Nyt ottaa päähän.

 

                                    

Liki kaksikymmentä vuotta olen nauttinut kauniista järvestä parvekkeeni edustalla, siis alakerran kattotasanteelle kerääntyneestä sadevedestä ja ihmetellyt isännöitsijän outoja liikkeitä, joita ei siis ole ollut! Kuukausi sitten otin ” sen viimeisen kuvan ”, sen jälkeen tuumasin vain antavani kamerani nautiskella upeasta maisemasta.

 Toisin kävi. Yhtenä päivänä imuroidessani huomasin valkoista jauhoa ruokahuoneen jalkalistalla ja kun sinne kurkistin, sieltähän lähti kokonaisina levyinä sinne vuosien saatossa maalatut seinämaalit!

Kamera sai taas töitä ja ilmoitus kuvineen lähti eteenpäin.Tällä kertaa muutaman kiukkuisen keskustelun vauhdittamisen jälkeen asia huomioitiin. Sitten ovella jo seisoi eri näköistä miestä erilaisine mittausvälineineen,

tänään viimeinen, joka antoi epämieluisan, jo arvattavan tuomion, että kosteus oli noussut seinälle ja levinnyt . Tulossa on mittava remontti, sekä katolla että huoneistossa ja asukkaat joutuvat evakkoon! Tulee vaan väistämättä mieleen, että olisinko muinoin omissa huushollisissani hoitanut asiat näin huonosti?! Tuskinpa vain, sen verran pihikin jo olen, että ”vie mennessäs, tuo tullessas, KORJAA HUOMATESSAS ”-lause tuotu entisestä talosta tähän kotiin pätee edelleen.

Nautiskellessani Danskun ja äitinsä kanssa Musiikkitalossa koronasulun jälkeen ensimmästä kertaa  elävästä musiikista,

ostin pussillisen pähkinöitä lapsen ensi nälkään. Loput pähkinät napsin kotona telkkarin ääressä ja äkkiä ihmettelin suurta pähkinää, otin sen suusta ja siinä se nökötti: ikivanha implanttihammas! Liityin siis äkkiä ”yhden hampaankolon ” rivistöön, tosin siitä onnelliseen, että tämä oli suussa viimeinen, eikä sis näkynyt hymyillessäkään! Silti. Olen käynyt hammaslääkärillä kolmevuotiaasta asti, pientä taukoa tuossa rahanpuutteessa kymmenvuotiaana taisi olla, mutta muut vuodet kaksi kertaa säännöllisesti. Tähänkin pätee tuo yllä olevan sääntö, halvempi nyt heti kuin kohta. Oli Pyhäinpäivä, eihän silloin ole vastaanottoa tutulla lääkärilläni, menin siis Mehiläisen sivuille varatakseni kiireellisen ajan, joka oli parin viikon päässä! Ei onnistu, mietin ja huomasin robottiapulaisen, sinne. Juttelu sujui hyvin, mutta eipä hän kiireestä tajunnut mitään, lupasi kertoa soittopyynnön.Kysymykseeni, mahtaako hän olla seuraavana arkipäivänä Forumissa , jolloin voi käydä näyttämässä oven suussa potilaiden välissä suutani ?! No, ei se käy, oli tiukka vastaus, lääkäri soittaa sitten. Kiitos ja selvä.

Tuli maanantai, laitoin hampaani purkkiin ja kävelin Forumin kassalle.Kerroin asiani ja sanoin istuvani oven suussa, kunnes lääkäri piipahtaa kahvilla tai vessassa tai jotain! Tyttö vei kiltisti lapun lääkärille. Asiakkaan lähdettyä lääkäri tuli ovesta, kysyi kuka on hampaaton ja otti minut sisään, kurkisti suuhun otti kuvan ja tilasi ajan protektiikolle seuraavaksi aamuksi kello kahdeksan., jolloin puolessa tunnissa sain upea kohtelun ja olin taas hampaallisten joukossa! Tosin pulitin sievoisen summan, mutta sekin on vain valintakysymys! Uusi laukku, matka vai hammas?! Turhamaisuus vie minut hautaan toivottavasti omat hampaat suussa, kuten meni satakaks vuotias äitinikin. Hauska juttu sinänsä, kun äiti sitten joutui päiväksi sairaalaan, hoitaja olisi halunnut poistaa äidin suusta hampaat! Hämmästys oli jonkinmoinen, kun suussa olikin ihan oma kalusto.

Mitä tästä jutusta muuten opimme?! Ryntäys ja sitkeä vaatimus saattaa tuottaa tuloksen. Meidän perheessä tuo hyökkäävä käytökseni, vaikkei se aina niin kaunista olekaan, on pelastanut monta tilannetta ja jopa miehen hengen. No, tässä rempassa nyt olen ollut kohteliaampi ja tulos on sen mukainen!

Tavallisesti olen tänään pelaamssa ja mies jossain pitkällä kävelyllä. Nyt olin kotona, onneksi, sillä summeri soi ja poika ilmoitti tuovansa kakkua! Osasi entuudestaan oikeaan kerrokseen, vaikka uudistus on sotkenut vähän kaiken nimien ja kerrosten kohdalla! Onkohan tuossakin selityksenä tuo mainio ”yksityisyyden suoja ”?! Ettei vieras tulija voi lukea taulusta, missä kerroksessa kukin asuu?! Pötkössä vaan nimet, mutta taulu on hieno. Kiitos tyttärelle Rapakon taakse kauniista mansikka-kermakakusta, kyllä se maistuu! ja muuta ruokaahan ei näinä päivinä tarvitakaan...