Ei uskoisi

Turun piispa kirjoitti eilisen Hesarissa älypuhelinten vaikutuksesta lukutaitoon ja oppimiseen. Ja että kielen köyhtymisen rinnalla se murtaa mielenterveyttämme ja kadottaa keskittymiskyvyn. Somessa ilmaisut tiivistyvät ja kieli muuttuu.

Olen miettinyt, jaksaisinkohan minä kiinnittää huomiotani koululaiseni menestymiseen yhtä suurella mielenkiinnolla, jos näitä koululaisia minulla olisi esimerkiksi yhdeksän? Kuten ystävälläni on. Hyvä kun muistaa edes perillisten iät kysyttäessä, saatikka sitten miten heistä kullakin menee. Mutta kun minulla nyt on vain tämä yksi hellittävä, niin totta kai minä seuraan mitä kouluun kuuluu ja miten muutenkin pyyhkii. Kouluun kuuluu hyvää, vaihtoehtoisesti ok. Ja muuten elämä on ok, hyvä tai kuten tänään , E. E oli vastaus kysymykseen, olisiko hänelle mahdollista lukea yksi viime jouluna saaduista kirjoista, jotta Pukki voisi tuoda lisää luettavaa?! Jos vastaus oli vähemmän viisas, niin oli toki kysymyskin, miksi nyt flunssainen lapsi kuluttaisi aikansa kirjan ääressä kun voi ihan vapaasti istua näytön ääressä pelaamassa?!

9.12. Hesarin yleisönosastossa oli kirjoitus, joka on laittanut minut kipuilemaan hiukan moneen suuntaan. Otsikkona oli, jotta ”Jos aikuiset eivät  lue, eivät lue lapsetkaan”. Ja teksti alkoi: ”On raukkamaista syyllistää lapsia lukutaidon heikkenemisestä. Aikuisten vika se on. Onko lapsi nähnyt sinun lukevan? Onko teillä kirjoja kotona? ja lopuksi: Jos aikuiset antavat ymmärtää, että urheilu on paljon tärkeämpää kuin lukeminen, lapset uskovat. Lukekaa yhdessä. Ei pidä ruikuttaa, että koulun pitäisi panna kännykkä piiloon, se on aikuisen tehtävä. Aloita omasta kännykästäsi.” 

 Lapsi on matkija, mitä sinä arvostat, sitä hänkin, ainakin siihen asti kunnes oma tahto toimii toisin. Ja hyvällä tuurilla hän on ennättänyt siihen mennessä hankkia jo hyvänkin taidon monessakin opissa, vaikka siinä kirjan lukemisessa. Tai pianon soitossa, kuten Oodissa shakin oppia minulle ja muille antava sydämen sulattava nuori mies, hän opiskelee ensimmäistä vuottaan musiikkikasvattajaksi pääaineenaan piano, johon upposi kotona Tampereen Musiikkiopistossa kymmenen vuotta. Eli poika oli kymmen vuotias, kun joutui pianon ääreen, eikä hänellä ollut opettajaa, joka olisi sanonut, ”että nyt sinulta puuttuu motivaatio, tulehan vuoden kuluttua uudelleen”!

Tai opettajaa, joka antaisi staggato-läksyn soitettavaksi polkuharmonilla, asia joka on jäänyt ikuiseksi mustaksi tahraksi tämän Mummin aivoihin. Toivottavasti  musiikkikasvatus opettaa myös lapsen kohtaamista henkisellä tasolla, siitäkin kuuntelin eilen radion podcastin. Siinä muutama klassisen musiikin soittaja kertoili hiukan vastaavista kokemuksistaan opettajan taholta, yllätyin kuinka yleistä itsetunnon murskaaminen on. Minun koululaiselleni ei luultavasti jäänyt muistiin pahaan mieltä opettajan oudosta ajatuksesta, mutta laittoihan se pisteen siihen harrastukseen. Tuossa olisi tarvittu sitä psykologista silmää, jota toivottavasti tälle shakinpelaajalleni opetetaan.

Kielen muuttumisesta on myös puhuttu paljon. Kuinka jo ala-asteikäinen käyttää puheessaan sujuvasti englannin kielen sanoja, sekoittaa ne suomen kielen sanojen sekaan, jolloin puheesta muodostuu meille ikäihmisille täysin vieras kieli, josta ymmärrämme sanan sieltä toisen täältä. Kun nyt sitten juttelen esimerkiksi koululaiseni isän kanssa kieltä, jonka pitäisi olla suomea, mutta joka on vielä yli kymmenen vuoden jälkeenkin hyvin vajavaista sanastoltaan, myös ymmärrykseltään, niin tulipa mieleen, että hänenkin pitäisi nyt sitten oppia taas ihan uusi kieli! Kieli, jota ei opeteta missään ja joka ei noudata  minkäänlaisia kielioppisääntöjä, mutta joka pitäisi ymmärtää kun juttelee koululaisensa kanssa! Kun kuuntelen näitä maahanmuuttajien kotoutusohjelmia, kielivaatimuksia ja koulutusta, helpompi olisi, että vaatimus ”maassa maan tavalla ” ainakin kielen suhteen voisi olla se kakkosvaihtoehto. Ykkönen voisi olla ehtona, että tulee ymmärretyksi edes jollain kielellä. Kyllä sen suomen kielen oppii sitten kun ensin tulee ymmärretyksi, miten täällä pohjolassa eletään ja miten ajatellaan ja siihen voi oppia vaikka dabaduu-mongeruksella, mitä nuoriso käyttää.

Monenlaista puhetyyliä on nyt sitten mahdollista kuunnella, meillä on meneillään presidentin vaalien haastattelukierrokset.

Mielipide-eroja ei vielä liiemmin esiinny, mutta puhetyylien eroja on, niitä on mainiota seurata ja toistaiseksi ne ovat riittävä syy ohjelman katseluun, riittää minulle politiikasta tällä erää.

Meillä on lakko, pysytään kotona.

Tai nautitaan valkoisesta talvesta, joka kuulemma ensi viikolla katoaa.