Seitsemän vuotta sitten

Siitä on tänään seitsemän vuotta, kun äiti nukkui pois. Minä olen siis vanhentunut seitsemän vuotta, se tuntuu käsittämättömältä. Toki kaikenlaista remppaa on ilmaantunut, mutta silti seitsemän vuotta on niin pitkä aika, että nyt piti oikein kurkistella taaksepäin, mitä silloin oikein on tapahtunut!

Yhtenä päivänä äiti söi soppaansa hiukan happamen näköisenä, mutta söi kuitenkin. Ihan istui kotonaan pöytänsä ääressä, tukka kammattuna ja vaatteet päällä.

Tuo oli sitten se viimeinen ateria kotona, seuraavan päivänä hän söi sairaalassa sopan ja sitten jo meille soitetiinkin, jotta tulla katsomaan.

Kotona äidin tuoli ja soppakuppi jäivät Pikkumiehelle,

kun minä selvittelin korttipinoja, joita äiti oli oli säilyttänyt kymmenien vuosien ajalta. Niistä hän oli joskus kertaillut, missä tyttäret maailmalla olivat liikkuneet. Nyt ne kortit ovat minulla, mies on keräilijä ja niitä ei siis heitetä pois.

 Pikkumieskin oli muuttanut uuteen kotiin ja vappupallon lennättely kotikallioilla sai aikaan pienen raivarin kuvasta päätellen,

löytyy kansiosta toinenkin raivarikuva, johon olen kirjoittanut, että ”Ei saa kuvata” .

Tällä hetkellä sama tahti jatkuu, välillä onneksi se on ollut hukassa, kerkesin muun muassa käyttää kameraa, kun Pikkumies aloitti uimakoulun Kumpulassa.

Kesä lisäsi sitten kynttilöitä Pikkumiehen kakkuun, syksy toi jalkapallon tutuksi ja tutuksi tuli Ateneum ja Kiasma, vielä niistä löytyi kiinnostuksen kohteita.

Pääsiäismunien maalaaminen taisi jäädä vain tuolle vuodelle, kun kukaan ei ollut innokas munien syöjä, mutta tulipahan kuvattua sekin toimitus.

 Seuraavat kuvat näyttävät, että lokakuu on ollut lumisen kaunis, minä noita ikkunakuvia kamerallani tallensin.

Jos lumi kamerani mielestä oli kaunista, niin äidin kasvinsisaren tyttären mielestä kaluston siirto peräkärryyn olisi voinut tapahtua vähemmän sohjoisessa ilmassa, mutta nätisti tuolit ja muut siirtyivät oikeaan kartanoon samanlaisten  tuolien seuraan.

Oli Vaari ostanut äidille ja tälle kasvinsisarelle, kummitädilleni, samanlaisen ruokasalin kaluston, tällä kertaa tuolit ja kaappi säästyivät tuholta, joka vanhaa huonekalua nykyisin melkein aina kohtaa. Kohtahan oltiinkin jo joulussa,  huonoja kuvia Muskarista

ja vähän parempia piparien leipomisista.

Siinä se taisi vuosi mennä, seitsemän vuotta sitten.