvitsee apulaista. Muskarista kävellessä ansaitaan rahaa ratikkalipun verran, kaveri laskee tarkkaan meno ja paluulipun ja suuntaa Saiturinpörssiin kuluttamaan tienaamansa eurot. Täytyy ostaa uusi vihko, jonne voi kirjata ylös kaikki kotitehtävät. Illan ensimmäinen oli kahvipannun lataaminen valmiiksi aamua varten, toinen oma iso teekuppi, josta osan hän joisi nyt illalla ja puolet kylmänä aamulla. Imurointi oli liian meluisaa, sen äitinsä torppasi kotiin tullessaan, mutta oli iloinen kahvikeittimestä. Pikkumiehestä alkaa kehittyä huolehtivainen nuori mies, joka kasvaa Mumminsa silmissä liian nopeasti itsenäiseksi osaavaksi koululaiseksi. Vielä Mummin iltalukeminen on "se parempi vaihtoehto", sydän sykähtää, kun oven sulkeutuessa kuulen kaverin sanovan: "Minne Mummi meni, haluan, että Mummi lukee!"


Aurorankadulla Naisliitossa oli tänään nettisivukokous! Siis meitä oli kolme sihteeriä, yksi ekspertti ja kaksi tumpeloa. Jos oli joskus ollut jonkinlaista luuloa osaamisesta, niin nyt se kyllä tipahti alas kuin lehmän häntä. Ihan perusasioista saa aloittaa, vähän kuten Pikkumies terävän veitsen käyttöä, osaavia sihteereitä varmaan hirvitti yhtä kovaa kuin tätä Mummia tuossa hedelmän kuorimisessa! Metromatkalla kotiin mietin, jotta pitäisi mennä koodausoppiin, tai oppimaan oman nettisivun tekemistä, niissä se vajavainen osaaminen varmimmin on. Olen todella huono tekemään jotain, jonka tekemistä en hallitse ja nyt taisin joutua juuri sellaiseen tilanteeseen. Harmittaa.

En saanut yöllä unta, joten luin Eeva Kilven "Punainen muistikirja", päiväkirjamerkintöjä valikoidusti parilta vuosikymmeneltä. "Kilpi taltioi olemisen lumon hellästi ja aistivoimaisesti. Hänen tapansa katsoa ikääntymistä suoraan tekee vaikutuksen ja lohduttaa. Kuten Kilpi kirjoittaa peuran kohtaamisesta: "ihailen vain, kiitollisin mielin", samaa kiitollisuutta lukija tuntee Punaisen muistikirjan parissa." En malttanut lopettaa.