Sateessa reissussa

Keskimmäinen houkutteli äitinsä mukaan matkalle Islantiin, siellä hän ei vielä ollut käynyt , ei ollut äitikään. Tietoa Islannin oloista oli karttunut Rämön kirjoista, joten luulin olevani kovastikin tietäväinen olosuhteista, ilmastosta ja sellaisesta. Matkalaukkuun tuli pakattua viileitä ilmoja varten yksi pitkähihainen, pitkät housut ja viime tingassa takki ja hanskat, nekin vähän naureskellen, jotta enhän minä nyt sentään talveen mene, onhan Islannissakin heinäkuu! Lentokentällä jo huomasi, että oltiin tultu maahan, missä ei tilasta ole pulaa! Ensimmäinen ihmeeni oli valtaisa kenttä täynnä autoja, pelkillä parkkipaikoilla, siis viivat asfaltilla! Muistui mieleen ihka ensimmäinen käynti Los Angelesissa, vuokra-auto jätettiin Disneylandin tyhjään lentokenttää muistuttavaan parkkipaikkaan, ei otettu rekkaria ylös ja kuinka ollakaan, kun iltapäivällä tulimme autoamme hakemaan, parkkipaikalla oli tuhansia autoja eikä meillä hajuakaan omamme sijainnista! Tunteja kierreltiin, mutta oli onni onnettomuudessa, olin jättänyt villatakkini takaikkunalle ja avot, sattuma oli onnekas! Vähän samaa ennätin siinä ihmetellä katsellessani kenttäbussista loputtomiin ulottuvaa tyhjää laavakenttää, Pohjanmaa lakeuksineen jäi kauas taa. Tunnin bussimatkan jälkeen olimme perillä hotellissa, vaikka lähdimme kotoa neljältä, nyt kello oli vasta viisi, joten kaupunkikierros näin aluksi ruokapaikkoineen voisi olla hyvä.

Tytär on hyvä karttojen ja suuntien kanssa, pääkatu löytyi, sinne siis. Vain yksi pieni haittapuoli jutussa ilmeni, myrskytuuli meinasi kaataa kävelijät ja taivaalta poikittain räiskyvä vesi kasteli ne vähäiset vaatetukset, joilla olimme varustautuneet. Asteita oli yhdeksän. Kerralla tuli selväksi, miksi kansa pukeutuu heinäkuussa islanninvillapaitaan, talvimyssyyn ja hanskoihin, sekä vetäisee kaiken päälle kevyen toppatakin.

Kun tuon nyt itsellemme selvitimme, päätimme nautiskella Islannin säästä kuin säästä ja niinhän siinä kävi, että koko visiittimme ajan vettä tuli kaatamalla, aamulla lähdimme kuivina ja illalla palasimme märkääkin märempinä. Viimeisenä päivänä menimme sitten kastumaan ihan tieten tahtoen,

eli Sky Lagooniin, laavavuoren kainaloon luotu upea suuri allas täynnä neljänkymmenen asteista suolavettä. Aikarajaa ei ollut, joten lilluimme siellä koko iltapäivän, kunnes oli lähdettävä kohti helteistä kotimaata.

Mitähän tuosta maasta sanoisin?! Ensivaikutelma että likainen. Mutta eihän se likainen ollut, musta kyllä, mikään ei silti tarttunut kengän pohjaan, eli musta laava oli tiukasti kadun pinnassa kiinni. Toinen vaikutelma, Reykjavik on ruma. Mutta se on väljä, tyhjää täynnä,

ihmisiäkään ei näy missään, lapsia ei ollenkaan. No tytär ehdotti, että he ovat kesälomalla ja lähteneet etelän lämpöön?!  Oisko niin, mutta jotain kertoo julkisessa bussissa penkin päässä tarra ”Save the Earth, Prevent Birth” (StopHavingKids.org).

Kolmas vaikutelma, kaikilla ihmisillä (jotka näimme) oli kaunis kuulas iho ja upeat vaaleta hiukset, nämä siis olivat luultavasti alkuperäiskansalaisia, sillä toki siellä oli upeita mustia kiharapörröjä, enimmin hoitamassa turistien ruokapuolta

ja hyvin hoitivatkin. Opas kyllä kertoi, jotta islantilaiset haluavat pitää geenipohjansa puhtaana, miten se sitten hoidetaankin. Kaupunkituristeja on hoidettu hyvin, kävimme valasmuseossa,

laavamuseossa,
kiersimme kaupungin Hop Off Hop on bussilla, sitten oli jo päästävä vähän kauemmaksi pikkubussilla turistikierros kuumille lähteille, suurelle

vesiputokselle,

graaterijärvelle, maitotilalle ja

tomaattiviljelytilalle, jossa suomalainen Kekkilä oli aiemmin toimittanut istutusmullan, nyt sen toimitti joku muu. Kierros kesti koko päivän ja koko päivän satoi, rullasit takkisi hattuhyllylle ja laitoit sen päällesi seuraavassa kohteessa, sillä joka paikassa oli liki tunnin kävelyt. Että oltiin hiukan lotimärkiä! 

Sitten: ”Fly over Island”  ja me todella lensimme! Joku oli kuvannut Islannin lintuperspektiivistä ja siinä tuli kerralla selväksi, miksi tätä maata ylistetään! Kaunis, erikoinen, vaeltajien maa.

Tuo muutaman päivän aika jää historiaan erikoisten tapahtumiensa vuoksi,

hotellihuoneessa illalla televisiota seuratessa tuli ilmoitus, että Biden on eronnut ja kohta perään, että Kamala on demareiden pressaehdokas. Mehän täällä kannatamme Kamalaa, herra Trumppi saa nyt mennä oppimaan käytöstä ennen seuraavaa koetustaan. Eipä sitten televisiosta tarvinnut muuta kanavaa etsiäkään, eikä siellä muuta ollutkaan, tuli kunnolla seurattua amerikkalaista pressatouhua. Sodat jatkuivat, ihmisiä tapettiin urakalla, kotimaassakin ammuskeltiin monin asein ja saatiin jokunen ruumiskin aikaan, kolmetoistavuotiaat tappavat toisiaan, mutta mitä tehdä kun ikä ei riitä tuomioon? Ja pienet lapset hukkuvat isän silmien edessä, lapsi ei halua kellukkeita, miten sekin nykyisin on mahdollista, että lapsi saa itse päättää laitetaanko kellukkeet ylle vai ei?! Minä keksisin monta muutakin tapaa hoitaa lapsi hengiltä, voihan sen jättää ruokkimattakin, jos annettu ruoka ei maistu! On tämä maailma mennyt kummalliseksi, itkettää ne lapset.