Musiikkitalossa

Nyt olen sitten astunut uuuteen aikaan , eli aloittanut konserttikauden uudessa Musiikkitalossa .Sen verran utelias oli Ysikutonen , että ei ollut pienintäkään puhetta pois jäämisestä ,vaikka talon suunnittelijat ovat tehneet kaikkensa , että vanhat ja huonojalkaiset jäisivät kotiin !Parkkitaloa ei vielä ole , ei siis parkkipaikkojakaan .Keppien kanssa kulkijat tuotiin autoilla röyhkeästi suoraan etuovelle , niin myös me. Pois lähteminen oli sitten hankalampi juttu , auto oli jätetty Elielin parkkihalliin , siis kauaksi Sanomatalon taakse .Hienoisessa vesisateessa uusi talo toki näytti upealta kaikkine valoineen , joten kannatti Ysikutosenkin tarpoa kävellen Kansalaistorin poikki Keke-punaisen odottaessa kielletyllä alueella Sanomatalon nurkalla .Loppu hyvin ,siis kaikki hyvin ...
Musiikina oli ensin Lindbergiä (mies ei tykännyt , Ysikutonen oli miettiväinen, minä kummasti tavallaan pidinkin ..),sitten Brahmsin viulukonsertto esittäjänä sakasalissyntyinen virtuoosi Christian Tetzlaf . Voi miten huolettoman ja kevyen oloisesti hän viuluaan soitti !Mietin aina haikeasti , kuinka hän mahtaakaan nauttia soittamisestaan, kun osaa jotain noin hyvin !Millainen on moinen tunne ?!Kun kuuntelijankin tunteita liikutetaan noinkin paljon .....Väliajan jälkeen olikin sitten Sibeliusta , taattua orkesterimusiikkia .

Akustiikasta pitäisi kai puhua , siitähän se suuri kiista vanhan ja uuden talon välillä on käyty . Ehkä sitä parhaiten kuvaa , kun Ysikutonen ilmoitti kuulleensa pienimmätkin soinnit !Itse tunsin olevani keskellä musiikkia , se tulvi korviini joka puolelta ja tuntui hyvältä .

Onko tilanpuute tai akustinen tarve pakottanut muokkaamaan salista kupin , jolla on korkeat reunat ?! Parvekkeella lippunsa omistaneet istuivat varsinaisilla piippuhyllyillä kaltereiden takana ja todella jyrkillä nousuilla . Päätä olisi meikäläisellä huimannut ja mies ei olisi moiseen häkkiin edes suostunut astumaan . Parvi nousi varmaan liki kolmeenkymmeneen metriin lattiasta ja oli siis avohäkin tavoin antelias alakerran katselijalle ! Joku guru suositti juhlapukeutumista , mutta unohti nykynaisen minihameen !Isoäidin muinoinen ohje naisille :"pidä jalat sirosti sivuttain yhdessä ja vedä hameenhelma polven yli " pitäisi olla painettuna parvien ovipieliin , sillä nyt lattiatason katsojalla silmä kulkeutuu väkisinkin vinksin vonksin töröttäviin jalkoihin ja suoraan näkymään hameen alle , varsinkin kun valosuunnittelija on tuon näkymän spottivalaissut.Näkymä ei juhlistanut parven juhlapukuista (?) kansaa...Itse sali oli kulullisesti hankala. Jyrkkä runsaine kiemurtelevine ,osin kaiteettomine portaineen .Hyvin sieltä näki ja kuuli,mutta kulku kumpaankin suuntaan oli tukkoinen .

Uutuutta ihmetellen väki törmäili etsien milloin pöytää kahvikupilleen , vessanovea , joka kyllä löytyi sieltä , missä jono ulottui tuttuun tapaan kauas oven ulkopuolelle .Uutta oli sentään tasa-arvo tuossa asiassa : miesten vessassa oli nyt jono ! Ja ensi kerralla ,kun maltan hiukan odotella , saatan saada vaatteenikin ilman tallottuja varpaita. Mutta loppujen lopuksi kokemus uudesta talosta oli myönteinen ja ehkä suunnittelijan tarkoitus oli luoda sitä läheisyyden tuntua , josta nykyisin niin paljon puhutaan Eihän minun tarvitse kuljeskella kahvikuppi kädessä , voinhan juoda kahvini kotonakin kenenkään tönimättä,mutta tuollaista musiikkielämystä kotonani en saa.Siis Musiikkitaloon !