Karjalasta kajahtaa

KUUSALO, RAUHARauha Hallamakirjailija19.8.1926 Impilahti -.Vanhemmat maanviljelijä Dimitri (Mikko) Kuusalo ja Katri Uljanoff ja kirja on "Karjalan katrilli ".

Olen jostain syystä tykästynyt Karjala-aiheisiin kirjoihin . Etsin kirjastosta ja luen , tietämättä kirjailijasta muuta kuin kannessa näkyvän nimen . Kuten nytkin , tuiki tuntematon tekijä , mutta netistä löytyy tietoa ,lähinnä näytelmäkirjoittajana .Kaiketi kuvaus on hyvinkin todellista , ehkä kovastikin omakohtaista. Luen kun aloitin . Tulin nyt mainostaneeksi kyseistä teosta , sillä Kasvitieteelisen puutarhassa lueskellessa , sinne ilmestyi Hesarin kuvaajapojat ja kartoittivat , mitä ihmiset tekevät penkeillä , millaisia kirjoja luetaan . Selvitys ilmestyy ensi viikon Nytissä ; miten lie , onko tuo kirja "maineelleni " mannaa vai hallaa-yritin kyllä kovasti selittää , jotta olin juuri saanut luetuksi myös opuksen "Evakkolapset" , ei mikään kirjallinen huippu kyllä sekään .Mutta eipä se ollut sen teoksen tarkoituskaan , vaan palauttaa mieliin , että elämä ei ollut helppoa kuusikymmentä vuotta sitten Karjalan mailla.Ja tämä kaikki lapsen silmin .

Olin tahallisesti ilman kameraa ja jouduin heti itse kameran eteen , mikä on todella vaikeaa .lienee parasta , jotta kamera kulkee tästä lähin aina mukana , jonkinlaisena takuuna sen takana pysymiselle.

Hermostuin totaalisesti Facebookiin, se rupesi herjaamaan salasanaa ja sitten vähän yhtä sun toista .Olin jo heittämässä itseäni ulos koko hommasta , mutta onneksi keskimmäinen ilmaantui kotimaahan synkkärinsä kunniaksi ja selvitti asian . Ei toki ilmam ärräpäitä hänkään , mutta ehkä se vaatii sellaisen käsittelyn totellakseen . Nyt taas tottelee.

Upean lämmin ilta tuo kummajaisia , suljet ja auot ovia sen mukaan ,kuka missäkin tupruttaa .Savuton ilta lienee ylellisyys kaupunkikerrostalossa , minun onneni -ja muiden meillä asuvien -lienee tämä yökukkujan ominaisuus , nyt on ovi ollut auki jo kotvan ja raikas ilma virtaa sisään .Naapurit nukkuu.Kohta minäkin .

Uutta oppimassa

Vanha uskollinen kuljetti kiitettävän kauniisti ,yhtään nikottelematta landelle .Ehkä maalaisilma piristi vanhusta. Ja Vilppulassa se pääsi sitten hyvään hoitoon , se hoito on tuon aakean laakean laidalla , jäin sitä odottelemaan kirja seurana -ja se olikin melkein ainut seura huolimatta kesäisestä keskipäivästä . Ei luulisi stressi painavan tässä kylässä!Eläkeläisten paratiisi ,halpaa ja tasaista , rollaattorilla pääsee helposti .Kiire ei ole mihinkään ja tungosta ei tunneta.Juna vie maailmalle , jos linnunlaulu alkaa tökkiä .





Viikko oli upea, kuin etelän auringossa konsanaan . Istuin terassilla ja luin kirjoja , siis monta .Paras oli Heidi Köngäksen " "Jokin sinusta ".Kirja oli osin sijoitettu Mänttään kuuskytluvulle ja oli hauska seurata tehdasyhteisön tunnelmaa Patruunan varjossa , siitä olen kuullut monia tarinoita.Kirjassa ei juuri suuria tapahtunut , mutta silti luin sen yhdellä kertaa.Kieli oli tavattoman kaunista ja elävää.Kerronta surkeasta elämänkulusta huolimatta valoisaa.Paras kirja aikoihin . Enni Mustosen "Parittomat" jatkoi -oliko se nyt "järjen ja tunteen tarinoita " -uuden polven nykyaikaan sijoittuvilla kokemuksilla nykyaikaisen lyhykäisesti ja herttasarjamaisesti ; kuulunee tähän aikaan .Kirjan luki nopeasti ja helposti. Oli ainakin kolme muutakin kirjaa , mutta nyt en muista mitä , joten tuskin olivat merkitäviä .

Maalla kukkii nyt joka paikka .Jos vain antaa luonnon pihansa kukittaa.Peltoretikka, rikkaruoho, kaunis ja hehkuvan keltainen .Täydessä kukassa oleva tuomi loisti kilpaa punaisien runkojen kanssa kesäyön auringon viime säteiden hehkussa .Ja vesi , se on aina uudenlainen .Tuuli ja myrskysi , ukosti, syvänteet piirsivät pintaan samat kuviot kuin naapurin moottoripyörä talvella ! Nyt vain linnunlaulun siivittämänä.




Viimeinen uinti ja kaupunkiin .Tänään oli Bridgen päättäjäiset -kuusi tuntia korttia ja pari lasia shampanjaa suklaakakun kera.Hyvin

sujui.satunnaisesti luvattiin pelata kesälläkin , tekstarit kulkee.

Illalla oli konserti.Kaunista musiikkia Griegin "Peer Gyntistä " ,laulajana ruotsalainen sopraano Susanna Andersson.Ja loppulaulunaan iki-ihana "Solveigin laulu ".Suru tuli puseroon , oli kerran aika , jolloin minäkin sen lauloin , osasin vielä sanat, joka sävelen .

Nyt minun täytyy tunnustaa kummia: olen liittynyt Face-bookiin !Vähän jo chattailin , kirjoitin "seinälle" (?!) , kutsuin kaverita ja sain kavereita .Nyt mietin , josko olen astunut sellaiselle alueelle , jonka nuoret haluavat pitää omanaan ,eli että ei äidin kaikkea tartte tietää....mutta ainahan voi äidin heittää ulos .Luulisin .

Tämä on kuitenkin se minun paikkani .Olen pitkien tekstien kirjoittaja.

Valoa kohti

Joka vuosi se nykyisin yllättää.Kesä .Vaatekomeroa ei ennätä kääntää talvesta kevääseen , kun jo olisi pitänyt siirtyä kesään .Viikossa keskinen Suomi kuroo etelän kiinni ,illan valoisuudessa on edellä tunti pari.Se on kuin satumaa , linnunlaulua ja kevään tuloa.

Käki kukkui , pääskynen teki pesää Navettaan, sorsalinnut mekastivat , kun tulin ja valloitin järven .Tosin pitkään en siellä oleilla voinut , mutta kertoja tuli muutama päivän mittaan .Aurinko porotti , poltti ihon ja nyt muistutamme , toinen krapua ja toinen papua.Mökkivaatteet päälle , samat vuodesta toiseen , siinä se mökkielon ihanuus.

Teimme pikareissun Hesaan.Vanha uskollinen kulkupeli rupesi nikottelemaan kesken matkaa ja rämisten tultiin sentään kotiin asti . Huomenna pitäisi onnistua pääsemään takaisin , siellä , landella , se pääsee maalaisten hellään huoltoon , jospa tervehtyy vielä .

Maanantai-bridgessä oli kevätpippalot .Tilattiin pizzaa ja viinijuojat maistelivat viinejään. Vesiselvänä en sitten tullut pelanneeksi riskipelejä , tosin ei korttikaan ollut kovin suosiollinen. Hyvät pelit kuitenkin .

