Helli autoasi

Harmaata, pimeää,  marraskuu, vettäkin satoi. Aamutee ja Hesari puolinukuksissa kellon tavoitellessa jo puolta päivää, mitä tehtäisiin kun ei tarvitse minnekään mennä?! Siinä teekupin ja lehdenluvun puolivälissä heitin, jotta ajellaan Turkuun. Meinasin kuppini pudottaa kuullessani vastauksen, jotta ”ajellaan vaan, mutta soita sinne, että käväistään vaan kahvilla jossain kuppilassa, ei siis jäädä pitempään!” No herranen aika, tuohan nyt oli, puhelin käteen ja pirautin. Vastaus palautui pumeragnina takaisin, he eivät olleet kotona, olivat ”matkoilla Espoossa”! No, Espoohan ei enää ole periferia, sinne kulkee metro, jopa ratikka kaksin kappalein ja molemmilla pääsee kylään Hakaniemeen,

se pitäisi jo nyt muistaa itsekin, että matkaan nyt vaan. Ei ole enää ongelmaa tutustua pääkaupungin lieveilmiöihin, moni ystävä kertoi tekevänsä moisen kierroksen tänä viikonloppuna, maailma avartuu.

No nyt ei avartunut, mutta auto tarvitsi ulkoilua seistessään tallissa aivan puolihyljättynä, sen akkuparka voisi tehdä lopun, kuten kerran Riston Bensa-aseman aikoihin vanhalle Viljamille kävi. Nyt on Ristokin muuttanut kauas Suomen maaseudulle ja Bensa-aseman pojatkaan tuskin tunnistavat , mikä osa autosta on se akku, joten oli hyvä, että lähdimme ulkoiluttamaan. Huristelimme moottoritietä Porvoon suuntaan, käväisimme Porvoossa, mutta että olisimme pysähtyneet ja nousseet autosta, ei tullut kummallekaan mieleen, sen sijaan tyytyväisenä totesimme, jotta on se ihana ettei ainakaan täällä tarvitse asua, mitä sitä tekisikään Porvoossa! Jossain vaiheessa mieskään ei enää tunnistanut seutua, ihan kaikki näytti samanlaiselta saviselta pellolta ilman ainuttakaan ihmisen oloista liikkujaa, tihutti, aurinko oli jo valonsa meidän maamme osalta näyttänyt ja ilmestynee uudelleen vasta huomenna joskus kahdeksan jälkeen, jos on uskomista viisaampien lausuntoihin. Bensamittarikin vaati tankkausta, mutta pellon laidat näyttivät edelleen pelkkää savista kyntöä, mutta onhan meillä sentään teknistä edistystä tässä maassa, GPS päälle, kotiosoite näyttöön, hiukan tottelemattomuutta bensa-asemakierroksen verran ja sitten kohti harmaata sumua, siellä se Helsinki jossain on.

Kotiin kahville,

meillähän on pullatkin,
kun tyttäret rapakon takaa toimittivat Fazerin leivonnaiset punaisen ruusun kera juhlistamaan huomista Isänpäivää. Päivä totisesti tuli muistutetuksi kerran jos toisenkin, autoradio kertoi Isänpäivän olevan huomenna sunnuntaina, muistakaa nyt hyvä äitiväki onnitella sitä isää!

On se hyvä, että muistuttivat, sillä äitinsähän melkein jokainen lapsi edes jollain lailla tuntee, mutta isästä kun usein ei ole tietoakaan, niin varmuuden vuoksi kannattaa onnitella jokaista miehen näköistä, eihän sitä tiedä, vaikka isiä olisivatkin!

Päivän Hesari kertoili jutussaan uusista lasten päiväkotisuunnitelmista, joku kehtasi moittia uusinta suurta varhaiskasvatuslaitosta liian suureksi 336 lapselle! Miten niin liian suuri?! Avainsanat ovat kuulemma tehokkuus ja muuntojoustavuus. Siis yhteisessä ruokalassa taaperoiden täytyy vain syödä vitkastelematta, seuraavat ovat jo tulossa, vaaditaan minuuttipeliä. Entäs pukeminen ja riisuminen, potalla käyttäminen ja nukuttaminen, kaikkihan me tiedämme, että helpostihan tuo toimii, vain nenänpyyhintä voi tuottaa hankaluuksia. Uudet päiväkodin kalusteet on kuulemma suunniteltu aikuisia silmälläpitäen, lapsi kiivetköön, hoitajan selkä ei kestä kumartamista .Ja upeaksi lopuksi hieno huomio:” Kaikki henkii sitä, että päiväkodit tehdään ennen kaikkea säästömielessä. Luulen, että ne toimisivat hyvin, jos siellä ei olisi lapsia! ”sanoo varhaiskasvatuksen asiantuntija. On maailma mennyt ison harppauksen eteenpäin, kun yksivuotias, tuskin kävelemään oppinut pingviini kaiken tuon hallitsee ja vielä minuuttivauhdilla! Kyllä suomalaiset vauvat ovat sitten itsenäisiä, kohta he osaavat hoitaa varhaiskasvatuksensa omatoimisesti, niin päästään eroon tästäkin opettajapulasta. Miten olenkaan omani aikoinaan pilannut kaikella niin sanotulla hoivalla, sekin lienee äidin syy. Kaikkihan se.

Mahtavan mielenkiitoisen päivän lopuksi televisio tarjosi, kaiketi meitä yli-ikäisiä ajatellen musiikkiohjelman nimeltä ”Entiset nuoret”, siellä vatsaa kerännyt pukumies lauleskeli ehkä entisen nuoren lauluja, käänsin äkkiä kanavaa takuuvarmalle Teemalle. Kaksi suomalaista alastonta vatsakasta miestä juoksenteli kesäisellä suolla,

en jäänyt heitäkään katsomaan, vaan tulin ja rupesin kirjoittamaan valituksia tänne. Enkös ole suhteellisen hyvin tehtävästäni suoriutunut?

Minähän olen aina pitänyt juuri tällaisista pimeistä, sumusateisista ilmoista ja aion pitää edelleenkin, mutta seuraava matkustelu olisi mukava tehdä hiukan avarampaan maisemaan kuin kylmälle bensatankille, unohdin jopa kuvata sen! Mutta meni se lauantai näinkin.