Elokuu

 

Voiko tästä vuodenajasta sanoa muuta kuin että elokuu?! Oli aika jolloin elokuukin oli vielä lämmintä kesää, uitiin, nautittiin maalaiselämästä, tapettiin paarmoja rannoilla ja nostettiin heinää seipäille, kerättiin sieniä metsästä, varottiin astumasta käärmeiden päälle, kerättiin marjat puskista, keitettiin hillot ja mehut. Nautittiin elokuun pimeistä ja lämpöisistä öistä, istuttiin navetan rappusilla ja kuunneltiin ukkosta ja sateen ropinaa, seurattiin pääskysten kokoontumista, lähtöä etelään.

Mies täytti eilen kahdeksankymmentäkolme, nautittiin kaksin kaupunkiasunnossa Lidlin suklaakakusta,

jonka mies oli itse kaupasta hakenut. Ihan hyvä syntymäpäivä, ei tässä iässä kuulemma enää voi suurempi juhlia viettää, sanoi sankari, kun vaimo vähän valitti kummankin kotiasusta, kommentoin siihen, että ”minähän jo mummille aikoinaan komensin, jotta vaatteet on laitettava joka päivä päälle!” Kaksi päivää olin keikkunut kotiasussa ja tulos oli huono, ulkoilu sai jäädä parvekkeella lukemiseen!

Albumeitahan minulla riittää vähän joka lähtöön, joten kun mies täytti kuusikymmentä, olihan siinä aihetta juhlaan! Hotelli- ja ravintola-alan asiantuntija vanhin tytär oli oikeana kätenä ja mökillä iso vierasjoukko juhli, saunoi ja yöpyi onnistuneesti, ainakin kuvien mukaan, sitä kirjaa tuossa sitten katselimme.

Kun tässä hetkessä kuolema on korjannut talteensa muutaman tuttavan, ystävän, vienyt sairaalaan pari, niin albumin juhlijoista noutaja on vienyt uskomattoman monta ystävää, vain kaksikymmentäkolme vuotta ja heitä ei enää ole. Mutta suureen vierasjoukkoon mahtuu kiitettävästi joukko sukua ja ystäviä, joita toki pitäisi (tuossa taas se vältettävä sana –pitäisi ) nähdä, tavata ja jutella kuulumiset.

Hesarin yleisönosastossa (9.8. ) eräs englantilainen Suomessa asuva mies kertoi todenneensa, että Suomessa on paljon yksinäisiä ja syyksi hän kertoi saamattomuuden ja jaksamattomuuden kulttuurin, joka meillä vallitsee. Jos yksi ei jaksa, niin pian ei se toinenkaan jaksa ja kohta on saamattomuuden kierre valmiina. Se on kuin vaatteiden pukeminen joka päivä, jätät pukematta, niin seuraavana päivänä on helpompi taas olla pukematta ja kun ei kukaan komenna, niin siinähän se kierre on valmiina! Eli vaatteet päälle, askeleet jonnekin ajateltuun, museoon, puistoon tai vaikka Naisliittoon Aurorankadulle pelaamaan Bridgeä, elokuun pelit ja kahvittelut vielä siellä

, syksy sitten laajentaa kohtaamisia.

Olen tunnetusti huono puhelimessa istuja, mutta minähän kirjoitan! Siis kirjeitä kirjoitan, kuten nytkin. Kuvittelen, että tuttavat lukevat näitä kirjeitäni kuten paperisia postin kuljettamia kirjeitä aikoinaan luettiin, ajalla, jolloin muunlaista välinettä pitää yhteys ei ollut. Minun ikäluokallani oli kirjeenvaihtotovereita ympäri maailman, heille kirjoiteltiin ahkerasti, usein läheteltiin myös kuvia.  Tallessani on myös isäni ja äitini kirjeitä, sekä kirjeitä heidän vanhemmiltaan silloisille koululaisille. Ne kirjeet ovat minulle historian kuvausta, on isän veljesten mietteitä Laatokan rannoilta sotavuosina, Mummun huolestuneita kirjeitä poikiensa pärjäämisistä Karjalan kannaksella.

Tämä nykypolvi jää kaiken  ulkopuolelle, puhelinyhteys ei säily kuin sen hetken, siitä ei jää jälkipolville muisteltavaa, voihan olla , että ei tarvitsekaan, ehkä tämä uusi polvi ajattelee asiat ihan toisin, siten etten minä juuri nyt pysty sitä edes kuvittelemaan. Mutta minä elän nyt ja tätä hetkeä ja kuvittelen, että kirjeeni voisivat olla yhteydenotto, jatkan siis kirjoittamista. Ja onneksi on nykyisin tämä kone, sillä seuraava polvi ei edes minun käsialastani saa mitään selvää , saati sitten mummoni ajan kaunokirjoituksella kirjoitettua, käsiala on kuin taidetta.

Nyt pitäisi löytää hetki vähän valoisampaan ja löytyihän se ! Kävin tänään pankissa, ihan siis fyysisesti pankkikonttorissa! Olin varustautunut jonoihin, mutta yllätyin iloisesti, jonossa oli yksi ihminen ennen minua, eikä hänkään ollut kovin kiukkuinen. Ajatella, tällaistakin voi sattua!😊