Keskinkertainen

Helsingin Sanomat on hellinyt eläkeläislukijaansa näiden helteisten päivien ajan julkaisemalla monella tapaa kiinnostavia koko sivun tarinoita pyöreitä vuosiaan täyttävistä ihmisistä, kaupungin moninaisista tapahtumista ja kantaa ottavista kolumneista.

Maaret Kallion kolumni tänään osui omaan nilkkaan, sillä otsikkona tuossa jutussa oli ”Keskinkertaiset taidot riittävät ja tuovat paljon iloa”. Maaretin kolumnit kertovat usein tapahtumista Hoitokodissa, jossa hänen muistisairas isoisänsä on hoidettavana.Hän kertoo:” Huoneessa on huonossa vireessä oleva piano, toimiva kuitenkin. Eikä se niin tarkkaa ole, ei pianon, eikä laulajan kohdalla.

Olen ottanut nuotteja mukaan ja alan laulaa nahoja tuttuja lauluja pianolla säestäen. Sitten tapahtuu ihmeitä. Mieli, joka on unohtaa läheisemmätkin ihmiset, muistaa yhtäkkiä monta säkeitöä ulkoa.Vakava suu nousee hymyyn ja yksi aina liikkumatonherää hetkeksi taputuksiin ”mä oksalla ylimmällä ” jälkeen.”

Maaret kertoo, että näinä huippuaikoina on tärkeää huomata, miten paljon iloa keskinkertaiset taidot voivat itselle ja toiselle tuoda. Yhteisissä tilanteissa näytämme vain sitä taitoa, minkä osaamme hyvin, keskinkertaisuudet jäävät piiloon, iso osa iloa, yhteyttä ja kohtaamisia jää syntymättä.

Se oma nilkka! Oli sukulaiskaksosten ristiäiset, kirkossa ja meitä oli paljon. Laulettiin ”Ystävä sä lapsien”, kaikkihan sen osaa!

Musiikkiluokan käyneitä oli joukossa monta ja muuten vaan osaavia, sillä lauluhan lähti hienosti moniäänisesti huolimatta Papin puuttuvasta äänestä, mikä nykykirkossa minua aina ihmetyttää. Sitten systeri alkoi laulaa, ääni kantoi salissa upeasti kaiken yli ja tapahtui se, mistä Maaret kolumnissaan juuri kertoo, toiset äänet hiljenivät, keskinkertainen ääni vaikeni. Olisi vaiennut minullakin, jos sitä ääntä enää olisi ollut jäljellä, mutta taisi koronatikku osua äänihuuliin, sillä minä vain mörisen ja hukkaan ääneni jopa pitkään puhuessani. Voin siis hyvällä omatunnolla olla osallistumatta, mutta ei se estä olemasta harmistunut!

Koulu on siis alkanut. Ei enää minulla, mutta jollain lailla se aina aikatauluttaa, tottumuksen voimalla. Protestoin tätä nykyajan aikaista koulun alkua, sehän tarkoittaa, että kesä loppuu, vaikka meillä on nyt historian kuuminta kesien mittaushistoriassa! Opettajille on iso haaste saada muksut pysymään pulpeteissaan, kun mittari pyörii yli kolmeakymmentä astetta. Viisas veisi oppilaansa luonnonhelmaan tutkimaan kiviä ja kantoja, ehkä viekin, enhän tästä uudesta koulusysteemistä tiedä juuri mitään. Isomiehen luokka muutti bussikuljetuksen taakse parakkikouluun,

samalla luokasta katosi muutama hyvä kaveri toiseen kouluun eli toimitti sitä pahamaineista koulushoppailua kesken ala-asteen, toiminto, jota luulin mahdottomaksi ilman että asuinpiiri myös muuttuu! Itsehän toimin aikoinani samoin, lapset meni musiikkiluokalle toiseen koulupiiriin, mutta me muutimme silloin myös, koulushoppailua, mutta silloin sallittua. Ensin koulu ja heti perään talo! Helsinki on muutenkin muuttunut, Vuosaaren lukiossa puhutaan kuulemma 30 eri äidinkieltä! Kun vanhin meni Sveitsiin Hotelli-ja Ravintolakouluun, siellä oli kaksikymmentäkuusi eri kansallisuutta ja se oli meille koto-Suomessa asuville sillon todella suuri ihme! Nyt emme enää ihmettele mitään, harmittelemme vain oman kielipään surkeaa kuntoa.

Parveilevia muurahaisia on nyt poikkeuksellisen paljon, uutisoi Hesari. Hauska juttu sinänsä, sillä asuessamme omakotitalossa, jonka perutukset oli kuulemma tehty alla olevasta hajotetusta kalliosta, eli talon alla oli rosoista kiveä runsain mitoin, joka sitten mahdollisti muurahaisten pesät.Kesäkuumalla muurahaisia ilmaantui uima-altaan reunoille ja yhtenä päivänä, kun sitten avasin oven eteiseen, tapahtui niin sanottu häälento! Hetkessä ne lensivät yläkertaan ikkunoihin peittäen lasit karmista karmiin! Ei ne muuten häirinneet, muistaakseni, enkä edes muista kuinka ne sain hävitettyä, mutta itseni tuntien minä varmaan imuroin ne, ehkä. Lehti kirjoittaa: ”Maasta sikisi muurahaisia, tarkemmin sanottuna viholaisia. Oli hellepäivän loppuilta ja tyyntä Niitä nousi melkein savuna ilmaan korkealle, pystysuoraan. Kunigattaret lähtevät kuhnureiden kanssa lennolle, parittelevat ja koiraat kuolevat. Kuningatar perustaa uuden pesän.Tämä toistuu kolmen vuoden välein. Ilmiö näkyi säätutkassa, sillä muurahaisten määrä oli suuri.”  Olenpahan tämänkin sitten kokenut.

Ja lisää kokemuksia: ”Mikrobit hiekkalaatikossa vahvistavat vastustuskykyä”. Kun keskimmäinen lusikoi hiekkaa suuhunsa oikein suurella innolla, sukumme vanha lääkäri tuumasi silloin, että ”Lusikallinen hiekkaa pitää pöpöt loitolla!” Onko niin, että nämä uudet polvet on kasvatettu liian puhtaissa oloissa, että tuollainenkin totuus vaatii ihan uuden tutkimuksen kaksoistutkimuksineen? Niin kai se on, jokaisen sukupolven on tehtävä omat virheensä ja antaa pappojen juttujen jäädä sinne jonnekin haipakkaan!

Bridge-pelin

Hesari nosti arvoon arvaamattomaan, kertoen, että ”Bridgeä on kutsuttu maailman vaikeimmaksi korttipeliksi.” Sitä minä sitten lähden taas huomenna pelaamaan, ehkä taso nyt ei yllä tuohon uutisen Maria Myllärin MM-tasoon, mutta mukavaa se on! Eiköhän se riitä.