Nuori pianisti

Tänään Finlandiatalon konsertissa saimme todistaa suurta oppimista . Nuori , vasta seitsentoista vuotias lukiolainen pianisti -Sanna Iljin - soitti Shostakovitshia. Sormet juoksivat koskettimilla ja ponnari heilui tahdissa , esitystä oli mukava seurata. Lujasti on töitä tehty , osaaminen on jo suurta , minulle kyllä riiti tämäkin taso, jos joku toinen oli löytävinään hienoisia epätahtisuuksia orkesterin kanssa. Sanoisin mieluummin , että orkesterin ja kapelimestarin olisi seurattava suojattiaan , ei toisin päin.

Tyttö on vielä niin tuore , että kuvaa ei ollut saatavissa netistä ,ohjelmalehtisen kansikuvan olen sitten skannannut, keinahti vähän , mutta nythän on kevät , kuten konsertin toisen puoliajan valinnasta voi huomata ;Rimski-Korsakov ja Sheherazade.Aina yhtä kaunista .Viulu , klarinetti , voi että!

Autoon astui nuutunut Mummi , mutta autosta poistui pirteä ,musiikkikokemisestaan virkistynyt tyytyväinen Mummi.Niin se on , yksin ei saa jäädä .Niinkuin kerran ystävättäreni sanoi , että "minulla on sen verran harvoja ystäviä , jotka haluavat mukaansa ; ei minulla ole varaa kieltäytyä kertaakaan !"

Toukokuu on puolessa välissä , luonto näyttää kesälämpöiseltä , mutta toppatakkia moni vielä tarvitsee .Kuka on sanonut , että kesän on oltava kuuma ja kuiva ? Eikö riitä , että ei sada lunta , linnut laulavat ,luonto viheriöi ja yö on vaalea! Maalle olisi ihmisen mieli....

Äkäpussi

Kansallisbaletin kevään ensi-ilta, John Crankon (k.1973) neoklassinen tulkinta Shakespearen näytelmästä Kuinka äkäpussi kesytetään on vuodelta 1969.

Äkäpussina oli Petia Llieva ja sulhonaan Wilfried Jakobs , molemmat minulle tuntemattomia tanssijoita .Upea pari , sekä tanssillisesti että koomikkoina. Komiikkahan ei ole aivan tavallinen juttu baletissa , tässä se onnistui ja toi mukaan kevennyksen , joka ehkä selitti melko täyden katsomonkin , esitys oli helpompi omaksua .

Minulle mieluisampi pari oli sisarta esittävä Eun-Ji Ha , sulhonaan Jani Talo .

Tämä korealainen nuori tanssija oli suloistakin suloisempi , heidän tanssinsa sopi kauniisti yhteen .

Että tarinan sisältö tarjoaa naisille hellaa ja miehille hunajaa , menee esityksessä huumorin puolelle , liian tiukkapipoinen katselu pilaa balettinautinnon.
Puvustus oli loistava , kaunis ja kallis .Parvekkeelta katsoen yksityiskohdat jäivät hieman piiloon , mutta teatterikiikarilla erottui joka helmi ja paljetti, kankaan kuviot ja laatu. Ei ihme , että lipulla on hintaa! Ylellistä sitä oli katsella, oli juhlan tuntua.
Juhlan ja kevään tuntua oli yleisössäkin . Kamera olisi ollut tarpeen , sillä neljätoistasenttisiä korkoja , trikoita , nuttuja ja sifonkia oli tänään tarjolla . Arvokas mustapukuinen yleisö oli pantu naftaliiniin .

Naftaliinista puheen ollen : balettitanssijan ura on lyhyt .Äsken vielä ensitanssija Jarkko Niininen esiintyy nykyisin kävelijän rooleissa , ravintoloitsijana ja pappina tässä . Sinänsä hauska suoritus ,mutta eipä siinä balettia juuri tarvita.

Kalevalaa

Kalevala näyttely on mennyt Ateneumissa jo kauan , aina on pitänyt , mutta tänään sen sitten toteutin .Päivä oli kaunis ,mutta kerrostalossa on vaikea osata vaatettaa oikein , liikaa oli nytkin .Soitin ystäväni mukaan , hän on ilahduttavan vikkelä lähtemään ja puolen tunnin kuluttua odottelinkin Ateneumin portailla tulevaksi.Näitä kaupunkielon etuja.

