Naistenpäivä ja poliisi

 

Sain loppuun Donna Leonin ”Pimeillä vesillä”

ja jäin miettimään lakimiehen, poliisin velvotteita äärimmästä totuutta kohtaan. Totuuden esiin tuominen tuhoaisi kokonaisen viattoman perheen, kun taas salassa pitäminen olisi ollut mielestäni se pienempi pahe. Yhteiskunnan kannalta totuudesta olisi voinut olla hyötyä tai sitten ei juuri tuossa hetkessä, lasten kannalta elämä olisi voinut jatkua puhtaana, kun taas totuus olisi häväissyt heidän loppuelämänsä. Komissario Brunetti oli vaikean valinnan edessä.

Venetsijasta on mukava lukea, sen keskusta on niin pieni, että siellä kerran muutaman päivän keskimmäisen kanssa kuljeskellessa paikat ovat jollain lailla tuttuja, ikäänkuin luulen tuntevani sillat ja kanavat. Haju ja kuumuus jää onneksi ihan mielikuvien varaan, helppo kuvitella sekin.

Mielikuvat lakimiehistä pyörivät päässä, hassu ajatus sinänsä, työ mikä työ, mitä heitä miettii! Olin tässä kahvilla kouluaikaisen miesystävän kanssa, siitä tuo ihmetys nyt päätäni vaivaa.

  Teinivuosien jälkeen mies on niin sanotusti aikuistunut, sekä olemukseltaan että mielipiteiltään. Jäin miettimään, mikä saa pojan unohtamaan elänlääkärihaaveensa  ja hakeutumaan oikikseen?! Kaksi niin kovin erilaista ammattia. Veljensä teki saman tempun, lääkäri vaihtui tuomariin, kolmas taisi ihan itse sinne hakeutua, tiedä häntä. Kummajaisia on muitakin, miehen kaveri oli ensin opettaja ja sitten varatuomari, poikansa olisi ehkä onnellisempi ammattimuusikkona, tosin kukkaro voisi olla laihempi. Oma siippani teki sentään valinnan oikein päin, armeijan leivästä olisi tullut iso kina, sen sijaan unelma maalaisnimismiehestä oli tämän rouvan haave. Iso perhe, eläimiä ja maalaismaisemaa, melkein se toteutui, vaikkakin pätkissä ja sekaisin sitä ja tätä.

Ykkösen Kulttuurikoktailissa keskustelivat laulaja Behm ja Pekka Ruuska naisten kohtelusta musiikin tuottamisessa, olihan nyt Naistenpäivä. Pekka  kertoili, kuinkan eri soittimet soivat tyttöjen ja poikien käsissä ja kuinka hän niitä aikoinaan Bändikoulussa Pakilassa yritti sekoitella. Meidän kohdalla sekoitti hyvin, sillä keskimmäinen aloitti saksofonin soiton hänen opastamanaan ja harmittelee aina välillä menoaa POP-opistoon, Pekka olisi ollut parempi!  Tuonne pöydän alle laatikkoon se nyt kuitenkin jäi, kaikkien muiden soittimien sekaan. Paavolla on mistä sitten valita, jos elämä siihen suuntaan kallistuu.

Paavon lukuinnostus ei ole tainnut lisääntyä, sillä vein tänään kirjan

”Maailman hauskin” takaisin, kirja oli ollut lainassa viisi kuukautta, poistin lukutikun välistä ja harmittelin, sillä kirjassa oli mukavia vitsejä tarjolla! Olisihan niillä voinut loistaa koulussa, opettajan silmissä ainakin!

Edelleen samaa tarinaa ajatellessa, poimin Hesarin yleisön osastosta kaikki kannanotot lukemisen tärkeydestä, siitä on tullut tälle vaalivuodelle tärkeä tavoite, jokainen puolue ajaa ainakin yhtä samaa asiaa eli ala-asteikäisten lukuharratuksen parantamista. Suosittujen” Ella ja Pate” kirjojen kirjoittaja

