Suuntavaistoton hukassa

Viikko koiran kanssa helteisessä kesässä ei aikataulujani korjannut!  Keskiyön koiralenkit  Tokoinlahden rantoja pitkin mahdollistivat meille molemmille pitkän aamun.Ennen yhtätoista Alma ei innokkuutta ilmaissut vaikka minä olin remmin kanssa jo oven suussa. Selvästi se paheksui kiirehtimistä turhan aikaisin aamusella ja se Alman aamu oli vielä myöhäisempi kuin oma aamuni! Onpahan siinä oikea kunnon kerrostalo & kaupunkikoira, pitkät pissavälit ja koirapuistosiisti. Eikä hauku. Muutaman haukkukeskustelun Alma kävi vastapäisen parvekkeen koiran kanssa,

mutta jutut tuli nopeasti kerrottua ja sen jälkeen siirryttiin vain buffailemaan molemmin puolin, siis erinomaisen hyvin kasvatetusti! Kuten oli talon edellinenkin villis, Blacky, ehkä kaikki tuo kuuluu villakoirien luonteeseen? Tai sitten me ollaan vaan niin hyviä kasvattajia, eihän puistossakaan yksikään toinen hauveli tuonut keppiä heittäjälleen jalan juureen kuin Alma! Siitä minä en kyllä voi kunniaa itselleni ottaa, mutta olihan se hienoa heitellä sitä keppiä muiden ihmetellessä...

Lainakoiran kanssa lähdettiin sitten LPS:n  pelibussia vastaan, porukka palasi reissultaan Maarianhaminasta.

Väsynyttä poikaa lappasi autosta kassien ja makuupussien kanssa vanhempien huomaan.

Alman ilo hävitti hetkeksi Danskun väsymyksen, kurkkukivun ja räkätaudin alun, tuttua juttua leirien jälkeen. Mutta onhan nyt kesäloma,  voi siis ottaa kirjan tai Aku Ankan ja käpertyä sängyn pohjalla toipumaan kaikesta kivasta! Kuten äitinsä koulun lattialla öitään viettämisestä! Tuota kohtaa noissa erinomaisissa leireissä aina muinoin hiukan siunailin, jotta ei olisi ollut minusta koulun lattialla öitäni viettämään, vaikka lapseni sinne laitoinkin ja vielä kehtasin kehua, että hauskaa teillä tulee! Taisi tullakin, kun nuorin nyt vapaaehtoiseti vetää leiriporukkaa, onneksi, sillä ilman vanhempien vetoapua ei noita leirejä voitaisi järjestää!

Mies on tervehtynyt reippaasti ja kävelee taas pitkin kaupungin katuja ja rantoja tarkastelemassa ratikkalinjojen ja Kruununvuoren siltojen edistymistä. Kohtahan me päästään ratikalla Laajasaloon huolehtimaan Isomiehestä ja Alma-koirasta, kaupunki on suuretn muutosten kourissa, joka paikassa on katuremontti ja entiset kadun ylitykset suljettu!
Nämä tuli koetuksi, kun olin pelaamassa ruskeasuolla asuvana pelikaverin kotona ja päätin lähteä kävellen kotiin Keskuspuiston kautta. Ennen koronaa ja aiemminkin jo olin kulkenut puiston läpi monet kerrat, joten mikä ettei nytkin! Luonto on satumaisen kaunis 

tien pientareet kukkivat runsaina kieloja, joita kukaan ei syystä tai toisesta ole kotiinsa poiminut, en siis minäkään.

Metsäinen maisema antaa muistuman ihan luonnontilaisesta oikeasta metsästä, kulkijaa ei juuri ollut. Ja mitä ei myöskään ollut, oli tienviitat! Teitä risteli oikealle ja vasemmalle, muistin kyllä kulkeneeni niillä ennenkin, mutta minne suuntaan?! Olinko mennyt tuosta oikealle? Vai kääntynyt vasemmalle? Yksi ainoa kyltti löytyi ja se ohjasi Laaksoon, no senhän minä tiesin, sinne siis. Tulos loistavasta suunnistuksesta vei minut jonnekin Pasilaan, kauas Triplan taakse, keskelle työmaita ja kiellettyjä kävelyteitä.

Aikani seisoskelin ja katselin eri mahdollisuuksia, ratikkakiskot oli, mutta ei kulje ratikka, punaisella on liputettu jokin korvaava linja jonnekin, bussi menee jonnekin, ei tosin tästä vaan jotain tuolta ja jos tuonne aion mennä, niin saan kävelleä keskellä pölyävää rakennustyömaata, ei siis sinne, vaan toiseen suuntaan.

Autolla matkat ovat lyhyitä, mutta jalat kärvistelystä herkkinä kävellen pienikin matka tuntui loputtomalta! Anjalla nautittu kahvi alkoi vaatia ulospääsyä ja onneksi Auroran sairaalan kohdalla oli huoltoasema, joka ei ollut niin sanottu ”kylmä asema” ja saatoin käväistä helpottamassa asiaani. Näissä hetkissä tulee aina välittömästi mieleen tuo toinen sukupuoli, heille tämäkin toimitus on luotu helpoksi, kääntää vain selkänsä ja mies luulee olevansa piilossa! Tasa-arvoista, vai?! Loppu olikin sitten jo helpompaa. Töölönlahti välkkyi tien toisella puolen, mutta entiset kävelyvalot oli ruksattu yli, tie varustettu esteillä ja kyltillä, että eipäs mennä yli! Takaisin päin vaan, siellä se ylityspaikka on lähellä Linnanmäen ylitystä. En kyllä mene, Töölönlahti on tuossa edessä ja sinne on suunta! Onnelliseksi sattumaksi viereen ilmestyi kolme vikkelää poikaa, he eivät jääneet ihmettelemään, vaan uhmasivat liikennettä ja pujahtivat katujen yli ihan hengissä! Hetken siinä ihmettelin, jotta olenko huonompi kuin tuo nuoriso ja päätin etten ole, varsinkaan, kun oma jälkikasvuni ei ollut mukana seuraamassa mummon uhkarohkeaa ylitystä.

Kyllä se puisto kelpaa minulle kokemuksen luonnosta, on se sen verran kaunis mahtavine puineen. Ja linnunlaulu, sitäkin kuulee ja siihen on nyt tyytyminen.Eipähän ole itikoita, sekin on jo jotain!