Henkselit kameran kuvan päällä kertoivat omaa kieltään , mutta onnistuinpa ikuistamaan Nanna Suden kuulut kuvat punaisine sydämineen .Hänen taiteensa ystävä en suuremmin ole , mutta nämä kyllä täyttivät paikkansa tuolla seinällä . Muuten Kalevala-kokoelma piti sisällään entuudestaan tuttua kuvaa, joita mieluusti katselen aina uudelleen .Kiasma oli lainannut kokoelmistaan muutaman totemipaalun näköisen " Marjatan ".

Keväinen sää houkutteli meidät Kasvitieteeliseen tutkimaan kevään heräämistä , jota sade olikin vauhdittanut lähes kesään . Keltavuokot peittivät laajoina kasvustoina puiden alustat , käenrieskat, tulppaanit ja monet kevään kukat loistivat kilpaa auringon kanssa . Minä esittelin puistoa kuin omaani .Henkireikääni kivimuurin keskellä .

On ihastuttavaa huomata kuina suomalaiset ovat ottaneet "puistoelämän " omakseen . Nurmet ja kentät Tokoinlahden puistossa ovat joka vuosi tavallisen kansalaisen yhä suuremmassa käytössä .Niissä asutaan kuin omassa pihassa ja sitähän se kaupunkilaiselle on . Vielä kun kunnostavat rannat uimakelpoisiksi , niin lähellä täydellistä kaupunkieloa ollaan .

Ukkosta ilmassa

Kevään ensimmäinen ukkonen jyrisi oikein kunnolla , salamat räsähtelivät yhtäaikaisesti jyrinän kanssa .Ihailimme näytelmää pimenevässä maailmassa Bridgen peluun lomassa. Kaunista.ja sateen jälkeen raikasta.

Kukkia ja pullia

Hääpäivä , äitienpäivä , merkkipäivä .Sen kunniaksi mies kävi torilla ostamassa kahvipullat ja entisenä kauppiaana ei vähää osaa ostaa , tuli montaa sorttia .Sopii noiden kanssa niitä vuosirenkaita tiputella.

Ruusuja tuli , niitäkin parinlaisia , yksi jopa koppuraiseksi kuivanut , riitti tällekin päivälle , mitä sitä joka merkkipäivä uutta ostamaan , kun vanhakin kelpaa . Vanha se on vastaanottajakin ,molemmat . Meidät myös ruokittiin ja hyvää oli .

Ilta sujuikin sitten kiukun merkeissä , komea uusi telvisio kyllä näkyy , mutta ei suostu yhteistyöhön videon kanssa .Sinne päin ei saa edes hengittää, kun sen johdotukset sekoilevat, herkkä kapine.Täytyy ottaa aikalisä ja rauhoitushetki , ehkä huomenna uskallan uudelleen .

Kate Mossen uutuus "Krypta " on työn alla.Tarina kulkee kahdella vuosisadalla ,kahden naisen elämässä .Olen yli puolenvälin melkein seitsemänsataa sivuisessa järkäleessä , luen ja hiukan harpon . Liian paljon kiemuraista kuvaa , turhat yksityiskohdat väsyttävät .Mutta mielenkiinto "Tarot-kortteihin "ja ennustuksiin , uskomuksiin niiden paikkansa pitävyydestä , kaikki se on mielenkiintoista .Aikuisten satua. Kirjoittajan on tarvinnut ottaa selvää monenlaisesta uskomuksesta ja tabusta , mutta niitähän Vanhassa Englannissa riittää. Työtä on tehty.