Timo Parvela on myös opettaja , hänellä on siis hyvä tuntuma lapsiin, eikä ole ensimmäinen kerta kun hän yrittää saada vanhempia tajuamaan luetun tekstin merkitystä:” Paljon lukevien lasten sanavarasto voi olla 15-vuotiaana 70 000 sanaa ja lukemista harrastamattomien vain 15 000, eikä tuota faktaa mikään koulu muuta, jos lukuharrastusta ei ole.  Koulumme on yhä laadukas paikka, mutta kielen ja kulttuurin vaaliminen on ennen kaikkea kotien tehtävä.”  Ja äänikirjasta sen verran,  joku ihmetteli, miksi meillä on niin kiire, että pitää tehdä kaksi asiaa yhtä aikaa? Siivota, tiskata ja kuunnella äänikirjaa? Eikö kirjan antama rauha ole enää mitään? Omassa tahdissa, mielikuvia luoden ja sanoja maistellen, siinä on painetun sanan hohto, sen soisin myös tämän ajan Paavoille. Kun tuokin ongelma kouluissa tiedostetaan, ei luulisi ratkaisun siihen olevan näin ylitse pääsemätön, kuin se juuri tällä hetkellä tuntuu olevan. Sama ongelma tuntuu olevan kaikissa niin sanotuissa taideaineissa, joko niitä ei lasten lukujärjestyksessä syystä tai toisesta ole, tai opettajien ei enää tarvitse osata soittaa, laulaa, piirtää jne, päästään helpommalla, kun katsellaan elokuvia ja videoita, katselunhan oppilaatkin pääsääntöisesti hallitsevat, aineen kirjoittaminen nähdystä on sitten toinen juttu.

No joo. Harmittaa, kun käyn Kirjastossa eikä enää tarvitse lainata kirjoja lastenosastolta!

Tämä oli se uusi juttu, kun viimeksi kirjastossa kävin.

Ajokorttini uusittiin viime vuonna, ei ongelmaa, mutta silmälääkärin todistus täytyy toimittaa vuosittain poliisille. Glaukooman vuoksi käyn vuosittain tarkastuksessa, saan tipat ja kaikki hyvin. Niin nytkin, kävin joulukuussa, lääkäri sanoi odottavansa Trafin lähettämää lappusta. Synkkäri lähestyi, lappusta ei tullut, menin uudelleen. Sama lääkäri vuosien ajan, juu,” kaikki paremmin kuin hyvin, mutta minä laitan tähän, että ajolasit pitäisi kyllä olla.”Ajolasit olivat jo autossa

ja pyysin taas, jotta jospa nyt hän lähettäisi sen todituksen? No ei, odotellaan sitä Trafin juttua. Sitä ei tullut, mutta tuli poliisilta kirjattu kirje ja uhka, kun en ollut toimittanut silmälääkärin todistusta! Vein koko kirjeen sisältöineen Silmäasemalle, otettiin kopiot , laitettiin kuoreen ja tytöt lupasivat laittaa lääkärin pöydälle, hän kun tulee seuraavan päivänä. Hyvä, vaan ei hyvä. Lääkäri pyysi ilmoittamaan, jotta pitää tulla vastaanotolle uudelleen ja tuoda sitä ja tätä. Lähetin poliisille sähköpostilla kopiot tutkimuksista ja sain vastauksen, jotta siinä pitää olla LÄHETE. Kiukkuisena takaisin asemalle kaikkien viestien kanssa, jossa selvisi, jotta lääkäri oli laittanut kirjeen katsomatta mappiin ja lähtenyt lomille pariksi viikoksi!  Enpä viitsi poliisilta pyydellä odottelemaan lääkärin töihin paluuta, vaan repesin tuohon tietojen salailuun ja lääkärin (hyvänkin) piittaamattomuuteen. Kun olen tuolla Asemalla juossut vuosien ajan, eri lääkäreillä, ilmoittanut, että tietoni eivät ole salaisia, ne saa näkyy etsittäessä koneelta, ei siis tarvitse aina selostaa joka kerta juttua uudelleen, sehän on minusta yksityisen iso etu! No nyt sitten selvisi, että tietoni ovat tuon onnettoman lomailijan hallussa, olin vihainen.

Toivon nyt, että kiukkuni auttaa, sillä ajokortti on kyllä muutaman tosi ison kiukun väärtti! Tämä yksityisyyden suoja alkaa lipua jo naurettavuuden puolelle.