Opettaja, mikä on motivaatio?

 

Opettaja, mikä on motivaatio?

Oli mustan talven välipäivä, lunta tuiskusi ja taivas suolsi kämmenen kokoisia rättejä.  Tuuli puhalsi poikittain, Alma parka ei pissalle kunnolla kääntynyt, kun viuhu jo puhalsi koiraparan sivuttain hankeen! Äkkiä autoon ja odottamaan Isoamiestä pianotunnilta. Ei ollut kello vielä tasaa näyttänyt , kun ovi aukeni ja iloinen poika juoksi kassia heiluttaen autoon ja ilmoitti Mummilleen: Kaisa laittaa sulle viestin, multa puuttuu motivaatio!” Ja aukaisi kännykän. Mummia nauratti ja sitten itketti, sana motivaatio oli selvästi hukassa, mutta enpä viitsinyt sen tarkoitusta ruveta aukaisemaan. Luin viestin ja siinä miehen kanssa mietittiin, oliko se hyvä vai huono juttu!  Hyvä, että opettaja katkaisee turhan opintien, huono että nyt se tie sitten katkesi, käteen jäi vain se kännykkä.

Katselin Radion sinfoniaorkesterin konserttia telkkarista ja mietin, jotta vanhaksi olen minäkin tullut, kun konsertit ruudulta kiinnostavat. Ohjelmassa oli piano ja soittajana partainen Kirill Gerstein.

Paksut sormet tekivät ihmeitä koskettimilla, ne muistivat joka sävelen, ikänsä harjoitetun.

 Mistä  motivaatio kumpuaa? Meidän koululaisilla on iso ongelma, he eivät ole enää ykkösluokassa juuri missään tilastossa, on tipahdettu Chilen ja Kreikan väliin ja se on kuulemma lähellä listan alinta mikä maa se lienee ollutkaan. Huolestuneena on tämäkin Mummi seurannut keskustelua lastemme huonosta osaamisesta, matikka vielä menee, mutta lukeminen on heikkoa ja kirjoittaminen taitaa olla unohduksissa, eikä se ole muotiakaan. Kännykän näpyttely hallitaan, mutta eipä tuo paljoa auta, jos pitää opiskella koko kirjallinen historiaa tai hallita maantiedon käsitteet, kielissä pitää osata käyttää luetun kielen sanoja eikä niitä saa kokeessa etsiä kännykän sanakirjasta! Mutta mitäpä pienistä, urheilu on aina hyvä, mumminkin mielestä, ja jos jonkun lajin kunnolla hallitsee, voi jopa päästä uudenmalliseen lukioon,

joka kantaa nimeä ”Skeittilukio”. Millaiset on pääsyvaatimukset, lautailun mestari ja ysin keskiarvo?! Puolet ja puolet, että hallitsee myös koulunkäynnin lautailun  ohella. Ja mikähän on tulevaisuuden kuva rullalautailun lukiossa?! Puhutaan vanhempien koulushoppailusta huonona asiana. Piilokommarina voisin olla samaa mieltä, ellen olisi asiaa ihan käytännön kokemana elänyt. Samanlaiset lapset leikkivät parhaiten, niinhän sanottiin.Lika barn leka best.

Olin tässä kouluaikaisen kasikymppisillä, sankarin kolme lasta on monistunut yhdeksään lapsenlapseen. Tulee seitsemän vuotta, kun lapsia edellisen kerran tapasin, näinhän se nykyään usein käy, että hautajaiset ovat ne kohtaamispaikat, joissa suku ja ystävät kohdataan. Nyt voi syyksi moittia koronaakin, sehän on helppo syy edelleen olla lähtemättä mihinkään, pysyä kotona marisemassa saamattomuuttaan. Seitsemän vuotta on seitsemän vuotta, enhän lapsia tuntenut,tuttuja toki vanhemmat! En kehtaa edes kysellä, miltä minun naamani näytti, vieraalta vai joltain muistolta menneisyydestä. Onneksi tässä perheessä ei ihmetellä kaulassani roikkuvaa kameraa, he ovat vuosien varrella päätyneet linssin eteen juuri niin paljon, jotta

nuorimmainen ilmoitti heti lapsilleen, että ”kamerahan sillä, ainahan se kuvaa!”

 Tuli sitten juttua koulunkäynnistä ja eroista suomalaisen ja belgialaisen koulun välillä, olihan niitä, senhän huomaa jo käytöksestä, täällä kohteliaisuus on tiessään ja kännykät käytössä! Täytyy toivoa, että ulkomaan opit säilyvät, olihan ilo seurata lasten huomattavan kohteliasta käytöstä, joka upeimmin tuli esiin pienessä musiikkiesityksessä isänsä kanssa, siinä ei kiemurreltu ei mulkoiltu, hymy oli jokaisen huulilla, eikä vähiten äidin, jonka tulevaisuuden toiveet näyttivät nyt valoisilta. Vanhin on kummipoikamme ja niin vaan on aika mennyt reittejään, että tuon seitsemän vuoden aikana lapsensa ovat aikuistuneet, kuvista tutustun heihin uudelleen. Keskimmäisen perhe on tavallaan minulle tuttu, jokunen kuva on ollut FACEssa ja sieltä olen ne albumiini tallentanut, juuri tuosta minä kiitän tätä naamaa, se auttaa pysymään menossa mukana, toki myös kännykkä kuvineen, jos niitä nyt kukaan sinnekään enää laittelee. Laittelee, mutta ei lähettele. Taitaa tuo olla Mummin kohtalo Isomiehen kohdalla tällä hetkellä, äkäinen tuiskaisu ja pään kääntäminen, kun kännyni osoitti kohti kaveria.

Jos minä en kuvia saa, ette saa tekään, eikä liioin Isomies pääse katselmaan vuosialbumiaan, jos ei ole mitään, mitä sinne laittaisi! Uutiset tämän hetken maailman tilasta voin vielä liimailla, ainahan sinne sekaan voi laittaa kuvaa Mummin ja Vaarin lisääntyvistä rypyistä,

historiaa sekin!

Viikonloppuna on Käpykylässä hautajaiset. Nuorin lähtee edustamaan perhettämme, mies ei yöksi kotoa lähde, osa porukasta elää ulkomailla, minulle jää Alma-koira, ehkä poika. Terveiset kukkien lisäksi lähetän valokuvakirjan muodossa,

kun matka Rapakon takaa on pitkä, kuvat kertovat. Ehkä ne sitten kertovat tunnelman ja muiston myös meille, jotka kotona Ullaa muistamme.