Luxuspalvelua

Tänään olemme harjoittaneet LUXUSPALVELUA , näin Persujen Riika Purran sanojen mukaan. Olimme Kaupungin orkesterin konsertissa monen muun kanssakuulijan seurassa, sali oli ihan täynnä.  Puoliajan jälkeen muutamia paikkoja tyhjeni, luultavasti ihmiset riensivät kotiin kuulemaan vaaliväittelyä kolmen seuraavan puolueen puheenjohtajien kesken. Liekö Purran railakas kommentti eilen antanut olettaa, että joku toinenkin menisi riman ali, niin nyt ei kuitenkaan tapahtunut, ennätimme hyvin television ääreen. Nähtäväksi jää, oliko Purran kommentti hyvä vai huono asia puolueelle, ainakin se on saanut kaikki toiset puolueet vastarintaan ja lehdistö on saanut jutulla lisämyyntiä.

Luxuspalvelussa oli tänään kapellimestarina Jan Söderblom

, häntä on mukava seurata. Itse musiikki oli kaikkinensa viime vuosisadalta ja olisi luullut, että juuri siksi se olisi ollut korvalle mieluista, vaan eipä ollut. Aluksi oli Paciuksen ”Kaarle kuninkaan metsästyksen alkusoitto ” , se alkoi kauniisti, mutta jostain syystä loppuosa meni minulta ikäänkuin ohi, eihän se edes kauan kestänytkään.  Mies tykkäsi, joten kai hän sen kuunteli. Seuraavana oli Robert Schumannin ”Viulukonsertto –d-molli”, josta tietysti jo etukäteen odotin paljon. Esittäjänä kerrottiin olevan Isabelle Faust,

saksalaisyntyinen 1972 syntynyt viulisti. Kaunis nuori nainen kauniissa  oranssissa asussaan astui lavalle ja aloitti. Schumannin eläessä hylkytuomion saanut teos ei mielestäni noussut millään musiikillisella tunteella yhtään korkeammalle kuin aikoinaankaan, mutta teknisesti se taisi olla ihan taiturimainen juttu! Vaatii kyllä aikamoista sisua ja tyyneyttä soitella puolisen tuntia melko samanlaista nuotitusta, sanoisin että musiikin Alastalon salissa versio. Konserton ensimmäisessä osassa saattoi olla jokunen kauniskin kohta, mutta kuten usein kuulijalle tapahtuu, juuri niissä hiljaisimmissa kohdissa kurkkuni rupesi kutiamaan ja tiedättehän te, mitä sitten tapahtuu! Sitä yrittää olla yskäisemättä, pidättää henkeä naama punaisena ja lopuksi kuitenkin, juuri kun viulu soittaa hyvin hiljaa, saat yskänkohtauksen. Ja mikään ei auta, pärskit ja aivastelet. Vieressä istuva mies meni varmaan kotiin desifiointisuihkun läpi, pyysin kyllä anteeksi väliajalla, mutta eipä tuo jäänyt odottelemaan. Tuli kuitenkin takaisin ja sitten kuuntelimme kaikki yhdessä ilman köhinää Frans Berwaldin sinfonian, tuotakaan ei olisi kannattanut säveltää, mutta ainahan elävä musiikki on parempi kuin kuollut musa. En muuten ole ikinä moista nimeä kuullutkaan, eikä sitä tarvitse päähänsä painaa, jos se nyt siellä pysyisikään. Siis tänään ei ollut musiikin paras päivä, mutta se oli sentään niiiiin LUXUSTA!

Tein tänään kevättä, siivosin parvekkeen, vein havut pois, ostin muutaman narsissin ja laitoin ne purkkiin.

Ei siitäkään nyt kaunis tullut, tylsän näköinen, mutta odotus on tietysti, jotta ne kukkii. Tähän asti loistaneet jouluvalot keräsin myös pussiin ja nyt on oudon tympeän oloinen ikkunanäkymä, kun suuri sumu pimentää, sääli , valojen kanssa sumu olisi loistanut monen verran. Yritin myös mennä pihalle lukemaan Hesariani, mutta viisaasti kyllä, peruutin ja luin lehteni sisätiloissa.  Mutta –olisiko nyt yhtään positiivista  ajatusta, ettei ihan murjottamiseksi menisi? Voisko nimetä Pekka Saurin kirjan ”Onnen harha”?

Olen sieltä oppinut pari kasvia, peltomaitikka ja suomukka, sekä peltosirkku, ja että niitä kuitenkin vielä löytyy, eivät ole kuolleet sukupuuttoon. Olen näistä iloinen.

PS. Edelliseen juttuun liittyen, aika monen kiukun ja äänennoston jälkeen silmälääkärin lausunto lähti poliisille, kuittaus siitä tuli ja lopputulema: Vanski ei tarvitse ajolaseja. Eikä muitakaan. Kolmet olen kyllä hankkinut ja niitähän käytän, ettei menisi rahat hukkaan!!