Hukkaan meni.

 

                        

Kaksi vuotta on kymmenvuotiaan elämässä iso aika, siinä helposti katoaa kaikki se, minkä edelliset vuodet ovat ovat onnistuneesti sisäistäneet jo tavaksi.Enää ei koululainen kysy Mummolaan tullessa, että ”Minnekäs tänään mennään ? Mitäs tänään tehdään?” Ennen koronaa oli luonnollista, että aina silloin tällöin mentiin jonnekin museoon, teatteriin tai konserttiin, ne eivät olleet kummajaisia, vaan kuuluivat epäsäännöllisen säännöllisesti pienen miehen elämään, asiat olivat tuttuja. Nyt on kaikki toisin, koko kulttuuriin tutustuminen täytyy aloittaa alusta, siis jos meinaa, että Pikkumiehestä Isoksimieheksi varttunut kaveri osaa käsitellä niitäkin asioita aikuisena edes puoliksi yhtä hyvin kuin jalkapallon potkimista!

Kuuntelin tänään autossa radiota, jossa keskusteltiin korona-ajan vaikutuksesta yli kaksitoista vuotiaisiin, kuinka suuren harrastuskadon kiellot aiheuttivat heille, jotka eivät liikkuneet kilpaurheilun parissa ja varsinkin heille, joilla harrastus oli yhden viikkotunnin varassa, ne kuulemma katosivat melko tyystin. Siihen kohtaan osuu myös musiikki, tarvitaan kuulija, kaveri, joka myös harrastaa, musiikki on yhtä paljon osaamista kuin tietämistä. Aikuisen kohdalla, jo jotain osaavanakin, pari vuotta ei suurta hallaa tee, mutta lapsen pari vuotta on tuhoisa, se hukkaa  nekin taidot, jotka oli juuri sinä herkkänä ikänä opittu! Vaatii hyvän opettajan , että saa lapsen innostumaan uudelleen kadotetuista taidoista!

Hesari kertoili koko sivun juttuna , kuinka suomalaiset lapset eivät enää olekaan maailman ykkösosaajia! Pisa –jutun mukaan taidamme olla sijalla seitsemän, paljon on pudottu! Lukeminen , äidinkieli ja matematiikka tekevät syöksyä alas kuin lehmänhäntä!

Opettajat ovat harmissaan, kauhuissaan, opetus ei toimi, lapset ei kuuntele, kuri on löysää ja lapset väsyneitä. Pelien maailma on syönyt koululaisten yöunet ja sen mukana aivojen jaksamisen, mieli pörrää ihan muuta kuin koulutehtäviä.

Kun noita tuossa ihmettelin, sain vastauksena vastaihmettelyn, että miksi pitää osata sitä ja tuota, nehän kaikki löytyvät netistä, ei niitä tarvitse muistiinsa tallentaa. Samoin mietin, jotta eipä minulla ole huolta päiväkirjojeni tai kirjeitteni vääriin käsiin joutumista, sillä eihän niitä kukaan enää osaa lukea!

Vastaus siihen oli, että jos sitten joku tulevasuudessa halajaa tietää, mitä vanhoissa kirjeissä lukee, hän varmaan opettelee sen ajan kirjoitustaidon ja sitten sekin selviää!? Voisiko olla noin helppoa? Että tulevaisuudessa joutuu opettelemaan muun muassa kaunokirjoituksen kun haluaa tutustua vanhempiensa tai sukunsa kirjoitettuun menneisyyteen? Nuottikirjoituksen ja nuotit, kun joutuu elävään klassiseen konserttiin ja herkeää kyselemään, että mistä tuubista nuo äänet saa kuulumaan? Piirtäminen ja maalaaminen tulee kokonaan jo tietokoneen ohjelmasta, mutta mitä sitten teet kaikella sillä paperilla ja erilaisilla väreillä, jotka ovat ihan kädellä puristamisen takana?

