Lunta näkyvissä

Konsertissa tänään Jukka-Pekka Saraste ja Elina Vähälä toivat laatua kuulijoille , taputukset ja hurraa-huudot olivat mahtavat. Silti - Elinan soittama Alban Bergin (täysin tuntematon tekijä ) viulukonsertto  oli iso pettymys , sekä sävellyksenä , jona se oli tylsä , outo ja antoi Elinan viulun kadota orkesterin uumeniin vähän väliä . Sääli , sillä Elina soittaa upeasti , nyt sitä kokemusta ei minulle tullut .

Mahler antoi odottaa jotain kaunista ja samalla mahtavaa. Sinfonia no 5 alkoi joka osassa kauniisti ja pehmeästi , osin yksittäisten soittimien laululla . Sitten rävähti .Olo oli kuin koululaisorkesterissa , jossa jokaiselle soittajalle ja instrumentille on annettava mahdollisuus esiintyä ! Sekopäistä soitantaa , melurajan yläkantissa , hyvin epätasaista musiikkia . Mutta kansa tykkäsi . Ehkä suosion suuruus johtui osin Sarasteen johtaminen ilman nuotteja , on tainnut kaveri johtaa Mahlerinsa ennenkin .

Elinan sukua oli kotikaupungissani , joten kiinnostus herää , mitä siis kuuluu Elinalle tänään ! Tuossa kurkistus nettijuoruun :
Elinalla on nyt koti sekä Helsingin Töölössä sekä Saksassa Karlsruhessa, jossa hän työskentelee musiikkikorkeakoulun professorina. Karslruhessa asuu myös Ralf Gothóni yhdessä uuden vaimonsa, nuoren egyptiläisviulistin Suzan Saberin kanssa. Pari meni naimisiin kesällä Savonlinnassa.
"Viime vuosina Ralfin ja minun aikataulut ovat olleet täysin yhteen sovittamattomat", Elina sanoo. "Olemme molemmat kannustaneet toisiamme pitämään työn ykkösenä. Sillä, että emme ole nähneet toisiamme, on ollut hintansa. Toisaalta liiton päättyminen oli luonnollisen kehityksen tulosta."
Elina on tällä hetkellä tyytyväinen elämäänsä — edelleen musiikin ehdoilla.

Ihminen on kova likaamaan .Töölönlahti levättyy  , samoin Tokoinlahti. Sukeltajat nostivat näytille pohjasta keräämäänsä ihmisen heittämää rojua ja tekivät siitä taideteoksen Piritan nurmikolle .Ei se näyttänyt estävän uusien oluttölkkien ilmestymistä levälautalle, vaikka täytyy kyllä antaa kunnia sinne minne se kuuluu ,  lahtien puistot ovat siistiytyneet suuresti tämän kesän aikana.

Talvi meinasi tulla ihan väkisin ! Jopa Kuopiossa satoi lunta , Joensuussa parikymmentä senttiä ! Meilläkin on pakkanen käväissyt pureksimassa sen verran , että puiden lehdet alkavat osoittaa syksyn merkkejä , krassit tosin vielä kukkii parvekkeella , sehän on ensimmäinen pakkasen tappama kukka .Olo on heti paljon virkeämpi , syksy miellyttää .

Läcberg-kirjapino pienenee . Olen nyt lukenut järjestyksessä , hän näyttää kirjoittaneen kirjan joka vuosi . Jaarittelevaa kerrontaa ruotsalaisesta yhteiskunnasta ja sillä hetkellä vallalla olevista ongelmista , samalla kiemurrellaan murhamysteerien parissa tuttujen henkilöiden seurassa .Sivuja on paljon , tulee hypittyä  .Ahkera kirjoittaja ,ei mässäile verellä , vaan ikävällä äiti -lapsi  suhteella , ainakin näiden kirjojen verran . Nyt on menossa "Perillinen ", joten jatkuuko moinen , sen näen kohta .

Selfiet on nyt muotia .Tässä yksi .

