Sadepäivä

Laiska päivä, mukavakin, sataa vettä ja se antaa mahdollisuuden olla ihan luvalla sisätiloissa. Monenlaista hommaa olisi rästissä, ajateltuna juuri sadepäivän toiminnaksi, mutta jostain syystä nuo ylevät ajatukset eivät muutu kuitenkaan teoiksi. Kuten ei nytkään, toki alku lähti hienosti liikkeelle, en pukeutunut, luin Hesarini kannesta kanteen, myös lehden välissä tiputetun mainospostin. Ja sehän nyt sitten taas riitti!

”Karkota hyttyset vaivattomasti ” mainosti Thermacel, puhdistaa alueesi viidessätoista minuutissa! Ja toinen, ”Hyttysansa Pioneer” panee paremmaksi, se karkottaa moiset verenimijät koko kuukaudeksi kerralla! Sitten on omat karkotteet muurahaisille ja toinen käärmeille.

Kyistähän tässä just olikin juttelua, niitä oli alkanut ilmaantua ystäväni pihapiiriin ja pulma oli tietysti, miten ne hoidellaan pois, ovat suojeltuja nykyään. Rapakon takainen tytär hoitelee kalkkarokäärmeensä nostamalla ne ämpäriin ja sitten autoilemaan. Minä hoidin omani pistolapiolla enkä ilmoittanut kelleen. Muurahaiset jouti tulipalon kohteeksi, kun tuppasivat liian lähelle, mutta eihän ne siitä kummosia miettineet, vaihtoivat vaan paikkaa, hyvä sekin, sillä käärmeet tuli syötyä ja nahka saatiin talteen lasten ihmeteltäviksi. Nämä nyt jotenkin olivat osa mökkielämää, yhtä lailla kuin hyttyset, paarmat ja mäkäräiset, ei mukavia, mutta minkäs teet. Ja minkä sitten tein,

oli että pihapiirissä annettiin lukuisten pääskysten hoidella pesäpuuhansa missä ja minne halusivat, niitä ei saanut hävittää, ei häiritä. Kiitokseksi pääskysvanhemmat antoivat minun touhuta kameran kanssa ihan metrin päässä pääskyslapsista. Ja minähän kuvasin, rullakaupalla. Niitä kuvia on sitten lähtenyt maailmalle ystävien ja tuttavien tyhjiä seiniä koristamaan, koristaako enää, mene ja tiedä, mutta omissa kansioissa säilyvät, kun vain jaksan etsiskellä minä vuonna mikäkin on otettu. (Ihan vain sivuhuomautuksena, etsikää tieto, kuinka paljon yksikin pääskynen tarvitsee hyttysiä päivässä! Saati sitten kun pesiä on parikymmentä.)

Ei tuo tämän päivän Hesarini ollut se ainoa kimmoke pääskysmuisteloihin. Istuin eilen lukemassa parvekkeella ja seurasin vastapäisen talon korkeinta parveketta, siellä touhutaan! Kerrostaloissahan ei pääsääntöisesti saa ruokkia lintuja, mutta

tuopa asukas ei moista sääntöä ole viime vuosina noudattanut, vaan ruokakippo on selvästi parvekkeen lattialla, lintujen käytöksestä näin päättelen. Kiikaria en minäkään enää kehtaa silmilleni nostaa, joten kuvataso on heikko mutta selventävä, lokkipari teki pesän, kasvatti kaksi poikasta ja nyt siellä harjoitellaan lentoon lähtöä. Vieressä seinällä on varmaan vanha kylmäkaapin ilmastoputki, sinne on joka vuosi tintti tehnyt pesän, niin nytkin ja syömässä sekin käväisee, kun lokki on hetken pois. Kivahan näitä on seurailla, tuttua on, kaksi kesää elin lokkiperheen kanssa saunan laiturilla, hyvin emot tottuivat ja poikasethan on heti kavereita. Mutta miehellä oli vaikeuksia päästä perheen ohi, usein oli tultava apuun. Mitähän näillekin kavereille tänä kesänä kuuluu?

 Kun istun parvekkeella ja kuuntelen pääskysten kirkunaa taivaalla, tulee haikeana epäilys, että eipä niitä kakkajätöksiä taida nykyihminen jaksaa keräillä. Tästä muistui mieleen muuan poliisipäällikkö, joka tuumasi heppojen läjistä, että ” Ei ne sinne kadulle jää, mummot hakee pökäleet kukkapurkkiin!”  Kävelin toissapäivänä Kaisaniemen Kasvitieteellisen ohi, siinä oli tosi komea läjä ihan vanhan portin edessä jalkakäytävällä, ei kukaan kumartunut keräämään, en minäkään. Enkä kuvaakaan ottanut, vaikka meinasin! Ei ole tuossakaan asiassa maailma entisellään, vaikka poliisin heppa onkin.

 Onneksi on muistoja joita kahlata läpi, niissä ei hyökkää hyttyset ei pistä käärmeet, mutta ehkä minä kuitenkin tuumaan, että ”Happamia sanoi kettu..”

Kävi köpelösti, sade väistyi ja aurinko tuli esiin. Päädyin parvekkeelle lukemaan loppuun Keijo Leppäsen huikean kirjasen, mustalla huumorilla höystetyn omakohtaisen pakinan.

Kirja kirjoitettu 2002, jutut ovat mainioita ja ilahduttavasti isäkohtaisia, se ei silloin vielä ollut kovin tavallista. Järkyttäväksi lopuksi sana lukijalle : ” Akatemia tutki kahden helsinkiläisen ala-asteen oppilaita. Vakavia puutteita perushoivassa oli 29 prosentilla lapsista eli yli sadalla pienellä koululaisella 365:stä. Lapset jäivät usein illaksi ja yöksi kotiin ilman aikuista, eivät peseytyneet viikolla eivätkä vaihtaneet vaatteita jne jne.” Ja tämä kaksikymmentäkaksi vuotta sitten! Noista viikon mittaisista pesemättömistä sukkahousuista meillä on ihan omakohtaista kokemusta, tokaluokkalainen halusi kulkea samoissa vaatteissa, ”kun kaikki pilkkaa, jos aina on toiset vaatteet!” Jäipä vaan mieleen.

Ja vihoviimeiseksi, on sentään menty huimasti eteenpäin! Ei enää räppiä, rokkia tai teknoa, vaan klassista ! Jospa samaa kokeiltaisiin jalkapallokentälläkin, lyötäisiinkö kaksi kärpästä kerralla?! Vai menisikö juttu kaivoon ...