Lunta, lunta ja uutisia

Kummallinen juttu tapahtui tänään Suomessa! Satoi lunta, tuiskusi ja pani myräkäksi. Ihan kuin ennenvanhaan, silloinkin oli talvella lunta, oli tukkoista kävellä, vetää pulkassa lasta ja ulkoiluttaa koiraa. Mutta että se oli kivaa!

Käytössä oli sukset, pulkat, lapiot ja kelkat ja luistimet, kaikki mitä hyvään talveen kuulu.

Sitten keksittiin suola ja onnistuttiin saamaan ruskeaa hiekansekaista moskaa, jolla ei pulkka kulkenut, kelkat katosivat kellareihin ja sukset alkoivat olla joka vuosi liian pieniä ja turhia kapistuksia enää ostaa tämän talven lumiin.

Luistimetkin luistivat enää jäädytetyillä luistinradoilla, jos kuka enää luistimia omistikaan. Nyt on jumissa ratikat, bussit myöhästelevät, lentoliikenne on vaikeuksissa ja televisio kehottaa ihmisiä pysymään sisällä myrskyn vuoksi. Vain koirat omistajineen nauttivat täysillä talven pehmeästä lumihangesta.

Kaikki luonto ei kuitenkaan ole muuttunut. Entisellä mökkipiirillä on taas kerran nähty susilauma ja sehän tietää varovaisuutta lemmikkien omistajien kanssa. Muistoissa on naapurin koirakuolema, lähinaapurin susihavainnot pihapiirissään, kuin myös oma aamuyön havaintoni omassa pihassa, kahden suden jolkottelua tuli silloin seurattua. Ei sitä osannut oikein olla huolissaan silloin, kun kameran kanssa suden jälkiä talvisaikaan kuvasi, jännäksi moista kehuin.

Mitähän he siellä nyt tekevät moisen havainnon kanssa, luontoihmiset varmaan kehottavat vain olemaan varuillaan, eipä susi mitään tee, ellei  satu olemaan laumassa ja ellei satu päässeen koiran makuun...kertoi uutislehti. Eipä niin, mutta mieluusti ei minun koirani makuun...

Aamun Hesari oli outoja uutisotsikoita täynnä, leikkasin niistä osan ja ajattelin postata ne Faceen,

mutta kun teki mieli kirjoittaa, niin postaankin ne tänne. Otsikot huvittavat.

Ja miksikö teki mieli kirjoittaa?! Siksi, etten unohtaisi, että kirjoittamisessa on käytössä ihan kokonaisia lauseita, kokonaisia sanoja ja lauseita, joilla toivon onnistuvani luomaan tekstin, joka on ymmärrettävää kieltä ja joka on ihanasti aivana liian pitkä nykyihmisen luettavaksi. Tämänkin jos liitän sähköpostiin ja sitten joku lukee sen kännykän sähköpostista, se venyy niin pitkäksi, että melko varmasti luopuu koko touhusta. Mutta minä olenkin vanhan ajan kirjeen kirjoittaja, en minä silloinkaan tiennyt, lukeeko vastaanottaja kirjeeni vai ei , pääasia taisi olla sen kirjoittaminen ja  lähettäminen. Sitä ihmistä muistaminen. Niinkuin nytkin.