Punaiset kengät

Mies pesi ikkunat. Silmät sirrillään tässä istun, vaikka laitan säleverhot kiinni, sillä se luvattu takatalvi ei ainakaan vielä ole näkynyt sellaisena kuin minä sen haluaisin. Aurinko porottaa säälimättömän kirkkaasti, edes aurinkolasit eivät suo lepoa silmille, kun tästä ulos uskallan. Päivän rytmi on uudessa haussa, sekin tuon kirotun kirkkauden syynä, aamut alkavat liian aikaisin, ei pysy silmät kiinni vaikka sitä uniaikaa kuinka venyttäisi. Sitten on iso ongelma, mitä tehdä venytetyllä aamupäivällä? Tee on juotu, Hesari luettu, telkkaristakin tulee ”Putkinotko”, suomalaista kännäilyä oikein elokuvissa kuvattuna, jos ei sitä muualla näe!

 Myllypurossa on ”Kulttuurimylly”, jossa en ole aiemmin käynyt.

Nyt olisi aihetta mennä, sillä systeri laulaa Teatteri Ilmiön esitykseen liittyen, siis pitäisi mennä. Ainut mutta koko jutussa on, että mies ei lähde mukaan, kun tuo touhu on ”niille vanhoille, eläkeläisille, senioreille, kerkeää siihen porukkaan sitten myöhemminkin, kun muualle ei enää huolita!” Ja minkähän ikäisiä me itse ollaankaan!? Sopii laskeskella, sillä kolmen päivän päästä voimme juhlia Timanttihääpäivää, että voit lukea ikää siihen päälle sen laillisen naimaiän verran, että Teatteri Ilmiö on juuri meitä varten. Taidanpa siis lähteä, nyt.

Visiitti tuli tehtyä, kokemus oli ainutlaatuinen,

on nostettava hattua Teatteri ILMIÖn työryhmälle, ei ole helppo tehtävä liikutella tuota viimeisten vuosien porukkaa niin, että siitä jaksaa tehdä vielä oikean tapahtuman näyttämöllisine roolihahmoineen. Toki näki että esiintyjillä oli hauskaa, mutta onhan esityksistä löydyttävä myös katsojillekin purtavaa ja löytyihän sieltä, muun muassa yksi ryhmä reposteli tämän hetkistä tilannetta Terveyskeskuksissa ja HUSsissa, tekstit olivat omia ja tapahtumat  tosia, ne nauratti ja itketti. Hyvä että menin,

seitkytkahdeksan vuotias systerikin vetäisi kovaa ja korkealta ”Sommertimen”, harva tuon ikäinen moiseen yltää. Koulutettu ääni on liian suurellinen pieneen huoneeseen, olisi pitänyt ottaa vanha koettu tapa käyttöön ja mennä laulamaan toiseen huoneeseen, mutta nyt ei huonokuuloisinkaan voinut valittaa, kirkkaasti soi.

Ikäihmisten toilauksista on mukava jutella, niitä tulee tehtyä, mutta eipä huolta jos ne eivät tuota kelleen pahaa mieltä ja jos osaa ottaa ne huumorilla. Ongelmani  on ollut kengät, olen niistä narissut suuntaan jos toiseen, pihinä en ole raaskinut heittää vanhoja lenkkareita pois, mutta kävely asfaltilla niillä on ollut koppuraista ankkakävelyä. Ja ne uudet ”mummokengät”! Liian isot, huonot kävellä ja rumat katsella. Eli ongelmajalka, kai? Viikko sitten kävelin kotiin Bridgestä, tapani mukaan katselin ihmisten jalkoja, siis kenkiä. Mistä ne niitä ostaa?! Netistäkö, niinkuin tyttäreni, joiden ostokset ovat jalkani muutaman talven mittaan kengittäneet? Eikö muka ole enää oikeita kenkäkauppoja ja jos on, niin onko aina mentävä kauas kauppakeskuksiin? Kulkuni osui Sokoksen oven kohdalle, sisään ja kerrostaulussa luki ”Naisten kengät”. Sinne. Kuten niin monesta asiasta olen pudonnut pois, olen pudonnut myös pois kenkämuodista, ainoastaan ne pari hyllyllistä iki-ihania suippokärkisiä ja kymmensenttisiä juhlakenkiä, niistä olisin voinut sanoa kaunista ja hyvää, nykyiset jalat ovat toista mieltä. Myyjä huomasi sen ja hetkessä olin ostanut ”niin-hyvät-kävellä-asfaltilla-” valkoiset lenkkarit, jotka eivät olleet lenkkarit, niitä myydään urheiluliikkeessä. Kotona asetin kengät pöydälle,

ne näyttivät jotenkin suurilta, annoin olla. Selkä ei anna rauhaa, menin tyttärelle hoitoon ja näytin hänelle kuvan kengistäni. ”Kato, ostit sitten samanlaiset, kun mulla on nyt jalassa, hyvät ovat. Mutta sinähän sait joululahjaksi samanlaiset, mutta punaiset, miksi ostit toiset?!” Vannoin, etten ole ikinä moisia nähnytkään, moneen kertaan olen komeroni tarkistanut, laatikot kolunnut, ei siellä sellaisia ole!  Tulin kotiin, avasin komeron oven ja mikäs se siellä nenäni edessä onkaan?

Laatikko, jossa uinuu upouudet punaiset lenkkarit, samanlaiset kuin pöydällä odottavat valkoiset ei-lenkkarit.

Sama pää kesät talvet. Laitoin valkoiset ei-lenkkarit sokkarin kassiin, pistin kuitin mukaan, takin päälle ja lähdin ratikalla palauttamaan ostostani.  Tänään jalassa oli punaiset lenkkarit ja miten kevyt niillä olikaan askel!

Katselin Euroviisut. Kelkasta pudonnut, siinäkin.