Pääsiäinen
meni jo!Se on ollut meille merkki keväästä, mutta nyt sen livahi jotenkin ohi,
hukkui jonnekin tavallisten arkisten ihmettelyjen alle ja taas on arki .
Ajatukset kiertävät yhtä ainoata kehää,
Ukrainassa on sota. Kuvat tuhoista ovat niin valtavat, sitä ei
ihmismieli kykene käsittämään! Miten maailma voikin olla ollut täydellisen sokea
tulevasta hulluudesta, joka nyt raivoaa sairaassa mielessä?! Luen kirjoja,
katselen vanhoja kotimaisia sarjoja, niissä ei juuri ratkeamattomia murheita
tapahdu, miten auvoista elämä silloin on ollut!
Miehellä on uusi suurinäyttöinen tietokone.
Huoneesta kuuluu vähän väliä, että tuus kattoon! Ja siellähän se armeijan koppalakkinen herra Toveri suoltaa tietoa sotilaiden liikkeistä sota-alueella, miten hyökätä, millä hyökätä ja kuinka paljon juoksuhautoja on kaivettu. Joukkohautojakin löytyy ja lisää ruumiita tulee. Taistelut ja tykit ovat kaukana, silti tietoisuus samasta rajanaapurista torppaa ajatuksen, se pysähtyy tuohon rajalle, mitä jos ja mitä sitten! Pysy naapurisi kanssa väleissä, älä riitele, teillä on sama aita pihojenne välissä, vaikka eri puolilla seisottekin! Nämä opit olen joutunut sisäistämään, ei ne sen kummemmiksi muutu oli piha sitten iso tai pieni, pärjättävä on.
Isomiehen pienet asiat vievät ajatukset lempeästi toiseen maailmaan, ”Isämies”-kirja opettaa koululaista uudella tavalla elämän kurinalaisuuteen, uutta oppia mummollekin kaikkine negatiivisine näkemyksineen koulumaailmasta, jonka nyt sitten pitäisi ohjeistaa lapset päinvastaiseen suuntaan, eli vissiin siihen vanhaan ja hyvään aikaan!? Tarinat on ihan päättömiä, höperöitä ja siinä niiden viehätys kaiketi on.
Enää ei ”Musta ori” seikkailuineen kiinnosta, ehkäpä Grimmin sadut voisi ottaa uusintatarkastukseen? Hyllyssä ne vielä odottavat lukijaa...Isämies-kirja on tosin tarkoitettu lapsen itsensä luettavaksi, mutta kun ihan vanhanaikaisesti pyydetään Mummia lukemaan ja kuunnellaan sängyssä peiton alla, niin lukeehan Mummi vaikka koko kirjan! Se on niitä elämän onnenmurusia.
Syntinen
korttipeli onnistuu myös häivyttämään pahat ajatukset ja sitähän me
harrastetaan. Torstaina kokoontuu kuuden sietsemän pöydän tuttu porukka Kampin
Palvelutalon meille varattuun huoneeseen, eikä siinäkään ennätä ajatella muuta kuin korttejaan, jotka täällä eivät kyllä tuo eivätkä vie! Hyvän mielen kanssa
kävelen kotiin, käyn kaupassa ja valmistaudun seuraavan päivän kotipeliin.
Se kahdeksankymppinen jäi juhlimatta Aurorankadulla, siellä kun ei saa toinen olla toistaan korkeammalla, kuten sanonta kuuluu.
Panostin kattaukseen ja tarjoiluun, kaunista kokkaamatonta pistelee ilolla suuhunsa ja jos se vielä maistuu hyvältä, eikös siinä ole kokki onnistunut? Hyvin tuli juhlittua pelikavereiden kanssa, tämä kahdeksankymppinen on nyt huomattu. Oli kiva pelipäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti