Valo lisääntyy

Kahtena yönä on mustarastas lurauttanut muutaman soinnun mittaisen laulunpätkän, samana  yönä lokkipari kävi kokeilemassa omaa laulutaitoaan ja taisi huomata sen vielä yhtä vajavaiseksi kuin tämän kirjoittajan, ei tullut kokeilemaan toista kertaa, vaikka kalenteri ilmoitti kevätpäivän tasauksesta, eli silloin pitäisi jo kevään tulla! Mutta kyllä tämä yöhaistelija tuntee nenässään avonaisesta parvekkeen ovesta puhaltelevan kevätilman, Helsinki ei petä, Pääsiäinen on tulossa ja silloin on täällä kevät, näkyy se sitten missä näkyy. Säätiedottelijat näyttävät talvisia lumikuvia, povaavat lunta kartan mukaan koko Suomeen, mutta ennustus on tainnut livahtaa ihan väärään maapallon toiselle laidalla,

sillä Kuubalaislapset keräilevät innoissaan rakeita ämpäreihinsä ja tytär Rapakon takana hermoilee Pääsiäisen sade-ennusteita Kaliforniaan! Päätin kuitenkin lähteä luottavaisena katsomaan miten Kasvitieteellisen puutarha herää kevääseen, johan krookukset ja narsissit kukkivat Rapakon takana, ei kai meillä voi sen huonommin mennä! Tokoinlahden lintuparatiisissa lauleli säveltäjämme Sibeliuksen kansallislinnuksi nostama valkoinen joutsenpari  korealla äänellään, jota säesti moninainen vesilintujen kuoro, kyllä se ihan keväältä tuntui. Varpusetkin sirkuttivat pensaissa lenkin varrella ihan kuin eivät olisi edes tietoisia oman katoamisensa vaaravyöhykkeestä. Ja tietysti takuuvarma kevään merkki ovat tietyöt!

Kaisaniemen vanhan ravintola on remonttinsa tehnyt ja odottaa kävijöitä, mutta kaupunkipa suuressa viisaudessaan on ajoittanut kaivuutyönsä juuri nyt ja ihan Ravintolan kylkeen, ei siinä ainakaan Vappubrunsseja ulkoa nautita! Hiekat oli kuitenkin harjattu kadulta pois ja askel eteni kamera –tosin kännykkä sellainen- valmiina tallentamaan pienenkin vihreän varren, krookuksen kukan tai sinivuokon. Ei ollut ainuttakaan, ihan uinui vielä talvilevossa koko puutarha.

Kun minä käännyin Puutarhaan, mies jatkoi matkaa jonnekin Kallion uumeniin asfalttiteitä pitkin, mitäpäs minä siinä miettimään, kun jo puolessa välissä matkaa olin, siis elokuviin. ”Madelenen Pariisi” oli luvassa, alkukuvista päätellen ihan katsottava.

Kuvittelin pääseväni matkalle Pariisiin, mutta enimmin istuin taksissa ja seurasin 92 vuotiaan mummon reissua omasta kodista vanhainkotiin. Ja niin siinä kävi, että tärkeäksi tuli muistelot, valokuvat ja kertomukset, hymähtelin itsekseni, että näin se on muuallakin, en ole ainut joka muistoja kerää ja purkaa niitä sitten sitten sopivasti omaa itseään lohduttaen. Kovin oli elokuva ranskalainen, mitä nyt sillä termillä ymmärrän, takaumissa moneen asiaan kantaa ottavaa, kuten väkivaltaan, juoppouteen, naisen sortoon, mutta sitten myös kovin palkitsevaan ystävällisyyteen.

Elokuva olisi sopinut samaan kategoriaan Kaurismäkeläisen kanssa, samoin juuri älyttömän huomion saaneen elokuvan ”Mummola”, tosin vastakkaisesta mielipiteestä. Ollaan me suomalaiset outoa kansaa, kun palkitaan alkoholistin hallitsema perhe-elokuva! Tämän päivän Hesari onneksi ymmärsi asian oikean moraalisen laidan, kun kirjoitti näin: ”Kuolleet lehdet ” on elokuva keski-ikäisestä alkoholistista ja karsea alkoholistimies on myös ”Mummolassa” keskeisessä roolissa.” Pääpaino sanalla karsea, sanoisin.

Hesarissa oli tänään toinenkin ”hauska juttu”. Nimeltään Nokkonen kirjoittaa kirjan taideväärennöksistä, kertoo kuinka muun muassa Valamon luostarissa myytiin keksityn suvun aarteita ja Henri Matissen suuhun on laitettu sanat:” Olen maalannut kaksituhatta teosta.Viisituhatta niistä on Yhdysvalloissa.”

Taitaa mennä sormi suuhun monessa kulttuurikodissa vanhoja perittyjä aarteita katsellessa, uskaltaako vai ei ja onko oikea vai ei. No, tuota ongelmaa ei minulla ole, seinät ovat täynnä itse ottamia valokuvia, niiden kertomia tarinoita on lohdullista lueskella.

          Hyvää Pääsiäistä kaikille.