Ehkä Rembrantit ja muut taiteen mestarit jäävät todella Museoiden uumeniin, ehkä kukaan ei enää osaa, kun osaamiseen edelleenkin kaiketi vaaditaan sitä opettelua ja oppimista?! Oppiminen on raskasta ja kaikista ei tule Ronaldoja!

Silti, joudun puolustamaan Isonmiehen jalkaplloharrastusta, se on tänä korona-aikana ollut todellinen pelastus.

Ulkokentällä treenit ja pelitilanteet ovat olleet  sallittuja kymmenvuotiaille ja sitä lupaa on todella käytetty! Kentän laidalla on tullut Mumminkin seistyä kerta jos toinenkin, mitäänhän en pelin kulusta ymmärrä, mutta onhan se hienoa katsella, kun lapsenlapsi juoksee kuin henkensä edestä ja potkaisee isoa palloa! Vaarin ymmärrys on toista luokkaa, mutta hän seisookin erillään Mummin kamerasta ja kommenteista.Pallon potkiminen liikuttaa, pitää lapset ulkona ja sinä aikana ei voi känykkään edes vastata, ei tarvitse lueskella kotiintuloviestejä tai läksyjenlukuja , sillä puhelinhan on repussa kentän laidalla!

Kaikesta tuosta hyvästä huolimatta mietin, kun luen lehtien kirjoituksia tästä nyt niin ajankohtaisesta aiheesta, että onko siellä koulussa mitään oppituntia enää, jolla lapset saataisiin keskittymään hiljaisuuteen, kuuntelemiseen, olemiseen? Sekin on tärkeä taito, eikä sitäkään opita, ellei sille anneta mahdollisuutta.

Onpa hyvä, ettei enää tarvitse koulunpenkkejä kuluttaa, unia siitä kuitenkin vielä näen, ettei se silloinkaan tainnut ihan ongelmatonta olla!

Ilkeä maailma

Elden on useaan otteeseen poseerannut kansikuvan uusintaversioissa uimahousut päällään. Yhtyeen syytetään myös luvanneen peittää Eldenin sukuelimet kuvassa tarralla, mutta näin ei tehty. Nykyisin 30-vuotias Spencer Elden syyttää hänestä vauvana otetun kansikuvan olevan lapsipornoa. Lisäksi Eldenin mukaan hänen vanhempansa eivät koskaan allekirjoittaneet lupaa käyttää lapsensa kuvaa levyn kannessa. asianajajansa sanoo, että kuvassa näkyvä raha saa lapsen näyttämään seksityöntekijältä.

Juttu taisi olla ihan Hesarissa ja siitäpä tuli mieleen yhtä ja toista menneisyydestä vuosien takaa.Ikuisena kameran kaverina minulla tietenkin on kuvia äidin albumeista,

joku sielläkin oli innokas kuvaaja ja minä olen ne kuvat sitten saanut itselleni tallennettaviksi. Nyt kansiosssa on todella hyviä mustavalkoisia kuvia pikkupoikia lampaantaljalla ilman rihmankiertämää, itsestä puhumattakaan! On kuvaa kylvyssä, kylvystä tultua, isä kuivaamassa pyyhkeellä hoitopöydän tapaisella,

on lampaantaljalla ja pihanurmella, monta alastonta vauvakuvaa milloin kenenkin sylissä tai polvella. Alaston lapsi on oli suloinen kuvattava ja noita kuvia löytyy jokaisen lapsuusajan albumista, jos nyt yleensäkään kameraa käytettiin.

Omat tyttäreni ovat joutuneet saman kohtalon uhreiksi, albumeissa on taatusti otokset ensimmäisiltä vuosilta  ”lapsi kylvyssä, lapsi saunassa, lapsi rannalla, lapsi uimassa jne jne ”, sehän oli aikaa, jolloin meillä Suomessa ei ainakaan pienet lapset käyttäneet uimapukuja rannoilla,

aurinkokylvytkin olivat vielä terveellisiä ja niitähän otettiin ilman turhia vaatteita! Ystäväni perhe asui Brasiliassa ja suurta hupia meillä aiheutti alle kaksivuotiaan Tania-tytön pikkupikku bikinit! 

