Mitä lie

Ennen kirjoittelin päiväkirjaa. Nuorempana siihen uskalsi kirjoitella tuntoja , joita ei muutoin olisi voinut kellekään sanoin avata. Sitten vanhenin, päiväkirjat pysyivät mukana, mutta tarinat sinne muuttivat muotoa, oli varottava, ettei kerro sellaista joka voisi vahingoittaa mahdollista urkkijaa, se ei enää toiminut mielen helpotuksena vaan pikemminkin sulki kaiken omaan sisimpääni. Jätin siis päiväkirjat, aloitin päivittäisen raportoinnin, kuten esimerkiksi miehen isä on aikoinaan tehnyt, niitä almanakkoja mies nyt usein kelaa. Kun puhelin oli kovinkin vieras,  nuoruudessanihan sitä ei kotona edes ollut, kirje oli minulle itsestään selvä ilmaisuväline. Olin ahkera kirjoittaja, kirjeystäviä oli ympäri maailmaa, maailma avartui. Minusta ei koskaan tullut puhelinihmistä, mutta sain ihan uuden maailman, kun herra google loi FACEn ja siihen sivuun blogin. Kun kukaan ei enää kirjoita kirjeitä,

kännykän viestit ovat ovat tynkätekstiä, blogiin kirjoittaminen pitää minut kiinni kirjoittamisen maailmassa, ei tekstin pituus, vaan että kirjoitat. Mukavaahan on myös huomata, että joku myös lukee ”kirjeeni”, sillä sellainenhan tämä teksti on. Aivan alussa kuvittelin, kun en koko FACEn toimintaa tuntenut, että kun kirjoitan, niin koko tuttavapiirini saa saman tiedon samalla kertaa, ei tarvitse roikua puhelimessa samaa asiaa toistamassa.  Noinhan se ei ollut ja hyvä, etten sitä sitä silloin tiedostanut, sillä koko blogin aloitus muinoin johtui juuri tuosta halusta ilmoittaa kaikille yhtäaikaisesti miehen sairastuminen ja sitten toipuminen, ja taisi sama toimia vielä vuosia omallakin kohdalla. Nythän tuokin ongelma on poistunut, ei tarvitse istua puhelimen ääressä, voi lähettää samaisen tekstiviestin koko suvulle ja tuttavapiirille. Vähän se on kalsea tyyli, mutta se lienee tämän nykyisen ajan henki.

Nyt taas päivittelen asioita, sitä kissan neljättä henkeä tavoitellaan, miehellä on viikon päästä yllätysleikkaus, pään mustikkasoppakuvio sai huonon tuomion, se poistetaan. 

Sitä odotellessa Hesari latasi mainion sivun ”HS 50 vuotta sitten 7.8. 1975.” Ennätyshelteistä siunailtiin silloin, yli kolmekymmentä oli pitkin maata, kaivot Helsingin ympäristössä kuivuivat, niitä jouduttiin täyttämään 200 000 litran päivävauhdilla! Merellisessä Hangossa oli Tulli takavarikoinut tuhat kiloa pornolehtiä ja neuvostoliittolainen tiedemies kertoi, jotta tuhannen vuoden kuluttua magneettinen pohjoisnapa siirtyy Arabianmeren alueelle ja etelänapa Filippiineille. Kekkonen sai muistoksi Etyk-nuijan ja Kaupungintalolla ylipormestarin vieraana oli Miss Universum,

Anne Pohtamo, joka totesi, jotta Missikisat on hyvä ohjelma, kilpailu siinä missä urheilukilpailutkin. SilloinNaisasialiitto Unioni vaati Annea tasa-arvon nimissä luopumaan tittelistään. Siihen tuli toteamus, että” täytyyhän tällä Unionillakin toki olla jotain tehtävää!”

Eilen oli miehen syntymäpäivä, tuli kukkia ja pullaa niiden mukana, Amerikan tytär on keksinyt oivan keinon lahjoa etäällä asuvaa pullahiirtä, pullat ja ruusun hän tilaa kukkakauppaan, josta päivänsankari ne sitten noutaa.

Nyt tarjottavat osuivat juuri sopivaan hetkeen,

sillä mies sai pari miesystävää kylään, vaimo latasi termarin valmiiksi, leikkasi pullat sopivan kokoisiksi ja katosi. Kirjaston kautta ratikkapysäkille, puhelisoitto pääseekö kylään, kaunis asterikimppu tutusta kukkakaupasta ja kyläluuta lähti matkaan, matkalle ei voi sanoa, ne ovat pois laskuista tällä kertaa. Leskirouva, vanhin ystävistäni, istui hämärän hyssyssä sälekaihtimet kiinni, ilmastointilaitteita oli kaksi ja ensi harmituksella parvekkeen oven pienestä aukosta huomio olikin ihan hyvä, laitteet ja pimeys ovat toimineet ihan kelvollisesti, lämpötila oli normaalin rajoissa. Mutta minun kaunis väririkas asterikimppuni muuttui mustaksi, väri tarvitsee valoa ja reilusti, huomasin. Hänellä onkin aina pöydällä valkoisia kukkasia, nytkin, nehän hehkuvat pimeässä. Valkoinen kukkakimppu tuli myös keskimmäiseltä, kaunis ja tuoksuva.

Siinä se punaisen ruusun kanssa on muistuttamassa uskomattoman pitkästä matkasta, mitä on yhdessä kuljettu! Kyllä tähän ihmeeseen nuorimman juustokakkukin olisi sopinut nautiskella, vatsaa säästettiin ja jätettiin se toiseen kertaan.

Tällainen kivimaailma kun meille on rakennettu, on hyvä ratkaisu suurimman osan vuotta, mutta kesä, helteet ja lasitettu parveke, jossa lasit ovat alas asti, ne ovat tappava yhdistelmä. Yleisönosaston kirjoitukset parvekelasien turhuudesta ovat saaneet keskustelun käyntiin, keskustelun, joka toivottavasti kantaa kortensa arkkitehtien korvaan, niin monta negatiivista puolta lasituksissa on. Tavaravarasto on monen talon parvekenäkymä, se pitäisi kieltää julkisivun vuoksi tai luoda uusi tyyli. Ongelmia aukipitolaitteissa, kun ei uskalla, niin ei sitten aukaista ja tuloksena on huono sauna.

Minä olen nauttinut varjoisasta lasittomasta parvekkeesta joka kesä ja varsinkin nyt, kun yötkin ovat kukkujaa hellineet. Äitienpäiväruusukin kukkii suurin kukkasin, orkideatkin pääsivät ulos, kevätorvokit ovat kehnonlaiset, ne vaatisivat aurinkoa, mutta ruohosipuli korvaa moisen epäkohdan sekä maussa että näyssä, tarpeeksi tälle kesälle.