Vilkasta viikkoa

Alkoi syntyä Omatunto-näytelmä, jossa on kuusi keskeistä roolia: isä, kaksi äitiä ja heidän kolme poikaansa. Näytelmän ensi-ilta on osuvasti ystävänpäivänä helmikuussa 2013. Aikajana yltää vuosien 1891 ja 1937 välille. Kehyskertomuksena kulkee poikien hanke tehdä isänsä Juha-kirjasta elokuva. Jussi ja Tilly ovat silloin jo kuolleet, kumpikin alle 60-vuotiaina, Venny elää 81-vuotiaaksi, vuoteen 1945.

 
 

LIBERAALIN KÄRSIMYS

”Kun olin kirjoittanut näytelmää huomattavan pitkälle, huomasin, että tämä on melkein Jussi-näytelmä. Jos rautalangasta vääntää, Jussilla on siinä oikeastaan kaksi tilannetta: ihmissuhdeansa ja kansalaissota, jossa siinäkin kaikki vaihtoehdot ovat huonoja”, Sipari sanoo.
”Kolmiodraama on väsyttävä tilanne, vaikka kuinka yritettäisiin sopia, että näin se menee. Se on aina luolan perältä asti tunnistettava asetelma, hankala ja vaikea, silloinkin kun osapuolet eivät ole lähisukua.
Kansalaissodassa kaikki kärjistyy ja siinä kärsivät nimenomaan Jussin tyyppiset ihmiset, syntymäliberaalit ja vapaamieliset. Sodan realiteetti lävistää jokaisen, se jakaa ihmiset – kulkee perheen halki tässä tapauksessa. Minulla on sellainen kuva, että kansalaissota oli Jussille ankara henkinen koettelemus, eikä hän sen jälkeen enää löytänyt entiselleen”, Sipari miettii.
Kirjailija sanoo, että näytelmä ei ole dokumentaarinen eikä näköispatsas. Siinä on Jussi-niminen mies, jonka elämäntilanteessa on yhtymäkohtia samannimiseen kirjailijaan. Hyvänsuopa Jussi, jonka on vaikea tehdä päätöksiä ja joka ei halua loukata ketään. Hän nääntyy ristiriitoihinsa. Sipari jatkaa, että varmaan historian Aho on huomattavasti monisärmäisempi ihminen, niin kuin oikeat ihmiset aina ovat.
Sipari sanoo luottavansa katsojan älyyn – muu lähtökohta olisi masentava. ”Minusta teatterintekijän kannattaa lähteä siitä, että katsojat ovat vähintään yhtä fiksuja kuin hän ja tietävät monesta asiasta paljon enemmän – ja teatterintekijä toivon mukaan tietää draaman tekemisestä.”

Olimme siis teatterissa ja tällä kertaa se oli oivallinen kokemus .Tuon kolmiodraaman olen lukenut ja nähnyt moneen kertaan ja pitkin hampain lähdin sitä nyt katsomaan . Mutta - elävä teatteri aina elävää teatteria , joten ajattelin , että katsotaan , mitä Kaupunginteatteri tällä kertaa on kasannut kokoon .Tekijät olivatkin koonneet näytelmän Juhani Ahon silmin katsottuna  , katselimme sen mielenkiinnolla . Santeri Kinnunen oli minusta erinomainen osassaan , samoin  molemmat naisosien esittäjät.

Torstaina oli sitten Konsertin vuoro .Chopinin pianokonserttoa ja pianossa argentiinlainen , toki nykyisin maailmankansalainen , Ingrid Fliter . Taitava soittaja , vikkelät sormet. Väliajan jälkeen oli Straussia ja siihen Sinfoniseen runoon oli komennettu puhalllinsoittajia jopa eläkkeeltä ! Käyrätorviakin oli yhdeksän kappaletta , joten meno oli vilkasta jä äänekästä. Ihan hyvä ilta.

Kesä ja lämmin on alkanut . Pelaajakaverit kaikkoavat mökeilleen , kuka minhinkin suuntaan .Haikeus valtaa mielen aika ajoin , mieli halajaa metsään , levottomuus pistää liikkeelle .Niinpä otin Ysikasin autoon ja suuntasimme kahville Hämeenlinnaan , missä yli yhdeksänkymppinen sisar asustaa.Reissu taisi virkistää mummoja  , sillä Ysikasin vointi oli kuulemma erinomainen seuraavana päivänä  luultavasti hyvin nukutun yön jälkeen , seura on parempi kuin unipilleri .

Ukkonen jyrisi illalla , kun Suomen viisu tyrmättiin jonon hännille .Ja käsitin , jotta kiekkopojatkin hävisivät naapurille ...Mutta helle jatkui ja jonnekin järkevään ulos piti lähteä . Vanhan kaupungin lahti on kaunis ja vesi viilentää , joskaan uimaan siellä ei pääse. Siis talviturkkia en ole vielä heittänyt , ellei kylmää suihkua oteta lukuun .Puolivahingossa sain miehen polulle , joka johti Luonnonsuojelualueelle ja pitkospuille .Kyltissä luki Lammassaari , paikka josta olen monet kerrat jutellut ja sinne hinkunut . Toki sinne yksinkin olisin päässyt , mutta suunta onnistui aina menemään toisaalle."Ja minähän en sinne pusikkoon lähde " , oli tuo vakiovastaus ja totuuden nimessä on kerrottava , että luulin sitä minäkin suoksi ja pusikoksi , saapasmaastoksi . Pitkospuut osoittatuivatkin ihan kulkukelvollisiksi , eikä pusikkokaan ollut vielä ennättänyt kasvaa miehen mittaan , johon se kesän kuluessa takuulla yltää. Hyttysetkin olivat vielä vissiin muna-asteella , eli kaiken kaikkiaan oikein miellyttävä parin kilometrin kävely, ainoa reitti saarelle muuten .Veneellä tietenkin  onnistuu .Saarella on sata pikkumökkiä , ei sähköä , ei vettä ..ja kolme puuseetä ! Mutta lintuparatiisi se ruovikko lienee , siellä innokkaat käyvät bongaamassa keväisin ja syysmuuttojen aikaan .Keväinen sekakuoro oli nytkin hyvin äänekäs  ja kaiken yllä kuului satakielen taiturimainen laulanta .Itse lintua en silmiini saanut , mutta seisoin siitä parinkymmenen metrin päässä kuuntelemssa .

Illalla käväisin lukemassa Kasvitieteellisen puutarhassa ja sielläkin lauloi satakieli .