 

Hieman kulttuuria

Kevät 1917. Varakkaan helsinkiläisen metsänomistajan poika Erik Stenfors tapaa Lidian, korpimökistä kaupunkiin muuttaneen työläistytön. Tuttavuus ei etene, ja Erik alkaa etsiä uutta suuntaa elämälleen. Siinä missä toiset liittyvät punakaarteihin tai suojeluskuntiin, poliittisesti puolueeton Erik ottaa suunnaksi pohjoisen erämaan ja metsänvartijan tehtävät. Talvi täydellisessä yksinäisyydessä yllättää luonnontutkijan koulutuksen saaneen miehen. Vielä suuremmat yllätykset ovat vastassa, kun Erik palaa keväällä takaisin Helsinkiin. Suomi on itsenäistynyt ja Lidiasta on tullut lainsuojaton.

Vuosia myöhemmin Erik opettaa tyttärelleen Mallalle, että silloin kun kaikki muu viedään ja tähdetkin tuntuvat vaienneen, jalkojen alle jää vielä kallio. Ollakseen vapaa ihminen tarvitsee vain saappaat joilla kulkea. Kumpikaan ei kuitenkaan tuolloin aavista, miten mutkainen taival heidän on taitettava.

Anni Kytömäen esikoisteos. Paksu kuin tiiliskivi, hankala luettava. Joskus tuntuu , että he , ketkä päättävät kustantaa kirjan , eivät ole lukijatyyppiä , eivät ole ainakaan pidellet käsissään yli viidensadan kovakantista !Alku oli takkuista , mutta kun tarinaan pääsi sisälle , se vei tietenkin mennessään .Hoen samaa taas kerran , mistä kirjoittaja saa aiheensa? Mistä kumpuaa oudot näyt ja se , miten ne kerrotaan ?! Miten joidenkin ihmisten mielikuvitus liikkuu ?! Tykkäsin , luin kuin satua.

 

Kaikenlaista höpsöä on tullut luettua , mutta nyt vasta olenkin uppoutunut varsinaiseen "dekkarinovellaan "! Joku jossain kehui Carol Läcbergin dekkareita  Ruotsin kiinnostavimmaksi dekkaristiksi .Menin Nettikirjastoon ja tilasin sieltä koko satsin , se on nyt helppoa , kun ei enää ole varausmaksuja ! Sähköpostiin sitten tippui muutama ja otin sieltä sen vanhimman ,"Majakanvartijan " .Pehmeäkantisessa on sivuja kunnioitettava määrä , mutta keveytensä puolesta sitä on helppo lukea sängyssä . Jäin kiinni .Päähenkilöt  , poliisi ja hänen vaimonsa ynnä muut , olivat kirjassa jo ikään kuin vanhoja tuttuja , minulle vain uusia . Sitten räpsähti postiini toinen Läcberg, "Jääprinsessa "! Siinä nämä henkilöt vasta aloittivat tutustumistaan .Se olikin mielenkiintoinen juttu ! Kirjasta tuli heti kiinnostavampi , kun pääsin kurkistamaan ruotsalaisen pikkukaupungin poliisilaitoksen aloittelevien tutkijoiden sekoiluja ja rakkaushuolia . Nyt olen taas pompannut yhden yli , kun toimitus on hidastellut , mutta sieltä se tulee .Sopivaa luettavaa ulkona puiston penkillä upeassa syyssäässä tai aamulla , kun leka hakkaa seinää hajalle pääni alapuolella ja pora pärisee korvan juuressa ! Remonttimiesten ja meikäläisen aikataulut ei sovi yhteen .

