Voittajan tunti

 

”Mun voittajan tunti on kymmeneltä illalla”, sanoo Visio-lehdessä Jari Vilkkilä, jolla oli omien sanojensa mukaan tapana aloittaa työt vasta puolenpäivän tietämissä, silloin aivot toimivat parhaiten.

Ihmiset voidaan jakaa vuorokausirytminsä mukaan kolmeen ryhmään eli kronotyyppiin: aamuvirkkuihin, päivävirkkuihin ja iltavirkkuihin. Lehti kertoo, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan kronotyyppi on varsin pysyvä ominaisuus ja henkilöiden unirytmi muuttui kymmenen vuoden jaksolla vain vähän. Siispä suomalaisista aikuisista 47 prosenttia on aamuvirkkuja, 41 prosenttia päivävirkkuja ja 12 prosenttia iltavirkkuja.  Vilkaisen seinälle ja siellä nauravaan pohjalaiseen Anoppiini, nyt minulla olisi ihan tutkittua tietoa kronologisesta kellostani, aamulla ennen kymmentä järki ei miniällä juokse, mutta illalla se kukkuu, kun muut jo painaa päätä tyynyyn. Sama kai se on, koska sen synninpäästön saa aikaan, siellä pilven reunalla hän ehkä jahkailee outoa miniäänsä.

Muuten voittajan tunnilta ei tällä hetkellä tunnu, olen lähettänyt joulukortin kahdelle vainajalle.

Molemmat ovat poistuneet elävien kirjoista jo puoli vuotta sitten, tuona aikana on tullut ihmeteltyä kummallista puhelinmykkyyttä, mutta saamattomana jättänyt sen siihen eli aikaan myöhempään, jota ei sitten koskaan tullut. Näin he poistuvat, kuvat albumeissa tuovat muistot mieleen, niitä yhä enenevässä määrin tulee katseltua, ystäviä, pois nukkuneita.

Anopin muinoin antama kirja ”Vuodenpäivät” muistuttaa tuossa kirjahyllyn reunalla tulevat merkkipäivät, mutta myös nimet, jotka ovat siirtyneet muistojen kirjoihin.

Aina sanotaan, että nelkytlukulaiset ovat syntyneet sotavuosien tuloksena, mutta mikä buumi on maaliskuu yleensäkin, sillä kirjani lehdet täyttyvät joka vuosi uusista nimistä, vaikka kyllä huhtikuukin kuuluu samaan kiihkeään lisääntymisryhmään, sen kummemmin miettimättä jo omaa perhettä katsoessa.

Olisi mielenkiintoista selvittää, kuinka keväinen valo muuttaa tilapäisesti esimerkiksi päivävirkkujen elämää, kipaiseeko isi toimistosta kotosalla päiväunilla tekaisemassa muutaman pienokaisen, sillä eiväthän kaikki maaliskuisten vanhemmat voi iltavirkkuja olla!  Tällä ajatuksella luulisi Lapissa olevan  lapsia enemmän kuin hyttysiä, yöttömän yöt ja Lapin taika, paljonhan siitä on elokuviakin tehty.

Nyt livahti jutustelu männikköön, kuten meni metsään eilinen ystävän onnittelukorttikin, huolimatta hienosta synkkärikirjasta. Sehän toimii vain, jos kirjaa sinne päivät ja nimet kohdalleen, nyt tuli iso moka laskutehtävässä, sillä se tuotti lukemaksi kymmenen vuotta lisää, jonka siis kauniisti kirjoitin korttiin oikein kukkien kera!

No, anteeksi on pyydetty ja saatu, mutta samalla myös muisteltu, kuin paljon reippaampi ja nuorempi meno ystävälläni aina oli! Pikkuisen kateellisena sitä joskus ihmettelin, kun omaan ikääni luulin vertaavani. Nyt on sekin ongelma pois, vai onko, kun joskus tuntuu, että joku on vaihtanut minulle jonkun muun huonosti toimivat jalat! Onneksi siihenkin ( Osteopaatti Nora Seppä, Helsinki, Annankatu 31-33 c 49 B)  löytyy helpotus. Tuohonkin sain kyllä opetuksen linkin laittamiseen, mutta näin se sitten toimi!

Aurinko on ilmaantunut yllättäen taivaan reunalle, siellä se porottaa suoraan silmiin ja paljastaa hyvin likaisen kaupungin. Kävin katsomassa japanilaisen, kaupungin WC:n työntekijästä kertovan elokuvan, siinä toinen toistaan  upeimmin suunnitellut puistovessat kilpailivat puhtaudellaan, meillä ei edes oma makuuhuone täytä moista vaatimusta. Elokuva kertoi Tokiosta ja sen asukkaiden asenteesta ympäristöönsä, uskomattoman siistiä. Miksikähän ei meillä ?

Kevään tulo paljastaa myös ikuisen ongelman, jonka luulin jo kadonneen näiltä nurkilta. Eli koirankakkaongelma. Onko talven yliliukkaat kadut aiheuttaneet,

että on ollut vaikeuksia keräilyssä vai onko ihmiset muuttuneet välinpitämättömiksi, mitä ei kyllä luulisi, sillä se on oma koira, joka siihen toisen kakkaan sitten astuu! Tyttären Alma-koira kuuluu hyvään opetettuun tyyppiin, se ei tee tarpeitaan edes koirapuistoon, vaan aidan ulkopuolelle on mentävä hankeen tai pusikkoon. Eikä Alma kysy pääseekö Mummi perässä, mentävä on.

Aurinko alkaa painua jo horisontin alle, voisin tästä lähteä haistelemaan kevätilmaa, ehkä.