Ruotsalainen
mezzosopraano lauloi viisi Gustav Mahlerin laulua, joista kolme ensimmäistä oli
mieleisiä minulle, sillä hän otti ylä-äänet todella kauniisti liukuen. Neljäs
oli sitten oopperalaulu äänenkäytöltään ja se ei minusta soinut yhtä kauniisti,
viides oli taas hunajainen.
Kansa oli
ennättänyt juuri nauttimaan 20 minuutin konsertista ja istahtanut tuoleilleen,
kun Katariina Karneuksen laulanta
loppui, tuli väliaika, ylös ja liikkeelle, kuten Tarvajärvi taisi aikoinaan
sanoa! Jossain nyt on järkikulta pettänyt, kun kansaa riepotellaan puolen
tunnin välein ahtaisiin portaisiin! Tai sitten juuri päinvastoin, joku innokas
liikuttaja on katsellut yleisöä ja pannut merkille huomattavan suuren joukon
ikäihmisiä, eläkeläisiä suorastaan ja vielä huonosti portaita ylös kapuavia!
Epäilemättä tuo porukka istuu kotona telkkarin ääressä, ei liiku minnekään,
joten lyödäänpä kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Laitetaan niiden korvat lujille
Sibeliuksen musiikilla ja suoritetaan pienoista porrasjumppaa. Sibeliuksen Lemminkäisen
joka soittimen kuuli tänään kaikkein huonokuuloisinkin, esitys oli vallan
miehinen juttu. Taisiko Lemminkäinen olla Tuonelassa, kun englannintorven satumaisen
kaunis soitto lumosi myös meidät kuulijat, on se kaunis soitin! Kuten kaikki
muutkin soittimet, silti minä mieluummin kuuntelisin niitä hiukan toisistaan
erillään, en edelleenkään ole koko orkesterin yhtaikaisen räminän ystävä. Kansa
oli kuitenkin haltioissaan, mies myös.
Illalla otin sitten luettavaksi juuri Kirjastosta hakemani Eve Hietaniemen ”Numeroruuhka”.
Olisihan minun pitänyt jo nimestä osata päätellä, että Paavo Pasasen juttujahan tässä käsitellään. Jo heti avaussivuista selvisi, jotta ainakin tämän Hesan seudun kaikki paavot ovat tupahtaneet samasta muotista, niin hauskaa oli todeta, jotta näinhän se on meidän ”Paavon” kohdalla. Hauskaa ja hauskaa, miten sen nyt ottaa. Opettajalla ei varmaan ole hauskaa, Paavon isällä ei myöskään aina ole hauskaa, meidän ”Paavon ” äidillä ei myöskään ole hauskaa ja ”meidän Paavon ” mummilla ei myöskään pitäisi olla hauskaa, mutta minkäs teet! Kyllä mummia naurattaa, joskus myös vähän itkettää ja usein suuresti huolestuttaa. Ihan lyhyt esimerkii samankaltaisuudesta: ” Paavo oli aikanaan aloittanut sanasta isi-h ja taantunut siitä kuuteen sanaan: Mitäh, joo joo, Älä aloita ja yleisimmin käytetty Lopeta-a-aa.”
Ja tällä hetkellä ajankohtaista: Paavo lukee:
”Tielle on pudonnut
mahdoton masti.
Mikä?
Mahdoton masti. Mikä
se on? Joku lava?
Näytäs sitä kirjaa.... Mahdottomasti !”
Tällä hetkellä
olen sivulla 123 ja luulen , että Paavo hauskuttaa minua vielä parina iltana,
vaikkakin täytyy todeta, että aikuisten hauskuudet saisivat alkaa suun pesulla
saippualla. Jäänpä odottamaan Paavon kielen kehitystä, opettaja parka, Paavolla
on hyvä sydän, mutta pyörivä jalkapallo pään paikalla.
Tänään olin Helsingin Naisliiton Ajankohtaisseminaarissa Hotelli Arthurin juhlasalissa. Katselin salin kattokuvioita raamatunlauseineen
ja mietin, jotta tämä on ollut varmaan naishotelli Helkan miesvastine aikoinaan ja siitä on nyt reväisty huumorilla tilaisuus naisten järjestölle vieläpä otsikolla ”Sata naista Eduskuntaan!” Tuli todettua, että vielä ei tuota ole saavutettu, lähelle on päästy, 47% on jo hyvä luku, mutta aina on parannettavaa. Ehkä tämä Arthur, kuka hän sitten olikaan, antoi siunauksensa tälle tavoitellulle naisten vallankumoukselle.
Paljon tuli
opittua, esimerkiksi Sirpa Pietikäinen laukoi minulle mieluisia totuuksia:
Nainen on aina vähän ”
liian”...
Nainen on sopeutuvainen,
yhteistyökykyinen. Eli kiltti.
Naisen puhe on mielipide,
miehen puhe on fakta.
Kun laitetaan betoniin, se on edistystä. Kun laitetaan
hoivaan, se on kulu.
Ja sitten se
minulle passeli ohje:
Mieluummin hankala akka,
kuin perässä vedettävä.
Tutkija
Hanna Wass opetti minulle uusia sanoja.
Futurokratia, teknokratisoida, infokratia, oli muitakin, mutta kun en
niitä kaikkia ymmärtänyt, en myöskään osannut kirjata ylös, huomioin vain, että
yhden jos toisen sanan voi kratioida...
Huomenna
menen kertomaan saamelaisista kirjoita, luin niitä kaksi kappaletta, ” Valon
airut” ja ”Sataprosenttinen”. Onpa jännää kuunnella, ovatko muut lukijat
löytäneet helpompia luettavia, ”Valon airut”, sekoitus Lappia, taikaa ja
tietoa, sikin sokin.
Se ”huominen” siirtyi viikolla, miten sen nyt selittäisin, etten ihan vielä muistiongelmaisen joukkoon putoaisi, lähellähän tuo joskus on, lähellä oli nytkin! Päivyreitä on käytössä kolme, tässä koneen edessä, keittiön seinällä ja laukussa. Siellähän se lukee joka päivyrissä, että ensi viikolla, siis 18 helmikuuta harrastetaan saamelaisuutta. Kun on varma asiastaan, niin ei tarvitase vilkuilla seinälle, pakkasin siis kassiin esiteltävät kirjat, pari korttia ja ”paavon” leipomuksista jääneillä sydämillä koristellun kakun
ja hyppäsin nenän eteen ajaneeseen kolmoseen. Asemalta sitten kävelin sohjoa ja suuria lätäköitä yli hyppien Aurorankadulle, linkutin ovea, eipä kukaan avannut. Soitto ystävälle selvensi, että nyt on mummo viikolla liian ajoissa. Tulipahan ulkoiltua, hyvä juttu, eipähän nuo kassijutut haitanne, vaikka etuajan sijaan ne tuleekin takamatkalla!
Hyvää
Ystävänpäivää kuitenkin, luet sen etu-tai takakäteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti