Jätski pannassa!

 

Nyt se sitten pärähti, mitä tässä suku ja tuttavat ovat jo odotelleetkin, iso lukema laboratorion lukemassa! Sokeri oli noussut 7.5 ja siitäkös Terveyskeskuksen luottolääkäri innostui ehdottamaan lääkitystä moiseen onnettomuuteen, jota niissä piireissä alkavaksi sokeritaudiksi taidetaan kutsua! Lukeman noususuunta ei tietysti ole mikään leikin asia, mutta itsehän olen sen aiheuttanut, joten itse se on myös hoidettava ! Ja siinä se kurjuus juuri piileekin, nyt on jäätelön syönti pannassa

ja päiväkahvikin on nautiskeltava ilman berliinin munkkia, asia joka taitaa olla miehelle suurempi ongelma, hän kun ei kykene ohittamaan pullatiskiä pelkällä ohituksella! Samoin käy karkkihyllyn kanssa, ostettava on, mutta ei syötävä, siitä on pitänyt huolen vaimonsa, jolle täysinäiset karkkikupit pöydällä ovat liian suuri kiusaus, ne on tyhjennettävä, pikkuhiljaa, mutta tyhjäksi kuitenkin. Ja sitten mies taas menee varastolleen ja täyttää kupit.

Pakkasessakin on aina vähintään kahdenlaista jäätelöä, että vaimolla on, mistä valita! Perheessä on kahdenlaista makeansyöjää, toinen puoli pitää huolen, että omissa kaapeissaan on keksit ja karkit aina kuin Valintatalon hyllyssä muinoin, käy huomaamattomasti hakemassa suuhunsa hyvän tai kaksi ja se jää sitten siihen. Se toinen puoli tyhjentää julkisesti pöydille ladatut pullat ja karkit, jätskikään ei ole missään piilossa, vaan ihan itse näkyvästi otettavissa ja yhtä näkyvästi syötävissä!

Tässä tulee esille kahden kulttuurin ero, vaasalaisen ja keskisuomalaisen. Vaasalaiseen kotiin kuului ranskanpastilit pöydällä, pienet pepet kahvin ja vieraiden kanssa,tosin kummatkaan eivät kuuluneet lapsille, mutta ne olivat siellä! Keskisuomalainen koti tarjosi ranskanleipää ja puolukkamehua, pöytä siivottiin rätillä puhtaaksi ilman karkkeja, nämä olivat tarjolla myös lapsille. Tämä tuli mieleen, kun lopetin juri lukemasta Eppu Nuotion kirjan ”Niin kuin vierasta maata”,

siinä yli nelikymppiset kohtaavat, poliisi Keravalta, lapsuuden koti Mikkelissä, ja Teatterinohjaaja Munkkiniemestä, missä myös koko lapsuus on vietetty. Kirja on kuin psykologian oppitunnilta, miten törmätä seinään ja miten siitä päästään yli, vai päästäänkö? ”Markus sanoo, että ei olisi koskaan uskonut, että raha voisi enää nykypäivänä tulla rakkauden tielle. Että sosiaaliluokalla olisi niin suuri merkitys. Että vakavaraisessa perheessä eläneen ihmisen olisi niin vaikea käsittää pienituloisen ihmisen valintoja, saati kunnioittaa niitä. Että ihmisen, jonka elämä on aina ollut taloudellisesti turvattua, on ilmeisen mahdotonta asettua sellaisen ihmisen nahkoihin, joka on aina joutunut laskemaan rahojaan.” Ja poliisi Markus lisää:  ”Minullahan on asiat hyvin, työn kautta näen joka päivä heitä, joilla ei ole mitään.” Kirja alkoi taas Epun tyyliin keppoisesti, mutta pohdintaanhan se päättyi. Uskaltaisko toivoa jatkoa?!

Kesäkuu taisi alkaa kunnon kaksosten merkeissä, joko paistaa pilvettömältä tai sataa kaatamalla! Hesan Naisliiton 115-vuotisjuhla oli Uunisaaressa ja vettä tuli! Märkää naisihmistä oli onnistuneesti laskeutunut yhteysveneestä kenenkään putomatta laiturin ja veneen väliin, sitä suuresti ihmeteltiin! Apukäsiä olisi toki tarvittu, sillä kuljettajalla oli täysi työ pitää vene paikoillaan, käsiä ei sieltä suunnalta voinut irrottaa. Veneessä ollut nuori koululainen katseli huvittuneena, kun kömpelö mummo toisensa perään tarttui vieressä olevan yhtä kömpelön mummon kynkkään, mietti, tuumasi ja rohkaisi mielensä astua veneen reunalle, portaat alas kepillä tukien. Eikä tainnut kukaan kompastua, saatikka kaatua, saavutus sekin.

Ehkä tällä Naisliiton ohjelman mukaisella naisten virkistäytymisellä ja elämässä kiinni pitämisellä on ollut oma osuutensa, sillä ihan mukava kokoelma meitä naisihmisiä Uunisaareen oli kokoontunut. Tosin nuorennusta tarvitaan ja sitä on tällä kaudella myös saatu. Sääntöjä on tullut lisää sen verran, että vanhempi väki ei kaikkea kykene sisäistämään, mutta samahan on tapahtunut koko yhteiskunnassa, ollaan huolissaan vanhuksista, mutta edetään nuoremman polven mukaan.

Kaikkea näitä tulee pohdittua perjantaisin Bridge-pelin lomassa. Monella on kesämökki, minne kaupungin pölyjä pääsee pakoon, osa ei halua jättää kaupunkia ja helppoa elämää edes kesän kuumuuden ajaksi. Silloin on hyvä vaihtoehto etsiytyä pelikorttien, kahvikupposten ja tuttujen ihmisten seuraan, virkistäytymään kuten liiton ohjeissa kehotetaan.