Kulttuuriviikko

Toukokuun neljästoista ja päivyrissä on pelkkää kuolemaa, Aarne, Isä , Mummu ja sitten on yksi iloinen asia, samalle päivälle kalenterin tekijä päätti antaa systerille muistopäivän, eli loihti Tuulan nimen allakkaan. No kyllä sitten palasi päiväjärjestykseen ja ystäväni äiti oli vuorossa. Että jos riittää syntyneitä keväälle, niin riittää myös poistuneita.

Hesan Naisliitto oli järjestänyt teatterimenon tuolle samaiselle päivälle, lippu olisi pitänyt maksaa jo aikaa sitten, minä olen tosi huono mahduttamaan elämääni pakollisia menoja jonnekin tulevaisuuteen, niin nytkin, mutta sattuipa sopivasti, kun kasvinsisar soitti ja kysyi josko haluaisin mennä, hän ei pääsisi. Hieman epäröiden lupauduin, sillä olen skeptinen Kansallisen nykyisten ohjelmavalintojen, lähinnä ohjausten suhteen, mieluummin olen menemättä kuin istun salissa seuraamassa huonoa esitystä. Nyt otin riskin ja onneksi otin sillä, sillä tämä ”Kurjet” oli todella mielenkiintoinen, kiinnostavalla tyylillä koottu ja tietysti upeasti näytelty, näyttelijäthän olivat huippuluokkaa. Ehkä voin tämän nähtyäni peruuttaa epäilevät ajatukseni Kansallisesta, jää nähtäväksi.

Tänään oli kesä, istuin tunnin ulkona pihassa lukemassa, mutta sisälle oli tultava, helle oli liiallinen, tarkoitus olikin saada hieman väriä talven kalpeaan naamaan.

Kulttuuriviikon toinen tapahtuma olisi illalla Kansallisbaletin ”Stravinsky-ilta”.

Kesäinen lämmin  houkutteli kävelemään  Töölönlahden rantojen kautta ja mikäs on kävellä uusilla punaisilla lenkkareilla. Luitte oikein, tämän hetkinen juhlalook on Aarikan vanhat korvikset ja punaiset lenkkarit, joita oli muuten tasan toinen pari Oopperatalon parketilla. Näytöksen ensimmäinen osa ”Petruska”,

Stravinskyn musiikki ja modernia tanssia, se miellytti minua, mutta ei miestä. Toinen osa ”Sacre”

taisi olla kuvaus maailman lopusta, siinä ei musiikki eikä koreografia miellyttänyt minua suorastaan inhotti, mutta miestä kyllä. Ja yleisö, se hurrasi ja vihelteli!  Kokemuksen jälkeen kävelimme Töölönlahden rantoja kotiin, satakieli lauloi riemukkaasti ja pyyhki pois kaiken kamalan maailman lopun tunnelman, uusi lintukin bongattiin, kahlaaja..?

Pelipäivä ja konserttipäivä. Otsikkona ”Tarujen taikalinnut”, että Stravinskyä  tarjolla , mutta yllättävästi myös ihan muuta, jota ei juuri ole ennen konserteissamme tarjottu! Nimittäin runoutta. Neljä runoilijaa lausuu omia runojaan, yhtenä Aulikki Oksanen

ja sen nimen kun luin, niin kuvittelin heti, että hän lausuu ja musiikki jotenkin kulkee mukana, mutta ei . Yksi runo ja sitten musiikkia, mitä ensimmäisellä osalla kutsuisin vain räminäksi.Tällä mentiin väliajalle ja samalla mies ilmoitti ottavansa jalat alleen, tuumasi, että ”nyt riitti”. Minä ikuisesti uteliaana jäin kuulemaan, miten konsertti jatkuisi, hyvä että jäin, olinhan lippuni maksanut.

Anna Clynen ”This Midnight Hour” oli yllätys, se oli puhaltimien juhlaa, kaunista ja rauhallista. Igor Stravinskynkin ”Tulilintu –sarja” ei ollutkaan räminää, vaan siinäkin suurin osuus oli melodista, jopa surullista. Mutta että en ihan liikoja kehu, niin kyllä korvatulpilla olisi ollut tarvetta. Mutta mies oli nauttinut kauniista auringonpaisteesta kävellessään Linnunlaulun kautta, eihän kaikkien tarvitse kaikesta pitää.

Luonto on mennyt ihan sekaisin, se luulee, että Suomessa on nyt kesä, vaikka eletäänkin vasta toukokuun puolta väliä. Olenkohan kertaakaan istunut illalla kymmenen jälkeen parvekkeella lukemassa ja nauttimassa suorastaan kesäisestä illasta?!

Luin ja katselin kun valot sammuivat ikkunoista toinen toisensa jälkeen, kunnes olin taas kerran ainut valveilla olija.