Pöksyt oli aina hiekkaa täynnä ja niitä sitten raoteltiin ja huuhdeltiin, ettei pieni peppu kovin naarmuuntuisi!

Noina aikoina meille tuli vieraita Hong Kongista, heillä oli kaksi pientä poikaa mukanaan ja tämä täti oli tietysti se, joka näitä sitten katseli perään! Lunta löytyi Myllypuron Jäähallin takaa ja oli se ihme juttu, se kylmyys! Pojat eivät olleet lunta ikinä nähneetkään, elämys kerrassaan. Tehtiin retki Lappeenrantaan, suuri järvi ja hiekkaranta oli suunnaton ihme! Minä jäin lasten kanssa rannalle, muut aikuiset suuntasivat toisaalle. Oli kuuma, meidän tytöillä oli uimapuvut, mutta kiinan pojilla ei, joten mitäs tehdään?!  Enpä paljon miettinyt, kun komensin riisumaan kaikki vaatteet ja painumaan veteen polskimaan!

Ja voi sitä riemua ja iloa, minkä tuo toimenpide aiheutti! Kiinalainen lapsi alasti, ennenkuulumatonta! Pienet pojat iloitsivat pehmeästä vedestä  ja meikäläisen kamera raksutti! Sain todella hyviä kuvia, joista tein sitten heille kuva-albumin kotiin vietäväksi. Vanhempiaan suuresti nauratti vielä Suomessa poikien alastomuus ja jutut, kun pojat kertoilivat tapahtuman kulusta, miten ihanaa se oli ollut!! Monta vuotta Albumi kului poikien käsissä eksoottisena kokemuksena suomalaisesta uintikokemuksesta, kunnes sitten vuosia myöhemmin kävin kylässä. Pojat näyttivät albumin virnistellen, siellä, missä olisi pitänyt olla pienet uimahousut, oli nyt liimattuina valkoiset paperikolmiot.Pojat olivat kasvaneet murkkuikään. Asia huvitti meitä kaikkia.

Tuo Eldenin juttu sai minut havahtumaan, miten ilkeäksi maailma on muuttunut. Eldenin söpö pieni pippeli nyt aiheuttaa moisen haloon ja joku vielä rupeaa ajamaan ihan tosissaan moisesta juttua! Maailma on kuvallinen, niin se vaan nykyään menee, panet vastaan tai et.

Vettä vettä vettä

Vettä vettä..                                                     

Hesarissa 18.8.2021 oli uutinen näin :

”Suomea riepottelevan kesämyräkän rankimmat sadepilvet saapuivat pääkaupunkiseudun päälle kuuden jälkeen tiistaina illalla. Ilmatieteen laitos  varoitti runsaasta sateesta tiistai-illan ja keskiviikkoaamun välillä...”

Mummi istui kokoustamassa epätavallisesti puhelin auki, Vaarin piti soittaa tieto Isomiehen koulunjälkeisestä harrastuksesta, jalkapallosta siis. Vettä satoi kaatamalla, tuuli puhalsi poikittain ja sitten se puhelin soi. ” Minä vein nyt kaverin kentälle, sinä siis haet hänet sieltä.” ”No ei kai ne nyt pelaa tällaisella ilmalla?” ”Sinne se nyt kuitenkin jäi!” Sanoin lähteväni heti, kuvittelin, jotta siellä se reppana odottaa tiukassa sateessa Mummia tulevaksi, sillä eihän nyt niin hullua valmentajaa  olekaan, joka tuossa sateessa pieniä poikia litimärällä kentällä juoksuttaa! Väärässä olin, siellä kentän laidalla toisen joukkueen valmentaja karjui kurkku suorana ohjeitaan vettä valuvalle joukkueelleen ja pojat juoksi. Onneksi oli kirja mukanani,

