"Jos minulla olisi siivet" , kirjoitti 12 vuotias koululainen ja sai hienosta aineestaan 9-. 1988 aineen kirjoitus tuskin oli toisillakaan koululaisilla juurikaan ihmeellisempää, kuka luki minkäkinlaista kirjaa ja kirjoitti sitten siitä. Ei ollut valmiiksi purtuja juttuja ja taisipa olla niinkin, että opettajat vaativat siihen aikaan hiukan useampia sanoja vastaukseen tai aineeseen kuin tänä päivänä.
Koululaiseni äiti täytti tänään vuosia ja sain ajatuksen vilkaista, millaista oli hänen koulunsa kaksitoista vuotiaana musiikkiluokkalaisena.
Tarkistus asiaan on helposti toteutettu, sillä minähän olin kärppänä kameran kanssa joka paikassa, aika usein lasten mielestä liikaakin, tiedä sitten kuinka innokkaita ovat katselemaan kuviaan erilaisista tilaisuuksista, joihin minä itseni aina tungin, kuten nyt luokan diskoihin,
muistan kyllä jonkun sanoneen minulle, että ”et sää nyt voi tulla tänne kameran kanssa, kun nää on yksityisiä:” No, menin nyt kuitenkin, pois ei ajettu ja minulla on albumissa pari sivullista sellaista kuvaa, jota toisilla ei ole. Hyvä tai huono, minä katselen niitä mielelläni, vaivun nostalgiaan ja vertailen sitä aikaa aikaan jota nyt elämme ja kuinka niin mahdottoman erilainen se on. Ja kun elämäni kulkee kuin filminauha, samoin tulee päivitettyä lasten koulukaverit, yllättävän paljon heitä olenkin pystynyt seuraamaan, siitä kiitän omia albumeitani sekä Facea, joka on ikkunani ulos maailmaan ihmisten luo.
Alma –koira oli lainassa viikonloppuna, kävimme haistelemassa kevään kukkasia ja Alma nautiskelemassa kevään ensimmäisiä ruohotupsuja. Alma on helppo lenkitettävä, koirapuistoon kun menen pallon kanssa, meno on niin hurjaa, että totesin Vaarillekin, joka piipahti lenkkinsä lopuksi, että pysy paikallasi, muuten tulee törmäys.
Tunnin hurjastelun jälkeen onkin sitten kulttuurin vuoro, kotimatka kulkee Kaupungin teatterin ohi. Teatterissa oli väliaika, ihmisiä liikkui suurten lasi-ikkunoiden takana ja sekös on Almasta ihmeellistä! Vähintään kymmenen kertaa oli istuttava seuraamaan tapahtumia, tuhahdettava sopivassa kohdassa hiukan, sillä vanha näytelmä ”Hiirenloukku” ei tainnut oikein Almaan kolahtaa, mutta muuten kyllä teatterielämys olisi ollut paikallaan.
Kotiin laiskasti laahautuen Mummi lähti viemään Almaa ja suurta lahjakassia nuorimmalleen.
Taidehallin upeat teokset tuli koululaiselle koneelta näytettyä pari päivää aiemmin ja tuloksena syntyi pieni värikäs taulu äidille lahjaksi. Maalauksen alla oli suojana päivän Hesari, taideväläys ja siitäpä uusi työ äidille!
Tuli välittömästi mieleen systeri, hän käytti kaikki maailman laudanpätkät ja sanomalehdet maalauksiinsa, seinällä minulla ovat ja pois ei anneta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti