hektinen viikko

Yhtä hulapaloota koko viikko ja nyt sitten nenä valuu ja silmät on ihan tihrussa. Siis kunnon räkätauti . En edes muista , koska minulla on moinen ollut , mutta nähtävästi olen siirtynyt siinäkin suhteessa kaupunkikansalaisen rooliin , hehän tuntuvat niiskuttavan joka syksy ja pitkin talvea .Olen tropannut itseäni kaikella mahdollisella , sekä luontaistuotteilla että oikeilla apteekin pillereillä .Näin kaunis syksy , en siis millään haluaisi viettää sitä "punkan pohjalla " , lainausmerkkeihin tuo oli laitettava , sillä sängyn pohjalle en enää ikinä vapaaehtoisesti mene !On tullut siellä vietettyä vuorokausitolkulla migreenin kourissa , joka häviää pikkuhiljaa ,kun vanhenee .Siitäkin siis vanhenemisen huomaa , tauti kuuluu menneisyyteen , melkein .Vanhenemisessa on outo piirre , ystävät eivät enää ole nuoria !Kuka klenkkaa , kuka ei muista , kellä on mitäkin kolotusta ja vaivaa.Mutta tiistain kylässä oli yksi seitenvitonen , joka oli saanut ohjeen :"Kuvittele itsesi kuukauden ajan kolme vuotta nuoremmaksi ja yllätyt huomatessasi , että se toimii ! Sitä käyttäytyy sen mukaan ..".Taidanpa aloittaa leikin ja kuvitella itseni viiskymppiseksi , se olisi juuri nyt toiveikä , kun on tuo pieni Nyytti kuvioissa mukana .Jaksaisi ja tapuisi . Sankarilla oli muuten kokki omasta takaa . Ylellistä .Ja hyvää.

Tämän päivän visiitti oli Lauttasaaressa , remontin kokeneessa vanhassa koulurakennuksessa .Talo oli taloon muutettaessa Palvelutalo , sitten tipahtivat palvelut pois ja nyt saa asukkaat tulla toimeen omillaan .Tälle asukille se sopii hyvin , mutta miten he toiset , jotka hoivan tarpeessa taloon muuttivat .Eipä tätä huoneistoa voinne moittia , kaunis korkea huoneisto valoisine parvekkeineen ja asukas kun on sisustuksen ammattilainen , niin koti oli kaunis , kattaus viimeisen päälle ja uunihauki ravitsevaa.

Mitä tehdä upealle vanhalle kirjalle ?! Laittaa se hyllyyn pölyttymään vai viedä antikvariaattiin ?! Molempia olen nyt tehnyt ja murheelisena huomannut , kuin kirjan arvo ei tänä päivänä enää ole kuin kasa vanhaa , jo luettua tekstiä .Nuoret lukevat netistä, hyvä niinkin , kunhan lukevat .

Ahmatovaa Kansallisessa

Musta purje Valkea purje

Kuva: Robert Seger
Tiheätunnelmainen näytelmä kirjailijoiden elämästä ja naisten välisestä ystävyydestä 1950-luvun Neuvostoliitossa.
Välillä on elähdyttävää ja aivonystyröille terveellistä nähdä teatteria, joka perustuu todellisiin kulttuurihistoriallisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Kansallisteatterin Willensaunassa tehdään melkoinen kulttuuritrippi Juha Malmivaaran johdolla hyppäämällä 1950-luvun Neuvostoliittoon, kirjailijoiden maailmaan. Se oli sitä aikaa, jolloin runoja kunnioitettiin niin paljon, että niiden pelättiin aiheuttavan vallankumous.
Hélène Cixous'n napakan puhenäytelmän keskushenkilö on Venäjän kuuluisin naiskirjailija, Anna Ahmatova (Terhi Panula). Pitkän ja värikkään elämän elänyt Ahmatova ehti olla seurapiirikaunotar, ihailtu runoilija, perheenäiti, poliittinen vaikuttaja, pelätty toisinajattelija, leski useaan otteeseen ja lopulta kunniaan palautettu taiteilija. Pietarissa tehdään edelleen kulttuurivaelluksia niillä paikoilla, joissa Ahmatova ystävineen liikkui ja asui.
Näytelmässä eletään vuotta 1953 ja kaukana ovat loiston vuodet kuplivine maljoineen. Upeat loistoasunnot on jaettu kommuuneiksi ja aineelliseksi hyväksi riittää, jos saa lämmintä teetä. Sitä vastoin henkinen ystävyys on tärkeässä roolissa. Sari Puumalainen esittää niinikään kuuluisan venäläisen runoilijan Osip Mandelstamin leskeä Nadeždaa. Hän yrittää vilpittömästi ja kaikin voimin auttaa Ahmatovaa julkaisemaan pitkän tauon jälkeen. Ahmatovalla on takataskussaan vaikuttavin kokoelmansa Requiem, mutta teos on poliittisesti tulenarka. Tilannetta varjostaa Ahmatovan pojan jatkuva riutuminen syyttömänä vankilassa.
Kolmantena naisena nähdään Katariina Kaituen esittämä Lidia Tsukovskaja. Leski hänkin ja uskollisuutta Ahmatovalle vannova. Mustiin pukeutuneiden älykkönaisten vastakohtana näyttäytyy Ahmatovan kommuunikaveri Pauline, Karin Pacius. Hän ei paljon runoudesta ymmärrä, mutta haluaisi olla kuitenkin ystävä. Viidentenä, arvoituksellisena hahmona nähdään pitkä ja hoikka Leena Pöysti. Hän symboloi milloin junanlähettäjää, milloin kaikkialla läsnä olevaa, tarkkailevaa katsetta. Pöysti tulkitsee myös esityksen keskeistä runokokoelmaa, Requiemia.
Juha Malmivaara on ohjannut esitykseen paljon salaperäisiä tunnelmia liikekielineen, musiikkeineen ja valoineen. Katri Renton jännittävä kaltevapintainen lavastus muistuttaa toisaalta hataraa lautalattiaa, toisaalta liukasta jäistä pintaa. Keskellä näyttämöä kököttävä kivi on ainoa turvallinen elementti. Kattoa hallitsevat erilaisista valkoisista vaatekappaleista yhteen ommeltu valtava purje. Koska seinillä on korvat, naiset puhuvat toisilleen koodikieltä. Jani Peltolan äänimaailmassa kirskahtelevat ja välillä melankolisesti soivat etenkin Arvo Pärtin sävelet.
Charmikas ja karismaattinen Panula on erinomainen valinta Ahmatovan rooliin. Panula osaa tuoda hahmoon niin aristokraattisen ylpeyden, henkilökohtaisen kärsimyksen kuin lähes raivostuttavan taiteilijan itsekkyydenkin. Nämä kaikki piirteet sulautuvat taitavan näyttelijän käsissä kiinnostavaksi hahmoksi.
Kaitue ja Puumalainen tekevät myös hyvät roolityöt Ahmatovaa vilpittömästi kannustavina kohtalotovereina. Ihailun rinnalla kulkee inhimillinen loppuun palaminen ja väsyminen äksyilevään taiteilijaan. Paciuksen hahmo on jännittävällä tavalla vastaansanomaton. Hän tuo mukanaan esitykseen kaipaamaani huumoria. Elekielessä ja puhetavassa on hauskasti kansanomaisuutta, mikä tuo valon pilkahduksia muuten tummaan pohjavireeseen. Toki esityksessä on älyllistä koomisuutta, joka avautuu, jos tuntee ajan kulttuurihistoriallisia taustoja.
Musta purje, valkea purje aukeni minulle etenkin kertomuksena naisten välisestä ystävyydestä. Kovistakin kohtaloista ja elämänvaiheista selvitään toisiaan tukemalla. Jotta esityksen nyansseista voisi nauttia täydesti, kannattaa kuitenkin tutustua Venäjän kirjallisuuden lähihistoriaan. Muuten esitys saattaa jäädä ulkokohtaiseksi.
Kyllä esityksestä toki nauttii vahvojen näyttelijöiden kannattelemanakin. Loppukohtauksessa naiset nostavat maljan tulevaisuudelle uhmakkaasti ja toisiaan tukien. Se on komeaa katseltavaa.

Ensimmäinen puoliaika poisti muutaman katsojan kiukkua täynnä , Ahtova oli kuvattu alentavasti ja epäkunnioitettavasti , kuten eräs lähtijä minulle tuohtuneena sanaili . Siihen minun oli vaikea sanoa mitään , sillä kyseinen henkilö oli minulle tuiki tuntematon ja minustakin hän muistutti lähinnä alamäkeen kulkevaa kassialmaa .Kommunismin surkeat olot urkkimisineen , pelkoineen ja väkivaltaisuksineen muokkasivat ihmisten elämää ja ajatuksia .Kaikki pyrkimykset parempaan pysähtyivät.Mutta jäimme katsomaan , josko tilanne korjaantuu ja korjaantuihan se .Toinen näytös keräsi palaset kasaan , herkkää ja lohdutonta. Terhi Panulan rooloisuoritus oli uskomaton esitys ihmisen osaamisesta !

Woody Allenia

Woody Allen aina varma juttu . Tällä kertaa tiesin elokuvasta vain tuon nimen ja että se kuljettaa Pariisissa . Juonta en voin tässä teillekään kertoa , menkää itse katsomaan ! Mutta teksti oli älykästä ja tiukasti seurattavaa , juoni mainio kurkistus menneeseen . Ja jos Pariisi näyttää nykyään tuollaiselta , siihen on kyllä rakastuttava !En voi sanoa uudelleen , sillä en ole kuulunut Pariisin ihailijoiden sankkaan joukkoon , mutta tällä(kin) kertaa kuvaaja oli saanut tuosta kaupungista silmiä hivelevän kauniin.Kamera rakasti Pariisin katuja , varsinkin yöllä ja sateella , tuli tunne , että tuonne on päästävä pian .Vaikka eihän sitä Pariisia sitten kuitenkaan siellä ole .En siis tuhoa mielikuvaa , vaan pysyn Helsingin syksyisessä ja myös usein sateisessa kaupungissa , jonka kauneus riittää sekä kameralleni että minulle .

Midnight in Paris (2011)
Ohjaaja: Woody Allen
Pääosissa: Owen Wilson, Rachel McAdams, Marion Cotillard, Kathy Bates, Adrien Brody, Carla Bruni-Sarkozy, Gad Elmaleh, Léa Seydoux

Buddenbrookit (saks. Buddenbrooks) on Thomas Mannin ensimmäinen romaani. Se julkaistiin vuonna 1901 Mannin ollessa vain 26-vuotias. Siitä tuli Saksassa välitön menestys ja myöhemmin klassikko.
Romaani kuvaa lyypekkiläisen vauraan kauppiassuvun rappeutumista neljässä sukupolvessa. Se on yleensä ymmärretty kuvaukseksi Saksan porvaristosta 1800-luvulta 1900-luvun alkuun. Romaani esittelee Mannille luonteenomaisen ironisen ja yksityiskohtaisen tyylin.

Mies sai sisareltaan synkkärilahajaksi monta sataa sivua Buddenbrookeja !Joku laihialinen on säästösyistä nitonut kirjat yksiin kansiin , sitä on siis melko mahdoton lukea iltalukemisena .Ellei omista lukutelinettä ja minä en omista .Mutta sain sen kuitenkin kahlattua läpi , uudelleen , sillä olen lukenut sen joskus nuoruudessa, kauan sitten . Kirjan tapahtumat kulkevat myös kauan sitten , vaikkakin uusi painos lienee korjannut kieltä nykyaikaan .Mies luki kirjan myös , mitä suuresti ihmettelen , sillä jaarittelulta ei sen aikuinen teksi voi välttyä .Syystä ihan , sillä silloinhan kaikki piti luoda lukijan mieleen , nyt lukijalla on jo valmiina moni asia tietoineen , mielikuvineen ,jokaista kivenmurikkaa ei ole tarpeen joka kantilta kertoa.Mutta kyllä se edelleen paikkansa hyllyssä ansaitsee.

Pirjo Rissasen "Äitienpäivä " on jatkoa "Muistot " kirjaan .Paksu kirja tuokin , mutta se taas on hyvin helposti luettavaa .Ihmeitä siinä ei tahdu , mutta mukavasti mennään ihan tätä tavallista elämää tavallisine murheineen ja iloineen , joista ilo kuitenkin jää päällimmäiseksi tunteeksi.

Nyyttiä ja teatteria

Vuodet ovat luisuneet siitä kun viimeksi vauvaa hoitelin, luulin jo hetken , että tuntuma olisi kadonnut vuosien mukana .Mutta ei onneksi ihan !Hyvin pysyi Nyytti käsissä , joten kuten sujui vaipanvaihto , pyllynpesu ja ulkovaatteisiin sonnustautuminen .Ennenhän vauvat nukkuivat ulkona , öisin taidettiin sentään päästää sisälle. Siispä ulos vaan vaunuihin monenmoisen peitteen alle , ei ole pitsiä nykyajan nyyteillä .Tyytyväisenä Nyytti unensa aloitti , juttua tuli ja muutama hymykin .Sitten uni -ja tunnin kuluttua hän ilmoitti suhteellisen kovalla äänellä , että hereillä ollaan !Sitten hän valvoi .Kolme vauvaa kasvattaneena olin vanhasta muistista ottanut mukaani paksun kirjan ja pari lehteä , jäivät lukematta .Nyytti vaati seuraa ! Ja toki minä sen hänelle suon , niinkuin tyttäret sanovat , että vuosia on moista Nyyttiä toivottu , nyt sitten joutaa hoitamaan ! Ruokapullojen lämmittämisen hitaus aiheutti pienen paniikin molemmille , mutta loppu hyvin , silloin kaikki hyvin ja vanhempien tullessa varovaisesti kuunnellen vauveli uinui rauhallista yöuntaan - ensimmäistä kertaa massu tuttelia täynnä.

Bridge oli taas puheliasta ja mukavaa , sosiaalinen peli . Olin liiton tilauslistalla ja onnistuin saamaan kaksi peruutuspaikkaa illan teatteriin .Teatteri "Avoimissa Ovissa" esitettiin hyvät arvostelut saanut "Raudanluja rakkaus ". Venny Soldanin ympärille kehitetty kertomus Juhani Ahon ja Tillyn kolmiodraamasta.
Aikalaisen nössön näytelmä laatii Ahosta , itsekäs mies , joka haluaa molemmmat naiset ja perheen .Ja saa ne.Vennystä tehdään kova kärsijä , mutta minulle jäi tuntuma , jotta tavallaan se oli Venny , joka käytti hyväkseen Tillyn ja Juhanin suhdetta .Kotona oli joku aina hoitamassa lapset ja Venny sai tehdä taidetta maailmalla .Kätevää.

Mielenkiintoinen , sujuvasanainen näytelmä .

Tositapahtumiin perustuvan romaanin käynnistää kirjailija Juhani Aho, joka menee naimisiin taidemaalari Venny Soldanin kanssa. Aho rakastuu myös Vennyn kauniiseen sisareen Tilly Soldaniin (1873-1931), josta tulee lastenhoidonohjaaja.

Syksyn tuulia

Syyssateinen lämmin päivä .Mies kuskaa autolla jalkaraihnaisen Bridgeen .Liikennevaloissa katselen ohikulkijoiden jalkoja , kaikki ovat mustan tai ruskean peitossa .Synkkää. Miehellä on valkoiset kengät , siis kesää vielä . Eilen näin kaksi (miestä ) polvihousuissa , tänään yhden , itseni lisäksi . Syksy on . Syksy on myös uuden oppimisen aikaa , meillä on maanantaibridgessä opettaja !Sillä houkutellaan uusia pelaajia seuraan , vielä on muutama innokas , joskin kovasti vaikeutta valittava !Jonne -opettaja jaksaa muistuttaa , kuinka hyvää peli tekee aivoille ja pitää yllä sosiaalisuutta .Näin on , varsinkin tuo viimeinen tuli taas tänään huomattua , sillä kuhina kävi -mistäpä muusta kuin Musiikkitalosta ! Kopioin tuohon muutaman otoksen Musatalon julkaisusta, Ysikutosen ja meidän paikat ovat tuossa oikealla , kuvassa , jossa flyygeli on keskellä .Kaksi muuta kuvaa on parvekkeelta , parempia ei löytynyt .Taisi huomata kuvaajaakin , sillä kovin kesyltä näyttää ! Todellisuus oli vallan toista , keväällä menee vaihtoon melkein jokaisen pelaajatoverin lippu ! Parvekkeella huimaa , eturivistä poistut vasta konsertin lopussa ja hitaasti sittenkin !Väliajan haaveet viinilasillisesta muuttuivat haaveiksi kaiteista tai tuolihissistä , portaita oli ehdottomasti liikaa. Mutta musiikin kuuntelusta oltiin yhtä mieltä , se soi hienosti.



Huomenna on jännittävä päivä , menen ensi kertaa hoitamaan Nyyttiä yksin .Toki kävin tarkistamassa pullojen ja vaippojen paikat , Nyytti itse on kyllä tuttu , että enköhän tuon vanhasta muistista osanne.

Terveen paperit

Siitä on nyt kaksi vuotta , kun jätin kylpytakkini mökin saunan naulaan , keräsin nimipojat mukaan pyykkinarulta ja valmistauduin pahimpaan .Silloin tuota ikkunakuvaa katsellessa tuntui kuin kaikki olisi hukassa , mutta niinhän ei sitten käynyt ! Mies kävi tänään kuulemassa tutkimusten tulokset :hän kuuluu siihen pieneen prosenttiin , joka on vielä hengissä ja voi hyvin ! Eikä tehtävätkään ihan siihen päivään loppuneet ! Tuo pieni Nyytti haluaa hyvinkin seuraa ja hoivaa , toivottavasti elämä sen meille suo. Olen kovasti kiitollinen.

Musiikkitalossa

Nyt olen sitten astunut uuuteen aikaan , eli aloittanut konserttikauden uudessa Musiikkitalossa .Sen verran utelias oli Ysikutonen , että ei ollut pienintäkään puhetta pois jäämisestä ,vaikka talon suunnittelijat ovat tehneet kaikkensa , että vanhat ja huonojalkaiset jäisivät kotiin !Parkkitaloa ei vielä ole , ei siis parkkipaikkojakaan .Keppien kanssa kulkijat tuotiin autoilla röyhkeästi suoraan etuovelle , niin myös me. Pois lähteminen oli sitten hankalampi juttu , auto oli jätetty Elielin parkkihalliin , siis kauaksi Sanomatalon taakse .Hienoisessa vesisateessa uusi talo toki näytti upealta kaikkine valoineen , joten kannatti Ysikutosenkin tarpoa kävellen Kansalaistorin poikki Keke-punaisen odottaessa kielletyllä alueella Sanomatalon nurkalla .Loppu hyvin ,siis kaikki hyvin ...
Musiikina oli ensin Lindbergiä (mies ei tykännyt , Ysikutonen oli miettiväinen, minä kummasti tavallaan pidinkin ..),sitten Brahmsin viulukonsertto esittäjänä sakasalissyntyinen virtuoosi Christian Tetzlaf . Voi miten huolettoman ja kevyen oloisesti hän viuluaan soitti !Mietin aina haikeasti , kuinka hän mahtaakaan nauttia soittamisestaan, kun osaa jotain noin hyvin !Millainen on moinen tunne ?!Kun kuuntelijankin tunteita liikutetaan noinkin paljon .....Väliajan jälkeen olikin sitten Sibeliusta , taattua orkesterimusiikkia .

Akustiikasta pitäisi kai puhua , siitähän se suuri kiista vanhan ja uuden talon välillä on käyty . Ehkä sitä parhaiten kuvaa , kun Ysikutonen ilmoitti kuulleensa pienimmätkin soinnit !Itse tunsin olevani keskellä musiikkia , se tulvi korviini joka puolelta ja tuntui hyvältä .

Onko tilanpuute tai akustinen tarve pakottanut muokkaamaan salista kupin , jolla on korkeat reunat ?! Parvekkeella lippunsa omistaneet istuivat varsinaisilla piippuhyllyillä kaltereiden takana ja todella jyrkillä nousuilla . Päätä olisi meikäläisellä huimannut ja mies ei olisi moiseen häkkiin edes suostunut astumaan . Parvi nousi varmaan liki kolmeenkymmeneen metriin lattiasta ja oli siis avohäkin tavoin antelias alakerran katselijalle ! Joku guru suositti juhlapukeutumista , mutta unohti nykynaisen minihameen !Isoäidin muinoinen ohje naisille :"pidä jalat sirosti sivuttain yhdessä ja vedä hameenhelma polven yli " pitäisi olla painettuna parvien ovipieliin , sillä nyt lattiatason katsojalla silmä kulkeutuu väkisinkin vinksin vonksin töröttäviin jalkoihin ja suoraan näkymään hameen alle , varsinkin kun valosuunnittelija on tuon näkymän spottivalaissut.Näkymä ei juhlistanut parven juhlapukuista (?) kansaa...Itse sali oli kulullisesti hankala. Jyrkkä runsaine kiemurtelevine ,osin kaiteettomine portaineen .Hyvin sieltä näki ja kuuli,mutta kulku kumpaankin suuntaan oli tukkoinen .

Uutuutta ihmetellen väki törmäili etsien milloin pöytää kahvikupilleen , vessanovea , joka kyllä löytyi sieltä , missä jono ulottui tuttuun tapaan kauas oven ulkopuolelle .Uutta oli sentään tasa-arvo tuossa asiassa : miesten vessassa oli nyt jono ! Ja ensi kerralla ,kun maltan hiukan odotella , saatan saada vaatteenikin ilman tallottuja varpaita. Mutta loppujen lopuksi kokemus uudesta talosta oli myönteinen ja ehkä suunnittelijan tarkoitus oli luoda sitä läheisyyden tuntua , josta nykyisin niin paljon puhutaan Eihän minun tarvitse kuljeskella kahvikuppi kädessä , voinhan juoda kahvini kotonakin kenenkään tönimättä,mutta tuollaista musiikkielämystä kotonani en saa.Siis Musiikkitaloon !

ulosheitetty

Chimamanda Ngozi Adichie (s. 1977) on Afrikan nykykirjallisuuden suurimpia lahjakkuuksia. Hänen romaaneistaan on aiemmin suomennettu Puolikas keltaista aurinkoa ja Purppuranpunainen hibiskus.

Google hylkäsi tekstini , joten jaksanenko kirjoitella uusiksi ...Luin siis tuon kirjan .En pitänyt . Yritin etsiä jonkinlaista juonen kulkua ja turhaanhan sitä etsin , sillä vasta nyt kirjan kuvaa hakiessa minulle selvisi , että on kyse kahdestatoista novellista ! Tosin loppu päättyi alkuun , ehkä uudelleen lukeminen auttaisi ymmärtämään . Tässä väkivaltaisessa nykymaailmassa kirjan kokemukset sekä Afrikan että Amerikan puolella eivät sävähdyttäneet , samanlaisia ulkomaalaistarinoita lukee lehdistä päivittäin .Kirjan teksti oli ylisanallista ja poukkoilevaa , väkisin sanailua. Minusta .

Kaupunkilaisen "metsä " tarjoaa kaunista ja runsasta syksyn satoa .Ei pure hirvikärpäset , vaikka täytät koppasi keltaisilla kanttarelleilla tai punaisilla puolukoilla .Eikä suuntavaistoton eksy , vaikka poikkeaisit hetkeksi vihanneskojulle tai nauttimaan kupposen kahvia ; aina löytyy uusi sienipaikka !

Maksuteevee suoltaa urheilua päivät pitkät , päätin siis aloittaa syksyn elokuvaillat . Jalkavaivainen tarvitsee ratikkakyydin ,joten tarjonta saattaa olla hyvä tai heikko. Nyt oli se toinen ,"Larry Crowe-uusi mahdollisuus " , Tom Hanks ja Julia Roberts.Tapahtumat liikkuivat Losissa , mikä oli mukavaa katseltavaa , siihen se sitten jäikin .

Vauveli taytti kaksi kuukautta ja kävi näyttämässä osaamistaan .

Malmin hautausmaalla ja Musatalolla

Eletään kapinallista 1960-luvun puoliväliä. Eliisa Hetta, vastavalmistunut sairaanhoitaja, löytää ämminsä jäämistöä selvitellessään nipun saksankielisiä kirjeitä ja valokuvan univormupukuisesta miehestä. Kuka on majuri Heinrich Salzmayer?Vastoin äitinsä tahtoa Eliisa hankkiutuu töihin Etelä-Saksaan ja ryhtyy selvittämään syntyperänsä salaisuutta.Vastassa ovat kielimuuri ja ennakkoluulot.

Enni Mustonen kirjoittaa keposesti ihan oikeista asioista , niistä , jotka ovat ajankohtaisia tänäkin päivänä. Tarinaa , joka oli jatkoa "Lapinvuokolle " , oli mainio lukea , oli kuin olisin lueskellut kahden vanhimapani kirjeitä ! Tämän Eliisan asettuminen saksalaiseen sairaalan oppilasasuntolaan , kuvaukset ja kokemukset sieltä, kuin suoraan tyttärieni elämästä , tosin sveitsiläisessä asuntolassa .Se lääkärinplanttu rikkaine vanhempineen ja linnoineen jäi vain napsimatta.

Upea kesäinen sunnuntai houkutteli katselemaan uutta Musiikkitaloa .Eipä ihme , että parkkipaikka ammotti tyhjänä , mittariin tarvitaan neljä euroa tunnilta .Ympäri vuorokauden , myös konserttien aikaan !Näin siis meillä , toisin muualla .Meillä laitetaan juhlapukuinen (lehdessähän oikein ohjattiin konserttiyleisön pukeutumista uuteen taloon !!) yleisö kulkemaan julkisilla , satoi tai paistoi , oli matka pitkä tai lyhyt .Parkkitalo on kyllä tulossa , mutta sitten myöhemmin ...Kaiken narinani jälkeen on oikeudenmuksista todeta vilpittömästi , että talo on kaunis .Ja kallis .Ja harmaa ja ruskea .Ja lasia .Joissa suuret kädenjäljet , kuten mies jo huomautti .Ikkunanpesijä saa varmasti paikan !Kaikki oli kaunista , kun aurinko paistoi , valoa oli paljon ja nurmikko vihreä.Onko se on myös marraskuussa sitä , kun loska ja kura peittää nurmikon ja kun kansa on taas kunnolla jättänyt roskansa keräämättä .Ensimmäiset kolmekymppiset jo näyttivät esimerkkiä .

Entäs Makasiinit ? Tähän asti rauniot ovat olleet jopa keskustelun aiheena , mitä sinne ja miten .Nyt niiden kohtalo taitaa kuiten olla ratkaistu , Hesari ilmoitti jo niiden menneen niin huonoon kuntoon , jotta pelastaminen ei ole mahdollista ! Tuohan se on ollut tapa meillä saada kadottettua hankalat vanhat rakennukset , poltetaan ja sitten jätetään raunioitumaan .

Lindan poika makaa nyt arkussaan ohuet villasukat jalassa .Tuhka tuodaan samaan hautaan , jossa mies Raiski jo on levännyt yli kymmenen vuotta .Oman lapsen hautaaminen lienee niitä elämän kovimpia kokemuksia , siitä tuskin koskaan selviää.

Mitä sinä osaat hyvin ?

Siitä on jo melkein kuukausi ,kun kierreltiin Asuntomessuilla Kokkolassa .Oikeammin ne pitäisi nimittää Sisustusmessuiksi , sillä asunnot , talot, katoavat sisustuksen uumeniin .Paljon oli kaunista , paljon oli suorastaan hoopoa , huonosti suunniteltua oli liiaksi.Suuria ikkunoita - naapurit vieressä -yksityisyys poissa , vaikka nimellisesti omakotitalossa asutkin.Kun naapuri kylpee , voit omasta saunastasi katsella , mitä shampoota hän käyttää , onko kaveri lihonut ja onko lauteilla uusi nainen ! Monen asunnon kohdalla käytäntö tulee olemaan ihan toisenlainen kuin suunnittelija on kohteelle luonut .Ja monelle tulee olemaan yllätys jopa asunnon todellinen koko , kun kaikki kalusteet on viety pois , katsojaa huijataan mielikuvilla . Auntomessutalojen olisi oltava varustettu hyvin pienellä rekvisiitalla , jos ollenkaan .Minusta.

Kesä on kohta mennyt . Tuntuu kuin olisin jämähtänyt paikalleni , sillä Euroopan reissun tuloksena hankittu rasitusvamma on hankaloittanut kävelyä sen verran , että kaikki lähiriennot on jäänyt kokematta ! Huvilakin puretaan pian ,enkä ole kertaakaan käynyt kuulemassa sen tarjontaa .Tosin ei tarvitse avata kuin ikkuna , niin asia korjaantuu ...

Leikkiminen tosikaupunkilaisena korkojen kera on ollut oikea suunta tänä kesänä , sain siihen siunauksen lääkäriltä , kun vihdoin kyllästyneenä nilkuttamiseen kävin kysäisemässä , mikä kumma jalkaani turvottaa ! Rasitevamma, urheiluvamma - paranee aikanaan , kun ei kävele!

Metsään tekisi mieli , siihen muinoiseen , jolloin hirvikärpäset eivät vielä olleet valloittaneet kotomaatamme.Naamioituminen sukkahousuun tai avaruushattuun vie kyllä kiinnostuksen välittömästi , odotan , kun pakkanen tekee tehtävänsä ja tappaa! Samalla tietysti menee sienet ja marjat , mutta ehkä olen tuota säilömistä jo elämässäni tarpeeksi tehnyt ! Tori on vieressä kaikkine metsän herkkuineen!

Hautajaisia , sairaalaa ja syöpiä , siinä syksyä .Tikantuvassa vielä hetkittäin löytyy entinen huumorintajuinen ystävä ,kadoten kohta jonnekin , muihin ulottuvuksiin , jonne minun on vaikea päästä mukaan . Kävelyllä kuitenkin käydään ja mieli virkistyy , toivon . Maalla Naapurin Anna makaa sairaalassa jo kuudetta viikkoa , mutta sisu on hurja , sänkyyn ei jäädä ! Tyttärien keinoemon poika sai armollisen lähdön sairastettuaan pitkään kivuliasta syöpää , siunattiin eilen Malmin kappelissa , jossa nuorimmaiseni oli laulanut sydäntä särkevän kauniisti , näin kerrottiin .Yhden ystävän veli makaa saattohoidossa , toisen mies haudattiin viikko sitten . Tikantuvan ystävän muinoinen neuvo " Pitäähän ovenpielessä olla mustat hautajaisvaatteet !" alkaa tuntua tarpeelliselta.
Meillä kaikki kuitenkin hyvin , sekä vanha että uusi (että siltä väliltä ) voivat toistaiseksi hyvin .

Perjantaibridge on alkanut .Jäin juttelemaan , lapsista , nuorista vanhemmista , omista kasvatuksista ja omista valinnoista ."Mitä sinä osaat todella hyvin ?" kysyi ystäväni . Se hätkähdytti .Mitä tosiaan ?Sitten yöllä kävin elämääni läpi -painajaisissa .