sillä ilma oli kyllä sen verran haastava, että en edes minä, joka tykkään myrskyisästä säästä, viitsinyt kastella itseäni, vaan istuin lopun ajan autossa. Vähän yli tunnin kuluttua parkkipaikalla alkoi näkyä märkää pientä poikaa, osa haettiin autolla, osa sai lähteä pyörällä kun sillä oli tullutkin. Meidän kaveri istahti hymyhuulisena Alma-koiran pyhkeen päälle, ja valutti lopun märkyytensä lattialle, oli kuulemma hieno peli, he voittivat ja ”oli tosi makeeta pelata kun satoi niin kovasti!” Kuka märkä vastustaja oli, se ei ollut tärkeää ja hyvä niin, vielä toistaiseksi peli on leikin puolella. Kotona sateisen ilman hauskuus esiintyi ”vaatteet-päällä-suihkussa”, eipä ne siitä yhtään märemmiksi tulleet!

Muistan muinoisesta television mainoksesta kurkkuaan kärvistelevän nuoren miehen ja siihen päälle puhutun lauseen, joka alkoi näin: ”Se viihtyy sateessa ja tuulessa, se kuristaa ja kirvelee kurkussa...jne” 

Se oli kurkkupastillin mainos. Jos nyt tuollaisen märkäkokemuksen jälkeen ei yksikään pienistä pojista tunne kurkussaan tuota kirvelyä ja kutinaa, niin ei sitten kukaan! Tuli vaan mieleen, kun Isomies etsi kaapistaan allergialääkkeitä kurkkuvaivaansa. Äidilleen muinoin yhtä typerän urheilukokemuksen jälkeinen ensimmäinen tarjous oli kyllä hunaja, echinasuihke

ja kuuma vesi, toinen sitten kurkkupastilli, allergiaa en siihen aikaan hyväksynyt alkuunkaan syyksi! Mieluummin kylmettyminen kuin hankalasti hoidettava allergia! Ajat ovat muuttuneet, mutta tuskin lapsista sen karaistuneimpia on tullut, nenät valuu ja kurkut karheutuu ihan entiseen malliin, huusi valmentaja tai ei. Oliko se Timo Soini, joka sanoi oppineensa hyvän kokoustekniikan syystä, että oli nuoruudessaan pelannut jalkapalloa ja kuunnellut huutavaa valmentajaa?!? Että ehkä jotain hyvää siitäkin.

Perjantai oli kolmastoista päivä ja silloin esitettiin Suomi-filmi, joka todella sopi kolmanteentoista päivään! Tarjoilenpa siitä muistamani:

”Savolaisella on suuta puolitoista kertaa pään ympäri!”  

”Tulehan leppäämään sille tyynylle, jonka Luoja loi!”

”Niin kauan ihminen leikin ymmärtää, kun sokeri suussa sulaa!”                                         Tämän voisin ottaa käyttööni.

Sitten Arkistojen saloista näytettiin vuoden 1956 Missikisat

ja kuka reppana siellä lienee ollut selostajana, ääni oli tuttu, mutta nimi kadoksissa, kuten niin usein nykyisin muutenkin! ”...Messuhalliiin, jonne oli kokoontunut naiskauneutta 1300 kilon edestä....heinäsirkat ja virtahevot olivat jo karsiutuneet alkuriveissä...” Jäipähän mieleen yhtenä kummallisuuksista.

