Kotikasvatus kunniaa

 

Päätin lähteä elokuviin. Koronan jyllätessä en ole tainnut käydä kuin kerran pari lastenelokuvissa, nyt tuntui, että se portti oli aukaistava ja millä sen mahtavammin aukaisisi kuin valitsemalla elokuvan ”Downton  Abbey”! Normaalisti en osta lippuja päivällä etukäteen, mutta syystä tai toisesta nyt ostin ja sehän on selvää, että juuri silloin saan yllätysvieraita, harvinaisia ja kovin mieluisia! Puolisen tuntia ennätin heidän kanssaan kahvitella, kysellä tiukimmat uutiset ja sitten melkein juosten kiiruhtaa Kino-palatsiin, kävelymatkan päähän kotoa. Toki Metro olisi tuonut nopeammin, ratikkakin on käytössä, mutta taloudellisena leidinä kulutin vain kenkieni pohjia, pyhäpäivän leffalippu oli hävyttömän kallis! Siis pienessä ihonhoitosateessa polvetkin tottelisivat paremmin käyttäjäänsä, vaan ei se niin ollut, hyvä, että ehjänä ennätin leffasalin ovelle ja lähimpään tuoliin, josta en enää ylös noussut, vaikka seuraava tulija hiukan sitä näytti toivovan. Sali oli loppuunmyyty, että kerrankin lipun etukäteisosto kannatti ja liekö yleisönä ollut vain meitä vanhempaa polvea, sillä karkin rapina oli pois pyyhkäisty! Ihmiset olivat tulleet elokuviin kuin silloin ennen ja nyt oli mitä katsoa ja mistä nauttia!

Pidin aikoinaan televisiosarjasta, kävin katsomassa ensimmäisen elokuvan ja nyt siis toisen.

Elokuva tuo eteemme kauniin kartanon, luonto on upea, jo siellä oma mielikuvitus alkaa liikkua, asettuu perheen ruokapöytään, huomioi  hyvän käytöksen, molemmin puolisen kunnioituksen ylä-ja  alakerran kanssa, haaveilee upeista hatuista, jotka keikkuvat naisväen kutreilla, puvuista, jollaisista voi vain unelmoida ja nähdä ihmisten liikkuvan ne yllään kuin olisivat aina niin tehneet.

Se on elokuvaa parhaimmillaan.

Kävellessäni sateessa kotiin mieli velloi nähtyä ja pysähtyi moneksi toviksi tuohon englantiseen yläluokan hienoon käytökseen.Toki se on suuri myytti, mutta totuuspohjaa sillä täytyy olla, siitä puhutaan ja sitä näytetään. Elokuva oli sijoitettu kolmekymmentä luvulle, palvelusväki passasi ja oli aikaa käyttäytyä hyvin. Sanoisin. Kohteliasta, toisen ihmisen kunnioitusta, perinteitä ja traditiota. Satua tällaiselle mielikuvamaailman omaavalle!

Ihan sitten jatkumona telkkarista tuli kuvaa Monacosta

 rikkaiden elämästä siellä, uusista tuulista yrittää nuorentaa asukaskantaa, kun kurja tosiasia on, että ne tosirikkaat muodostuvat vanhoista! Pieni ahdas Monaco tuntui tarvitsevan käyttäymissääntöjä vielä enemmän kuin abbeyläiset muinoin, järkyttävän keinotekoiselta elämä siellä näytettiin, mielikuvilla ei tainnut tehdä mitään.

Siinä istuessa ja ihmetellessä maailman kummallisuuuksia, telkkari jakoi niitä lisää. Suomalaisen toimittajan tekemä ohjelma nimellä ”Vielä kerran Trump”. Olin juuttunut telkkarin ääreen ja ajattelin, jotta siinähän tuo menee samalla istumisella ja menikin. Floridasta ja Arizonasta, Trump pöntön takana, katsoin koko ohjelman ja mietin, että voi se käytös olla tuollaistakin. Hävetti. Jos valtioiden päämiehet suoltavat suustaan tuollaista puhetta ihmisten kuultavaksi, ei tarvitse ihmetellä, mitä tekevät seuraavat sukupolvet! Heillehän nämä pötöstä puhujat ovat käytöksen oppi-isiä.