Englantilainen kirjailija Kate Mosse (s. 1961) on kotimaassaan tunnettu kulttuurin ja median monitoimija: radion ja television kirjallisuusohjelmien tuottaja ja vetäjä, journalisti, kolumnisti ja kriitikko, teatterinjohtaja, paneelien ja festivaalien vakiovieras, kirjoittamisen opettaja.
Mosse on arvostetun Orange-palkinnon toinen perustaja ja palkinnon kunniapuheenjohtaja. Orange-palkinto perustettiin, jotta voitaisiin markkinoida ja kertoa kirjoista, jotka kritiikeissä aina leimataan ”naisten kirjoiksi”. Kate Mosse on palkittu vuoden 2002 eurooppalaisena naisena taiteen ja kulttuurin hyväksi tekemästään työstä.
Kate Mosse asuu perheineen Länsi-Sussexissa Englannissa ja Carcassonnessa Ranskassa.
Kotisivut

Hyvä kirja, loistava elokuva , huono musikaali

Rebecca on varakkaan britin Maxim de Winterin edesmenneen vaimon nimi. Kari Arffmanin näyttelemä Max avioituu uudelleen Monte Carlossa tapaamansa jenkkiperijättären seuraneitinä työskentelevän neidon kanssa. Uuden vaimon roolin tekee Sanna Majuri.Ex-vaimon haamu tuntuu kuitenkin varjostavan parin onnea. Rebeccan muistoa vaalii erityisesti Manderleyn kartanon taloudenhoitaja Danvers Sari Ann Moilasen hienosti tulkitsemana.Kaupunginteatterin tCornwalliin, 1920-30-lukujen vaihteeseen sijoittuvan tarinan kertoja, seuraneitinä toimiva nuori nainen ( Sanna Majuri ) rakastuu rikkaaseen leskeen, herra de Winteriin ( Kari Arffman ). Hän päätyy Manderleyn kartanon uudeksi emännäksi. Onnea varjostaa edesmenneen emännän, Rebeccan muisto ja kuolemaan kätketty salaisuus.
Majurin suloisen lempeästi esittämän uuden emännän vaatimattoman kiltteyden vastavoimaksi nousee kartanon emännöitsijä Rouva Danvers, joka palvoo kuollutta Rebeccaa. Sari Ann Moilanen tulkitsee mustanpuhuvaa kovapintaista Danversia hyytävän hienosti ja laulaa upean ilmaisuvoimaisesti.
Arffman jää miespääosassaan naisten varjoon. Pääparin välille ei tahdo syntyä jännitettä suurista tunnevyörytyksistä huolimatta. Verettömiksi jäävien henkilöiden kohtalot eivät sykähdytä. Arffman tuntuu myös olevan pulassa rytmillisesti haastavien lauluosuuksien edessä.
Rebeccan musiikki on mahtipontista ja suurieleistä. Kuoro-osuudet soivat komeasti ja Moilasen tulkitsema, monta kertaa toistuva Rebecca-teema kantaa esityksen tunnelatauksia.
Esityksestä puuttuu terävin lataus, ja tarjottu jännitys ja salaperäisyys eivät pääse tiivistymään. Ensimmäisellä puoliajalla kohtaukset valuvat toistensa perään kankeasti. Toinen puoliaika kulkee onneksi dynaamisemmin dramaattisine käänteineen.

Eilisiltana koettua "Rebeccaa " hehkutti tekstissä ensin Kaupunginteatteri (omalle tuotannolleen ) ja sitten Turun sanomat , joka oli kriittisempi ja kertoi otsikossaan , että "ei sytytä ".Olin samaa mieltä .Ja edelleen olen sitä mieltä ,että musikaali on tarkaan harkittava tuote , siinä ei saisi olla ainuttakaan falskiä ääntä ja nyt oli .

Lähdin aamulla ajamaan maalta , taivas oli sinisen kirkas ja luonto helli silmää koko ajomatkan .Mitä vanhemmaksi tulen , sen herkemmäksi käyn maaseutua kohtaan, jopa nenään tulvahtava pelloille levitetyn lannan haju riemastutti .Tuntui elämisen vapaus.Sunnuntaina olemme olleet naimisissa neljäkymmentäviisi vuotta. Silloin , kauan sitten , luulin pääseväni maalaisnimismiehen kyytiin.Odottelin maalaistaloa, navettaa elukoineen ,kanoja pihamaata tonkimaan. Vähänpä sitä osasin kuvitella .