”Matkustus Yhdysvaltoihin on lähes jumissa” uutisoi tämän päivän Hesari. Moni muukin asia Amerikan ja Euroopan välillä taitaa olla pysähdyksissä, sillä vanhin moitti EUta tullien asettamisesta sieltä päin lähettettäviin paketteihin ja paksumpiin kirjeisiin! Postin epämääräinen kulku on kyllä huomattu jo pitemmän aikaa, se taas on tehnyt sen, että kansa ei siihen luota, eikä siis enää lähetä postia! Nuorempi polvi ja jopa suurin osa eläkeläisistä ei enää lähetä kortin korttia,

saati sitten kirjettä,

jonka kirjoittamisen taito on katoavaa kansanperinnettä! Kamerakin alkaa olla vanhanaikainen vehje, kännykkä toimittaa kaiken yhteystiedon, jonka tämän ajan ihminen tarvitsee! Sillä otetaan kuvat, sillä ne jaetaan eteenpäin, whatsup toimii näköpuhelimena, pääset seuraamaan tapahtumia tässä ja nyt, asia, mistä tämä Mummu on ollut tyytyväinen. Oikeastaan siitä on tullut välttämättömyys käytännön elämässä, ellei sitä toimintoa ole, olet auttamattomasti tipahtanut arjen toiminnoista ulos. Sillä minä seuraan Isomiehen koulutaivalta, päivänkulkua, keskimmäisen uintiretkiä Sveitsin upealla järvellä, se on ehdottomasti hyvä juttu, jos sinulla on sukua, tuttuja, ystäviä Euroopassa, FACElla seuraan sitten heitä, jotka ovat vieläkäkin kauempana. Kuten Rapakon takaista elämää. Juttelin tuossa vanhimman kanssa, että kuinka paljon parempi tilanne meillä mummuilla ja Vaareilla on nyt, kun nämä uudet kommunikointivälineet mahdollistavat juttelun ilman aikarajaa, ja Skype sallii myös seurata kuvaa tässä ja nyt! Eihän moista osannut edes kuvitella silloin, kun tyttäret laitettiin maailmalle vaihto-opplaaksi! Amerikka nyt oli jollain lailla ”lähellä”, mutta kun keskimmäinen matkusti Australiaan, sitä risti vain kätensä, että kai sieltä joskus jotain kuuluu! Ja tulihan se sieltä kenguruiden maasta takaisin matkalaukut täynnä hevoslehtiä!

Olen tehnyt Isomiehelle albumeita joka vuosi yhden. Tyytyväisenä huomaan hänen niitä katselevan usein, näyttävän jopa kavereilleen! Eilen nukkumaan menossa hän haki pari albumia ja niitä sitten katseltiin yhdessä. Ja sitten tapahtui se ”valaistuminen”! Isomies ei osaa lukea Mummin kirjoittamia tekstejä! Uusi polvi, uusi koulu, uudet opit, mitä siis opit!? Et ainakaan kirjoittamisen taitoa, sitä käden taitoa, joka ennen tarvittiin kaunokirjoituksessa, josta sitten muodostui se jokaisen oma kirjoitustyyli! Käden taitoa, jota tarvittiin piirtämisessä

, käsityössä, sitä ranteen pyörtämistä?! Mistä se oppi nykyisin tulee?! Paljon voi tehdä koneilla, mutta ihan vielä ei tämän Mummon aivot usko, että vapaa käden taito on museotavaraa! 

 Hain Kirjastosta kirjan  ”Iloinen piirustuskoulu”...

Kehdosta hautaan.

 

Kehdosta hautaan.                                                         9.8.2021 22.23

Seistiin ratikkapysäkillä ja odoteltiin vaunua tulevaksi. Oli numero mikä tahansa, sillä mennään, korona-ajan jälkeen on aika hiukan laajentaa elämänpiiriä eläkeläiselle sopivalla tyylillä! Ykkönen tuli, istuimme naamarit vastakkain

ja odotelimme innolla uutta kokemusta, edellinen reissu oli tehty liki pari vuotta sitten! Vieläkö vanha muistaa, miten ratikassa pitää käyttäytyä?! Tamperelaisille se uutisten mukaan piti opettaa jopa kolmella neljällä kielellä, yksi niistä taisi olla sitä tamperetta, jotenkin hassusti se kieli siellä suussa pyörähti!