Jazz-viikko ja se alkoi ilmaistapahtumalla KOKO-jazz-klubilla, paikassa , joka on tuossa aivan vieressä . Mies istui jalkapallon ääressä, joten suuntasin itseni Jazz-klubille .Paikka on  minulle tuttu teatterina , väljänä katsomona. Nyt oli jonoa jo ulko-ovella , pääsin kuitenkin sisään .Tänään oli nuorten yhtyeiden myyntikatselmus ja pöydät täynnä ammattilaisen näköistä nuorta aikuista .Istahdin vapaana olevalle sohvalle ja sain välittömästi jonkun vanhan jazz-fanin viereeni asiantuntevia lausuntoja loihemaan . Kaksi yhtyettä kuuntelin, norjalaisen ja islantilaisen , sitten eivät korvani enää kestäneet . Oli pakko lähteä pois , korvat soivat vielä kotiovella . Netistä sitten kuuntelin ne , mitkä jäivät kuulematta  ja Suomen  "Elena & The Rom Ensemble " oli mielenkiintoinen, tyttö  lirkutti musiikkia aika valloittavasti .Hän on tuo punaisissa tuossa poikien keskellä .

 

Monenlaisia aarteita

Hän on Soile Isokoski ,vanhoillislestadiolainen , joka on onnistunut pääsemään irti lahjakkuutta kahlitsevista uskonsäännöistä , esiintyminen ja ooppera eivät ole hyväksyttyjä tuon uskon piirissä .Onneksi kuulijalle .Kaupunginorkesterin kausi alkoi hitaalla , minulle tuntemattomalla (Albert Roussel ) balettimusiikilla  ja päättyi saman säveltäjän balettimusiikkiin numero kaksi . Mutta siinä välissä lauloi Soile Isokoski ,kaunista ja taidokasta .Sitä olisi kuunnellut enemmänkin .




Siitä, miten lestadiolainen yhteisö suhtautui Isokosken uraan, julkisuuteen, televisiossa esiintymisiin, ei Isokoski edelleenkään kovin mielellään kerro, sillä hänen äitinsä ja sisaruksiaan asuu edelleen Ruukissa, keskellä lestadiolaista yhteisöä ja elämänmenoa.

Vanhoillislestadiolaisuus on juuri nyt kovasti esillä , lehdet ja yleisönosasto ottavat kantaa puolesta ja vastaan. Minulla nousee ihokarvat pystyyn , se yhteisö tuntuu käsittämättömältä ! Mies on kuningas , jonka haluja ja viettejä on naisen toteltava . Kun raiskaus avioliitossakin on rikos , miten se eroaa lestadiolaisen sänkyhommista ? Etovaa.

Viittä vaille satavuotias on elänyt sodan ,kaikki piti säästää .No , niitä säästöjä on sitten kaappien ylähyllyt pullollaan, keltaiset "enso-laatikot " täynnä. Silmäpakoisia sukkahousuja ,tilkkuja -ja sitten muutama aarre ! Tässä paketissa on kahdet pitsiset sukat -ja ohjeet , miten puet sukkahousut oikein !Oli siellä valkoiset silkkisukatkin ja niihin tarvitsi siihen aikaan housuliivit sukkanauhoineen !Kapea on ollut Ysiysin vyötärö, ei noihin mahtuisi suvun naisväestä yksikään ! En jäänyt aarteita säilömään ja tuskin niitä omistajakaan tarvitsi, siispä jaoin ne UFFiin , jos vaikka joku vintage -intoinen moisia käyttäisi , saumasukat näyttävät tehnee comebackin !

Kuukausi sitten mies täytti vuosia , ilman sitä kynttiläkakkua, josta Pikkumies oli Mummille vihainen ! Asia korjattiin viikonloppuna ja leivoin ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen pullaa, miehen himohyvää .Shampanjakahville kutsuttiin sukua ja tarjolla oli sitten sitä pullaa .Ja se kakku .Kynttilän puhalsi Vaari Pikkumiehen avustuksella  .
Ja mitä taitteleekaan Sema ?! Paperilennokkia !Siitäpä syntyi varsin iso ilo !

Tänään kävelin metsässä. Maanantai-bridge on muuttanut , kadun yli ja olet Keskupuistossa , joka minulle kaupunkilaiselle käy metsästä .Kaunista ja hiljaista .Ylellistä .

