Joulutervehdys

Joulu lähestyy, maa oli ihanasti valkoinen, mikä täällä Hesan korkeudella ei suinkaan ole itsestään selvyys! Kaupungin monet valot, pimeät illat, ne kaikki tuovat joulutunnelmaa, nyt vielä pitäisi ennättää käydä kuuntelemassa tuossa lähikirkossa

kauneimpia joululauluja, mutta taitaa se jäädä kaiken muun kiireen jalkoihin. Minne sitä oikein on kiire, eläkeläisellä, sitä useasti tulee ihmeteltyä nykyisin, kuin myös ajan nopeaa kulumista. Muistissa on elämäni mummot muinoin, jotka aina valittivat ajan hitaasta kulkemisesta, tänään en tuota lausetta juuri kuule keneltäkään ikäihmiseltä. Päinvastoin, niin paljon on tekemistä, että osa jää jopa kokonaan tekemättä, minullakin muka. Tosin on tunnustettava, että se kiire johtunee aamulaiskuudesta, kun ei ole pakko olla vikkelä aamuihminen, niin iltapäiväänhän se menee ennenkuin liikkeelle pääsemme, siis me pääsemme mieheni kanssa, olen onnistunut kouluttamaan hänet yhtä hartaaksi nukkujaksi!

Joulu siis vietään täällä Hesassa, ihan kaupungissa. Keskimmäinen on jo tullut Sveitsistä, nuorin tulee Isomiehen kanssa, sisar miehensä kanssa ja me kaksi vanhaa, kuten mies asian ilmaisee.

Siinä ne joulupöydän ääressä istujat. Eli ihan joululta se tuntuu. Tuleeko joulupukki tänä vuonna vai onko sillä tärkempää mennä sinne, missä se satu vielä on voimissaan, sitä lujasti mietin, päädyin sitten soittamaan pukin numeroon ja lupasihan tuo tulla! Eiköhän siinä vaiheessa se tunnelma jouluiseksi muutu.

Tänään kaksi asiaa, mihin kategoriaan ne luokittaisi?! No, kävin hakemassa uudet, toiset silmälasit lähinnä teatteri-ja konserttikatseluun, myös autoiluun. Sain sitten samalla linssien puhdistuspullon, pienen suihkesellaisen.

Terävällä neulankärjellä irrottelin muovisia kääreitä pullon ympäriltä ja sitten suihkaisin . Ei tapahtunut mitään. Suihkaisin uudelleen, ei edelleenkään mitään. Vein miehelle, jotta suihkaisepa nyt lasisi puhtaiksi, eipä tuo onnistunut! Yritystä oli muutama kerta ja sitten luovutimme, joku jujuhan siinä täytyy olla, me vain ei nyt huomata. Minäpä vien sen mennessäni liikkeeseen takaisin. Ja vein. Myyjä otti pullon---ja suihkaisi. Minä sanoin kiitos ja jatkoin matkaa.

Eksyin päivänä muutamana Sokkarin kemppariosastolle, tehokas myyjä myi minulle kaikenlaista tarpeellista tarpeetonta, muun muassa vihreän silmänmeikkikynän.

Iso työ oli tuossakin saada muovikääre pois kynästä, onnistumisen ilon jälkeen rajasin silmiini vihreää, hyvä. Muutaman rajauksen jälkeen totesin, jotta nyt pitäisi saada lisää väriterää, mutta mistä? Kynän pää pyöri, ensin toiseen suuntaan, sitten miehen kourassa toiseenkin suuntaan, mutta mitään ei tapahtunut. No mitäs tuosta, olin menossa tyttären osteopaattiseen   (#aineetonlahja #hyvääjoulua #osteopaattinoraseppä #osteopatia #osteopatiakamppi)

 käsittelyyn, hänhän osaa asian ratkaista. Tytär pyöritti ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan, ei mitään uutta. ”Minä kyllä menisin valittamaan, veisin takaisin.” Hyvä, minä kävelen putiikin ohi ja vien pois. Sama tehomyyjä tuli iloisena vastaan, minä tarjoan kynää ja kysyn:” mitenkäs tämä toimii?” Hämmästyneenä myyjä sanoo, jotta tulkaa katsomaan, minä näytän. Hän ottaa laatikosta terotuskoneen, työntää kynän sinne ja terottaa! Eikä minua edes nolottanut, nauratti vain. Tehomyyjä varmaan jatkaa tätä tarinaa kaupitellessaan kulmakyniä jouluasiakkailleen, että ”meillä kävi sellainen eläkeläinen , joka...mutta kyllä se sitten ymmärsi, ei silti ostanut meikkiterotinta...”

Kun on aina kamera kädessä, tulee katselleeksi ihmisiä linssin läpi eri kulmasta kuin jos kameraa ei olisi. Huomaan, että tavat ja liikkeet periytyvät sukupolvelta toiselle, ilman että kohteet ovat sen toisiltaan oppineet! Keskimmäinen teki yllättävän liikkeen, jonka onneksi siinä hetkessä sain tallennettua, se liikutti ja vei muistoissa kauas menneisien sukupolvien seuraan. Vaarihan, miehen isä, se siinä meitä tuolla käden liikkeellä meitä aina tervehti, sama tervehdys on periytynyt miehen veljelle, nyt siis jo kolmessa polvessa!

Annetaan tyttären lähettää teille kaikille lämpimät jouluterveiset ja nöyrät kiitokset lukijoilleni, tästä kirjeestä on muodostunut minulle tärkeä yhteydenpito ystäviin, moniin, joiden kanssa ei enää pääse kasvokkain kahvittelemaan.