Se kamala huhtikuu

 

Huhtikuusta sanotaan, että se on kuukausista kamalin. Ja silti sen pitäisi olla monelle, minullekin yksi parhaista, sillä sehän on täynnä lasteni ja ystävieni sekä heidän lastensa syntymäpäiviä, eli ”olipa kerran ja voi niitä aikoja” ! Mitäpä muuta tässä aamupäivää löhöillessä miettisi, kuuntelisi lintujen kevätsirkutusta, niillekin huhtikuun julmuus on tullut todeksi Pääsiäisen lumimyräkän vuoksi, mistäpä peipposille hyttysiä? Karkuun on mentävä, jos onnistuu.

Julma Huhtikuu kohtelee ikävästi mummoihmisiä, ei tule Pääsiäiskorttia ja muita lukulaitteita kun ei hallita, niin heikolle mummot jää. Tämä mummo sai sentään neljä ihan oikeaa paperista korttia korttikulhoonsa,

joten vielä sitä ei ole tarvis antaa museoitavaksi, yhdelläkin pärjää. Kortittomuudesta en sentään voi Postia moittia, vaikka muutenhan sille vitsoja voisin kantaa, taas kerran. Vanhimman pieni synkkäripaketti tuli takaisin ja vaikka sen laittaa uudelleen , niin eihän se enää ole ”synkkäripaketti”! Kaikki oli tehty oikein tullilipuketta myöten, mutta joku oli lähetyksen aikana kastellut viivakoodin suttuiseksi ja eihän Posti osannut nettiin kurkistaa tarkistaakseen siellä minullekin näkyvät tiedot!

Että vaikka kovasti ollaan ns tietoyhteiskuntaa, niin näinkin pienestä se tiedonkulku voi katketa, onneksi olin kirjoittanut ikitussilla ihan vanhanaikaisesti paketin päälle osoitteet, sitä se uuden ajan Posti sitten osasi lukea ja toimitti paketin minulle...vaikka olihan siinä se toinenkin osoite näkyvillä. Ei osannut postipoika sanoa muuta kuin ihmetellä ja teki uuden lähetteen. Paketti tulossa sinne Rapkon taa...

Kevät tuli ennen tuota valkoista myräkkää ja minä avasin vaatekomeroni liukuoven tarkoituksella siirtyä tyhjennyspuuhiin. Seisoin avatun kaapin edessä epätietoisena, mikä noista yli kymmenen vuotta vanhoista joutaisi kiertoon, mutta eihän siis mikään! Ei edes se tummansininen kudottu liivi, jota olen ahkerasti käyttänyt läpi monien talvien. Nostin sen käsiini ja ihmettelin, jotta kuka roisto on laahannut sitä tosi pölyisellä lattialla, sehän oli ihan toisen värinen monesta kohtaa?! Vastahan se oli ylläni ja ihan oli ok, ei kukaan huomauttanut mistään tai mitään, joten eihän siinä nyt muuta ole voinut tapahtua! Kirkas kevätaurinko porotti huoneeseen, viskasin liivin sängyn päälle ja aloin tutkimustyöhön. Näpräsin, puistelin, hankasin—kunnes suureksi surukseni oli todettava, että eihän ne värikadot pölyä olleet, liivi oli kärsinyt vuosista, se oli kulunut vaate! Kevät kevät, kirkas valo paljastaa kaiken, kertoo laiminlyönnit ja siivouspuutteet, nyt se kertoi, että vaatekaapissani on vaatteita, joiden ikä on tullut päätepisteeseen. Pesuaine mainostaa, että ”kun käytät meidän pesuainetta, vaatteesi saavat vanhan värisi takaisin!” Rapakon takainen sanoi, jotta pistä värisammioon, minä tuumasin, jotta taidan odottaa pimeää marraskuuta, sitten se taas on käyttökelpoinen. Laitoin liivin takaisin kaappiin, enkä pussittanut muutakaan, ovi on taas kiinni. Jostain mielen syvyyden koloista täytyy johtua, kun kuljen niin mielelläni ikivanhoissa ja liki rikkikuluneissa, oisko syy lapsuudessa? Äiti sanoi aina, että ”älä nyt sitä uutta laita, likaantuu pian” ja yleensä se uusi laitettiin sitten, kun se ei enää ollut ihan uusi. No, ajat oli toiset silloin.

Kerkesin minä kevättä kokeilla just ennen sitä myräkkää. Istuin parvekkeella lukemassa kirjaa ja ihailemassa pikkunarsisseja, olin lomittanut ne kuusenhavujen sekaan valon kunniaksi, vaikka sen kunniaksi en muuten juuri hehkutakaan.

Parveketakki, entinen koirankuljetustakki, joka sekin on yhtä iäkäs kuin keskimmäinen tytär, landelta muistosaappaat ja villainen peitto takapuolen alle, sillä pärjäsi. Se oli se yksi päivä ja sitten tuli lunta, poikittain, alhaalta ylös ja toisin päin. Minulla oli Alma-koira hoidossa ja sehän meni ihan sekaisin uudesta talvesta, mummoikäisen lenkki jäi seisoa paikallaan kun Alma ryntäsi ympäri ja ympäri, olihan sitä ilo katsella. Vaikka talvi on minun suosikkini, niin onhan ihan mukavaa, kun tulee kevät. Liian kirkkaasta valosta huolimatta.

Lapsenlapsi sai kirjeen, jossa vahvistettiin pääsy Liikuntaluokalle. Sankari on tyytyväinen, koulumatka ei hankaloidu ja viereiset kentät ovat tuttuja. Toki siinä on myös Kirjasto, jota tämä Mummo koetti tehdä tutuksi Pikkumiesaikoina, ehkä se tuttuus sieltä vielä löytyy ja kimmoke painetun sanan voimaan kasvaa. Sana liikunta pitää sisällään monta tapaa liikkua, nytkin on jo monta harrastusta tullut tutuksi, laskettelu, uinti, tennis, kaikkeen ei pienenkään ihmisen aika veny, näin hyvä vaikkei sitä muusikkoa lapsesta leivottukaan. Leiri-ihminen äitinsä tyyliin hänestä kuitenkin on kehkeytynyt, samoin varsinainen kyläluuta, mikä lienee peruja  Mummolta, kavereita on, yökyläillään puolin ja toisin, onnellista näinä kurjina koulukiusaamisuutisten aikoina. Kyllä se siitä.