Kiirehdin Bridgeen .Meitä oli kolme pöytää ja kaikkihan me olemme naisia . Kevät oli kirvoittanut kielen kannat , sillä meno oli kuin naiskokouksissa ! Olin riskinottotuulella , kortitkin oliva hankalat , useinmiten hävisin , mutta pelit olivat mielenkiintoiset .

Kyllääntyneenä television suoltamaan ainaiseen urheiluun , teatteri oli hyvä vaihtoehto .Viisi minuuttia ja olet lippuluukulla ja näin keväisin ei juuri tungosta ole .Kotiin tullessa oli mieskin jo saanut urheilusta tarpeekseen ja istuimme tuijottamaan samaa ruutua.

Michelin -renkaat ja T-paita

Tänään selvisi "michelin-renkaiden" arvoitus .Ostin uudet farkut , sama kokoa ja mallia kuin vanhat.Kun kaupassa ihmettelin housujen huonoa päällemahtuvuutta , tokaisi myyjä , että niiden on oltava tiukat , nehän löystyvät käytössä !Nyt on pienoisia vaikeuksia hallita vetoketjua , mutta kun sen lopulta saa kiinni , tuo nuorison uudenlaisen vyötärömallin arvoitus ratkesi aineen häviämättömyyden lakiin . Kun vatsa on litteä , vyötäröä komistaa leveä rengas .

Kävellessäni Ruttopuiston läpi ,muistui mieleen aika kolme lasta sitten .Ensimmäinen oli silloin hyvämaineisen Suomi-yhtiön yksityisen tarhan hoivissa ja ulkoili tässä Vanhan Kirkon kupeessa. Samainen läntti on yhäkin aidattuna kivimuurin lapsiasukeille.Ei siinä kovin suuria juoksuja pääse tekemään nytkään .Litteävatsaisena nuorena äitinä töistä tullessa esikoinen odotteli aitauksen sisällä nenä vuotavana ja litimärkänä saappaisiin asti .Keuhkoputken tulehdus oli monesti kenkku vieras ja hankalakin , silloin ei töistä oltu pois lapsen takia.Hoitoviritelmiä oli monenlaisia. Näin kuvat liikkuu ajatuksesta toiseen .

Nuorimmaisen hieno auto oli lainassa viikonlopun ja korvaukseksi olimme vastassa kentällä ,

kun neito saapui Tanskanmaalta .Jos nyt puhutaan aineen häviämättömyyden laista , niin minne lie hävinnyt se aine , joka nuorinta on joskus kuormittanut , nyt hän on pieni ,pienempi ja pienin .Joka kerta katsellessa hämmästyy , kuinka hoikkuus pukee ,vaatteet istuu ja liikkuminen on helppoa.Sitä kohti olisi mieli , mutta ikä vai mikä , siinä vasta kysymys!

Sirpa Kähkösen "Jään ja tulen kevät " ei enää ollutkaan "vanhan ihmisen "tekstiä , vaan kertoja on iätön huomioija , joka katselee elämää sodan kynnyksellä lämmöllä ja lempeydellä . Kohtaloiden kovuus ei leppeämmäksi muutu , mutta tapa , jolla hän ikäänkuin käärii tapahtumat luonnon ilmiöiden pakettiin, päästää lukijan päiväunille.Kunnes on taas astuttava arkeen.Kieli on kaunista , minä pidän ,kun hän muodostaa uusia sanoja , joita ei suomen kielessä ole .Liekö sitten karjalan kielessä. Odotan ja toivon jatkoa .

Lähden huomenna maalle. Kuulemaan hiljaisuutta ja lintujen laulua .Tuulen suhinaa ja laineiden loisketta .Katselemaan valoisaa yötä.

