Kohteliaisuus hukassa.

 

Ihan tavallinen perjantai tai ainakin sen piti olla, mutta jäipä oudoissa jutuissa mieleen ja pysyneekin siellä. Ja mikä siitä nyt niin kummallisen oudon teki?!

Aamu alkoi hienosti, nukuin liki puoleen päivään, nousin teelle ja valmistauduin pelikaverin yhdeksänkymppisiin, oikeammin peliystävän, sillä eihän yhdeksänkymppistä voi oikein kaveriksi kutsua, se tuntuu epäkohteliaalta.

Synkkärikakun ja pullapitkon kävin ostamassa vieressä sijaitsevasta Kanniston leipomosta, otin kassini ja juoksin ratikkaan, joka oli juuri saapumassa pysäkille. Siis juoksin, historiaa sekin, tähän asti en ole bussin tai ratikan perään juoksuaskeleita ottanut, ehkä tunsin itseni nuoreksi päivänsankarin rinnalla. Kampin läpi ja ulos hyiseen tuuleen. Minähän en ilman korviksia lähde minnekään, niissä siis roikkuivat valkoiset Aarikan puupallot, joita tuuli keinutti sen verran reippaasti, että kuului kopsaus ja pallo tippui asfalttin.Takana kuului nuorten miesten ääniä ja kohdalle päästyään, he kauniisti kiersivät kadulla makailleen korvikseni, vilkaisivat, kun kumarruin maahan sitä tarttumaan ja porhalsivat Liikuntasalin ovesta sisään! Ehkä siellä sitten alas-ylös-liikettä oppimaan, kohteliaisuus siellä ei taida kuulua ohjelmaan.

Ennätin kuitenkin sopivasti perille auttamaan juhlapöydän kattamisessa ennen juhlakalun saapumista. Yhdeksänkymmentä on kunnioitettava luku, sille laulun lauloimme ja maljan kohotimme.

Ensin työ ja sitten huvi, eli ensin peli ja sitten kakku!

Ja sitten taas peli.

Olimme lähdössä. Ulko-oven kolaus ilmoitti, jotta sisään tuli muutama ihminen, heistä yksi käveli pelihuoneeseen tuoden jotain jonnekin. Kävi, lähti eikä tervehtinyt. Tuli uudelleen maljakon ja yhden ruusun kanssa, joutui seisahtumaan, kun päivänsankari nousi tuolistaan keppiään noutamaan ja minä suurena suuna tietysti kajautin, jotta ”tässä on nyt juotu yhdeksänkymppisen synkkärikahvit!”  ”Yh” oli vastaus ja maljakko ruusuineen päätyi hyllylle, ihminen poistui ja jätti meidät hieman kummalliseen tunnelmaan.

Muiden poistuessa jäin juttelemaan ja ihmettelmään EU-direktiiviä, jossa ei kohteliaisuudesta tiedetä mitään! Jos minä kerron, jotta Liisalla on just nyt synkkärit ja sinulla on kädessä kukka, jota et jaksa kotiisi viedä, käskeekö EU jättämään sen pöydälle tauluja ilahduttamaan?! Eikö  sellainen kuin spontaani kohteliaisuus enää kuulu koko direktiivin piiriin? Onko sekin poistettu?! Tämä on kyllä samassa sarjassa kuin se äskeinen valokuvaukseni kieltäminen Tähtitornin mäen juurella. Nythän se rakennus tuli uutisissa ilmi, siihen nousee uusi Suojelupoliisin talo! Muistakaa ystävät, että ette mene ottamaan kuvia siitä, voitte päätyä ties mihin kortistoon naamoinenne, liekö laillista moinen arkistointi, mutta siellä meikäläinen nyt on.

Minä olen vihainen, surullinen ja murheissani maailman muuttumisesta tähän suuntaan. Iloinen, toisen ihmisen huomioon ottaminen ja kohtelias käytös tuovat niin paljon mielihyvää, että ette uskokaan!

Eikä se edes maksa mitään. 

Skål po sille ja Sankarille!

PS.Mun koneessa ei ole ruotsalaista oota....