Joulukortti

 

Rupesin etsimään kuvaa sähköisesti lähetettävään joulukorttiin, minullahan on kuvat tallessa koneellakin vuosien takaa, niitä sitten selasin. Vuosi se ja se ja Joulukuu. Itkettää, tuli ikävä.  Joulutervehdyksenhän pitäisi olla iloinen asia, niin kuin se onkin ollut, ison pinon olen jo kirjoitellut, muistellut ja postittanut, lähinnä heille joita en sähköisesti tavoita.

Vaikka osoitekirja näytti monen nimen jo kadonneen listaltani,

silti muistelin heitä ilolla, tapaamisia ja mitä yhdessä joskus tehtiin. Nyt kun selasin vanhoja itse tehtyjä joulukortteja ,
nehän veivät väistämättä muistot menneeseen,

upeisiin hetkiin, jotka eivät enää palaa kuin muistoissa,

onneksi ne ovat tallella, huolimatta siitä, että muutama surun kyynel livahtaa silmänurkkaan niitä selaillessa.

Joulu on minulle tärkeä, mikään ei saisi sitä pilata, kukaan ei saisi sanoa pahaa sanaa, olla kiukkuinen, äkäinen tai huolissaan, puhua rahasta. Elokuvassa ”Mummola” suvun pikkutyttö  pyysi poistamaan umpihumalaisen Vaarinsa joulupöydästä ja vasta siinä vaiheessa koko muu perhe tajusi kasvaneensa yhden alkoholihuuruisen juopon määrittäessä, millaista elämää Mummolassa elettiin.

Se ei ole vitsi ja valitettavasti se edelleen sotkee monen lapsen joulun, joistakin asioista ei voi tehdä komediaa, silti tämä tragedia kauniissa mökkimaisemassa  valkoisine hankineen on monen mielestä komedia. Onnellinen hän, jolle kännikala joulupöydässä ei ole tuttu toveri. ”Anna lapselle tänä vuonna raitis joulu”, yleisönosaston vakiorukous, kunpa se toteutuisi mahdollisimman monen lapsen kodissa.

Keräsin joitain tärkeitä joulutervehdyksiä muistumiksi kai lähinnä itselleni, miksei teille toisillekin, nehän vievät teidätkin kauas  vuosien taa, eikös siinä ole jo yksi joulun sanoman tarkoitus, muistaa.

Ja nuoremmat ihmettelevät, että kukahan tuokin on, kuten äsken yks Kata katseli vanhoja videoita ja ihmetteli siellä ”jotain nuorta naista, joka hosui kameran kanssa!” Tunnisti sitten, että tämä kameran käyttäjähän se oli! Omassa ylhäisessä itsessään sitä luulee, että tottahan kaikki minut muistaa, tunnistaa, mutta eihän se niin mene!

 Yksi polvi taaksepäin saattaa vielä tunnistaa mummokunnan, seuraava on jo kadottanut yhteyden ja sitä seuraava ei taida mummolaa omistaakaan, se on muuttunut historiaksi, joka täytyy nostaa henkiin ainakin näin jouluna. Näin Mummon mielestä, mutta ei välttämättä kaikkien mielestä.

 Hyvää Joulua silti vielä voinnee toivottaa, vaikka ei sekään kaikille sovi. Onnellista ja rauhallista tulevaa Vuotta 2024  ystäville ja tutuille, eiköhän siihen voi kaikki yhtyä!