Vappu tuli ja meni

Vappua juhlittiin tänä vuonna kesäisissä merkissä , aurinko paistoi siniseltä taivaalta , tuuli oli leppeä ja kaikki halusivat ulos -ja Mantalle ! Meitä oli siellä arviolta viisikymmentä tuhatta , tungos oli iloisen vappuinen .Ja Manta sai lakkinsa , liekö ollut Hankenin oikeus tänä vuonna , sillä ystäväni PV:n tyttärentytär keikkui korkeuksissa nosturin nokassa lakittamisseremoniassa.
Vappupäivä onnistui yllättämään oikealla vanhan ajan kulkueella sillan yli Hakaniemen torille . Punaista näkyi runsaasti , iskulauseitakin oli ja lauluakin viriteltiin , joskin kalpeana esityksenä verrattuna vuosien takaisiin .Yritystä lie ollut , sillä yhden seipään nenässä liehui ystävämme Lenin tulipunaisella kankaalla . Siinä oli jo kunnon Vapputunnelmaa !

Iltapäivä menikin Vapun syntymäpäivää juhliessa, onneton kun on sattunut syntymään päivänä , jolloin vieraiden tulemista ei voinne estää.Hyvät oli tarjoilut , siitä suuri kiitos .Ja kotona illan painikkeeksi murennettiin tippaleipää ja ryypättiin kotitekoista simaa. Valkolakki takaisin kaappiin ja vappu oli taas tältä vuodelta ohi.

Lauantaina meidät oli kutsuttu Lahteen ,kuulemaan ja näkemään "Pariisin Pikku Varpusta" kaupunginteatteriin.Piafia lauluineen esitti kolme eri naista , Elsa Saisio , Lumikki Kouki ja Mirja Räty.Laulut olivat tuttujakin tutumpia , miten lie korvaan jääneet sanoja myöten .Tuttu ei sen sijaan ollut Piafin elämän surkeus .Suuri lahjakkuus , joka ei koskaan noussut katutytön tasosta ylemmäksi , huolimatta taloudellisesta menestyksestä .Edith Piaf oli säälittävä surkimus ,miesten , alkoholin ja huumeiden orja. Mutta hänen laulunsa , ne ovat jääneet kuulijan mieleen.Kolme Piafia esitti ne kiitettävästi.

Kesä keikkui jo ovella , muutama puu oli hiirenkorvalla .Paljaat sääret kesäkengissä tuntui ylelliseltä kävellessämme mäkeä ylös nauttimaan ruhtinaallista illallista ystävien seurassa .Hyvä ruoka , kaunis kattaus ja mukava seura , kiitos.

Édith Piaf, oikealta nimeltään Édith Giovanna Gassion (1915-1963) oli Ranskan rakastetuimpia laulajattaria. Pienen kokonsa takia hän sai lempinimen La Môme Piaf – pikku varpunen. Piaf nousi nykyiseen maineeseensa kuitenkin vasta kuolemansa jälkeen. Piafin tunnetuimmat laulut ovat La vie en rose (1944), Hymne a l'amour (1949), Milord (1959) ja Non, je ne regrette rien (1960).Piafilla oli vaiherikas ja osin traaginenkin elämä. Hän vietti lapsena pitkiä aikoja erossa vanhemmistaan, asuen bordellia emännöivän isoäitinsä luona Normandiassa. Hän menetti lapsuudessaan joksikin aikaa näkönsä, mutta ei jäänyt pysyvästi sokeaksi. 16-vuotiaana hän koki ensirakkautensa. Suhteen hedelmänä Piaf sai Marcelleksi ristityn tytön, joka kuitenkin menehtyi pian. Piafin suurin rakkaus oli nyrkkeilijä Marcel Cerdan, joka kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1949. Laulajatar itse loukkaantui auto-onnettomuudessa kahta vuotta myöhemmin. Hän sai kipuihinsa lääkkeeksi morfiinia, josta tuli sittemmin riippuvaiseksi. Piaf kuoli 47-vuotiaana syöpään vuonna 1963 Ranskan Rivieralla. Hautajaisten kerrotaan olleen ainoa toisen maailmansodan jälkeinen tapahtuma, joka pysäytti koko Pariisin liikenteen.