Syyskuu herättää

 Kiasma sulkeutui puoleksi vuodeksi , joten sinnehän sitä piti päästä !Meitä oli Naisia neljä , näyttely oli mielenkiintoinen , osin järkyttäväkin .Chileläinen Alfredo Jaar oli sotakuvaajana eri puolilla maailmaa  ja hänen kuvaamansa sekä keräämänsä valokuvat teksteineen uuvuttivat meidät muut , yksihän on toimittaja , hän kyllä jaksoi . Kerroksien kokoelmat katsottiin huitaisten läpi , mutta tuo lasinen kasvihuone piti kuvata , siinäpä oivallinen säilytyspaikka kaikelle romulle , mitä olet vuosien varrella kerännyt !

Suuren taiteen katselu tuo aina nälän .Neljä huonojalkaista Naista suuntasi lähimpään , eli Musiikkitalon terassille , vielä oli kesäisen lämmintä .Muhkean salaatin jälkeen toimittajamme rupesi suunnittelemaan seuraavaa kohdetta , kunhan vain löytyisi toimiva kynä !On tullut kirjoitettua , kun kassin pohjalta siunaantui käteen kourallinen kyniä , yhtä vaille entisiä .Alkuun siis päästiin ja loppu tulee perässä.


Sanomatalon aulassa on World Press Photo -näyttely . Murheellinen on tämän maailman tila , suurin osa kuvista sai aikaa pahan olon , mutta oli siellä muutama kauniskin otos , hartaudella kuvattu .Samat lapsiaiheet tallentuvat filmille sukupolvi sukupolvien jälkeen, oli niin tuttua.


Huvilatelttaa puretaan , kesä on ohi. Rantoja pitkin kotiin kävellessä tuli kuvattua ja ihmeteltyä vesien suurta levättymistä , Töölönlahtikin oli saanut paksut levälautat rannoilleen  , samoin Tokoinlahti , jonka puiston puoleinen ranta muistutti lähinnä hernekeittoa ! Eipä tosin ole ihme , kun katseli , mitä sukeltajat olivat kahden metrin syvyisestä vedestä keränneet ! Suomalaiset pilaavat vedet mennen tullen jättämättä jälkipolvelle muuta kuin haisevat rannat .


Syksyn lähestymisen tietää jo siitä , että leffahammasta alkaa jomottaa ! Cloud-jotakin oli elokuvan nimi ja kannatti katsoa jo pelkästään sen vuoksi , että se oli kuvattu Sveitsissä . Noissa alppimaisemissa keskimmäinenkin vaeltelee , näkymät salpaavat hengen !
Elokuva oli kuvaus kahden sukupolven ajatusvirran eroista , nuoren julmuudesta vanhempaa kohtaan , mutta elettävä on , sekin vaihe .Tiivisti seurattava kerronta .Kaunis elokuva , hyvät näyttelijät. Suositan.

Kansainvälisen uransa huipulla oleva Maria Enders (Juliette Binoche) pyydetään uudelleen näytelmään, jolla hän teki läpimurtonsa kaksikymmentä vuotta sitten. Tuolloin hän näytteli Sigridiä, nuorta viettelijätärtä, joka ajaa pomonsa Helenan itsemurhan partaalle. Nyt Maria esittää vanhempaa Helenaa – rooli, johon hän valmistautuu yhdessä assistenttinsa (Kristen Stewart) kanssa Alppien syrjäseudulla. Pian heidän keskinäinen dynamiikkansa alkaa muistuttaa kasvavissa määrin harjoiteltavan näytelmän pääparin ahdistavaa suhdetta...

Sveitsiläisestä pikkukaupungista ja sen laakson yllä esiintyvästä erityisestä pilvi-ilmiöstä nimensä saavan draaman keskiössä ovat vahvat naiset, joita näyttelevät suitsutusta roolisuorituksistaan saaneet Juliette Binoche, Kristen Stewart ja Chloë Grace Moretz.