Turvallisesti pääsimme perille Käpylään, joka ei ollut muuttunut miksikään. Lähistöllä on Koskelan sairaalan vanha kaunis alue, sitä nyt rakennetaan ja muutetaan isolla kädellä, sinne katsomaan.

Alue on suuri, vanhaa näkyy siellä ja täällä, uutta on noussut alueen reunoille, asemakaava on uskomattoman väljä! Suuret puut varjostavat vihreitä laajoja nurmikenttiä, ei ole betonipihoja, ei kivettyjä käytäviä. Alueen uutta rakennuskantaa edustaa ASO-asuntojen

ihmisystävälliset talot, ilmaa ja väljyyttä talojen välissä, lapsille toki ne” nykyajan turvalliset leikkipaikat”, mutta mikä estää hilpasemasta hiukan laajemmille tutkimusretkille ja uusille tuttavuuksille! Hitas

näkyy löytyvän myös, seuraavana Elämäkaaressa onkin Palvelutalot, sitten huonommalla onnella Sairaalan osastot ja loppu siunataankin Koskelan kauniissa vanhassa kappelissa,

joka on näköjään kaikesta murheesta kuitenkin päätetty säästää! Ehkä sinne vielä jonain Jouluna päästään kuulemaan Isonmiehen pianotaituruutta, pari kertaa siellä on istuttu nyyhkimässä. Systerikin siellä Joululauluin toivoa kansalle tuotti, ehkä tyttönikin. Mutta ilolla odotan Kappelin uutta tulemista, sillä se on kaunis rakennus.

Puiston suuruutta päiviteltäessä vierelle ilmaantui pariskunta, joka keräili muovikassiin penkin vieressä tarjolla olevia tupakantumppeja!

He esittäytyivät ”Roskasakiksi Tampereelta” ja kertoivat aikamoisen historian roskien keruusta!  www.roskasakki.fi   on sivu, mistä löytyy ajantasaista tietoa. Ihan siinä häpesi, kun ei olleet hanskat käsissä ja pussi mukana, eipä tuo pussi päivässä suurta vaatisi, varsinkaan, kun asustaa Helsingissä! ”Minkä tuot, sen myös viet” ei ole iskostunut nuorten aikuisten puistokäyttäytymiseen, sääli, sillä samassa roskassa he elävät itsekin.

Mies täyttää pyöreitä vuosia ja sen kunniaksi kävimme ostamassa uudet ja sopivat housut, kahdet jopa!

Edellisistä on pari vuotta ja varmaan kymmenen kiloa, sillä Isonmiehen jalkapallo olisi mahtunut Vaarin vyötärölle, nyt uusiin ei mahdu edes Alman retuuttama laihaksi kutistunut pihapallo.Jos meno jatkuu samanlaisena, niin seuraavalle kerralla ei tarvitse ostaa kuin toinen lahje ja pudottaa Vaari siihen! Juhlat on juhlittu vuosia sitten, enää ei huolita kuin tyttären valmistama illallinen ja ensi kuulumiset Isonmiehen koulun alusta! Uusi opettaja ja mies! Millainen mahtaa olla, pitkätukkainen muusikko vai kalju pipopäinen urheiluhöpsö! Lukija kyllä arvaa, minkä tämä Mummi valitsisi.

Sade ropisee ikkunaan, on pimeää. Mies kertoo aina puhelimessa, että ” kyllä me lähdetään, mehän tykätään ajella!” Ja mikäs nyt on ajella, kun ajokortti on taskussa taas seuraavat viisi vuotta, no mikä siis ?! Kun ne hotellien aamiaiset on aina niin aikaisin, kun pitää nousta kukonlaulun aikaan, kun ei ole nälkä lounasaikaan ja kun yöksi pitää päästä omaan sänkyyn! Muuten kyllä vois taas lähteäkin. Että, sanonko taas: ”Pääsispä edes sinne Uumajaan...!”

Syömässäkin käytiin ja nyt haistaan-valkosipulille!