Lukutaito, raha ja Hävitys

 

Joskus on mukavaa huomata olevansa ihan ajan hermoilla, mutta yhtä epämukavaa on huomata, ettei se vielä riitä, pelkkä tietoisuus ei asioita edistä. Jos saisin uuden elämän, voisin valituttaa itseni Eduskuntaan ja vaikuttaa siellä, jotta nämä kaikki, mihin olen blogeissani ottanut kantaa, toteutuisivat ja sittenhän maailma olisi jo himpun verran parempi! Vai olisiko?! Ihminen keksii kyllä aina itselleen uusia edistyksellisiä haasteita, joista jotkin jää elämään, usein harmittavasti ja asioita estävästi, mutta kun on päätetty niin on päätetty ja sitten se on niin! Joskus tuntuu yleisön osastoa lukiessa, että suomalaisista suurin osa on pohjalaisia, sen verran itsepäistä touhua meillä viedään eteenpäin.

Yksitoistavuotias koululainen oli ostanut uuden pelin omilla rahoillaan,

asiaa kun ihmettelin  että juuri ennen joulua, niin hänpä sanoi, että miksikäs ei, hän halusi nyt eikä jouluksi! Mitäs minä siihen, jotain taisin kommentoida ja että mitäs nyt sitten pukin kontiin, niin yhtään miettimättä poika tuumasi, että hän ei tarvitse eikä halua yhtään mitään. Tilanne oli minulle outo ja yritin selitellä, että ei se ole toisista mukavaa, jos muille on paketteja ja sinulle ei. Rauhallisesti kaveri ilmoitti, jotta ei sillä ole väliä ja jotenkin siitä se juttu lipsahti kaverin äitiin ja huonoon palkkaan ja miksi.” No, kun ei ole sitä rahaa!” –”Ai, miten niin, voihan sitä tehdä lisää.” Siitä sitten sukeutui oikea suomalainen tarina kahdesta pytystä, joiden pitäisi pysyä tasapainossa, velka ja omaisuus. Moninaiset kysymykset tulittivat mummia ja vastausten löytäminen ei aina ollut ihan helppo. Kaveria kiinnosti suuresti Eduskunnan päättäjien työ, rahan jakautuminen ja köyhyys, juuri tämä asia, mikä tällä hetkellä kiinnostaa myös päättäjiä, miten taata hyvät harrastukset myös niile lapsille, joiden perheillä ei ole siihen varaa.

Kello kävi ja meille alkoi tulla kiire soittotunnille,

mutta ruudulla koukuttava jalkapallopeli latasi sitä ”vielä yhtä kuvaa, niin sitten voit saada sen” , irrottautuminen oli vaikeaa. Treenivaatteet kassiin, tarkistus ja kännykästä jalkapallopeli auki ja menoksi. Mummilla oli kiva kirja mukana,

mutta turhaan moista huutelin ja turhaa se olisi ollutkin, sillä Suomessahan on pimeää jo varhain iltapäivällä, niin on autossakin, mutta kännyssä on valo, yritin itseäni puolustella. Soittaminen on tällä hetkellä pakkopulla, joka mummin täytynee kohta syödä itse. Opettaja on käsittämättömän pitkämielinen, nytkin soiteltiin joululauluja ja joku laulu taisi tulla opituksikin, musikaalista päätä ei sävelistä onnistu kadottamaan  vaikka korvat sulkisi!

Tästä sitten aasinsiltana eiliseen yleisönosaston kirjoitukseen, jonka  otsikkona oli ”Raha pitää tehdä nuorille näkyväksi.” Muistan omat muksuni, he joutuivat tekemään erinäköisiä tehtäviä rahansa eteen, vähän kaikki oli hinnoiteltu, kokeet, soitot, siivoamiset jne. Vanhimmalla ja nuorimmalla se toimi hyvin ja säännöllisesti, keskimmäinen oli aina rahapulassa, joten listaan tuli ristejä aina tarpeen mukaan, joskus runsaasti, joskus ei ollenkaan. Yritin samaa Isomiehen kanssa, täysin turhaan! Hänellä ei ole pienintäkään kiinnostusta viikottaiseen rahankulutukseen, mitä hän rahalla tekisi?! Syntymäpäivä on kerran vuodessa, samoin joulu, silloin sukulaiset lahjoo ja ne rahat hän laittaa talteen, joten rahaa on!

 Kyllä nykylapsen kasvatus on vaikeaa! Onneksi se tehtävä on osoitettu vanhemmille ja nyt Mummin pitäisi osata vain helliä ja paapoa jälkeläistään, kertoa lapsella muinoisista ajoista ja tavoista, kuten tuossa samaisessa keskustelutuokiossa tuli juttua  todistuksesta, että nyt tulee jo numerot paperiin! ”Olihan meillä viimeksi, etkös muista? Sinähän olit kauhuissasi kun minulla oli käytös kahdeksan!” No joo, muistinhan minä ja samalla kerroin, miten se oli ennen, lunttauksesta (mitä se on?) , valehtelusta ja kiukuttelusta, joistain niistä saattoi saada käytöksen alennuksen ja jopa erotettiin koulusta määräajaksi! ” Noin pienistä! Olihan monella käytöksestä seiskakin!” ja kaveri nauroi katketakseen. Jos se noin menee, minä kyllä suosin sitä sanallista todistusta...

Finlandia-palkinnon voitti sitten Ida, joka piti kolkon puheen koululaisten lukutaidottomuudesta  ja mitä kaikkea se aiheuttaa sille, joka ei hallitse pitkää, yhtäjaksoista tekstiä.

Kaikkien ei  tarvitse lukea romaanikirjallisuutta, pitkää tekstiä löytyy sanomalehdistä ja erilaisista tutkielmista, mutta sen pitkän tekstin halliseminen on se ykkösasia. Ja sitä ei kouluissa lapsille opeteta. Esimerkkinä tuosta on Hesarin  Lasten Uutiset, pieni kerran viikossa ilmestyvä sanomalehti. Luulisi nyt, että kun sellaisen on saanut aikaan, sitä myös vaalisi sen verran, ettei koulu sitä vesittäisi näyttämällä samaa lehteä televisiosta koulutunnilla! Eipä juuri kiinnosta viidesluokkalaista lukea samoja juttuja lehdestä sitten kotona, kelpaa se sentään läppärin ja lautasen alle pöydän suojaksi.