Sataa lunta
ja sitä on paljon jopa täällä kantakaupungissakin. Kadut ovat valkoiset,
lumivallit korkeat, ratikkaan nousu ja ulos pääsy
ovat temppu numero kaksi ilman
rollaattoriakin, moni jää kotiin ja katselee kaunista maailmaa ikkunansa läpi. Niin
minäkin tämän sunnuntain vietän, en tarvitse lumikolaa en lapiota, joku toinen
tekee nyt ne työt puolestani, olen kaupunkilainen.
Mitenkä ne kauniisti sanoittavat, että jokaisessa elää pieni lapsi, joka kaipaa -mitä? Tämän hetken kaaoksessa tuntuu moni kaipaavan maalle. Tehdään elokuvia mummonmökeistä, Strömssössä puutarhat houkuttelevat tumpelonkin kokeilemaan, seurataan
Donnerin pariskunnan muuttoa vanhaan koulurakennukseen television ohjelmassa ”Kaipuu maalle”. Kirjoissa on valinnan varaa,on helppoa ja oikeatakin, niitä on suositeltu ja olen päätynyt hankalien välissä uteliaana lukemaan. Kuten viimeyönä loppuun saamani niin kovasti kaipuuta maalle ja sitä uniini vievän unelman, joka tuntuu olevan yhtä kirjoittajan kanssa. Kirjoittaja Tuuli Kivijoki on toiselta nimeltään Anu Patrakka, joka kirjoittaa ärhäköitä rikosromaaneja jossain Portugalin rannikolla. Maalaismaisema taitaa pitää kirjailijan järjissään kaikkien rikosten keskellä,
sillä tämä ”Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella” vie kyllä ajatukset kauas pois tästä ajasta, onni saada mummonperintönä täysin varustettu mökki keskellä pikkukylää järvineen ja vieläpä maakellari täynnä mustaviinimarjamehupulloja ja säilöttyjä suolakurkkuja! En minä imagoani onnistu tällaisella lukemisella nostamaan, mutta jotain niissä on, jotain mikä vie ne ajatukset ihan muualle kuin Hesarin otsikoihin ja televison uutisiin. Ja siksi tämä trendi nyt valtaa lukijaa, katsojaa, eikä se ole pois mistään muusta.
Lehtenikin luin. Nyt ollaan sitten siinä mistä jokunen aika sitten huumorilla veisteltiin eli Minna Lindgrenin ”Ehtoolehto”-sarjan toteutuneessa ja silloin kauhistusta aiheuttaneissa digipalveluissa älylattiaa myöten.
Hesan Naisliiton Saavutettavuusohjelma tuntuu olevan myöhässä, kotietähoito on jo tullut, Henkkarit kaikille-ohjelma tuo valokuvaajan kirkonkylään, asukkaat kuvataan ja viedään bussilla paikalliseen poliisilaitokseen ja siellä hoidetaan passit ja henkkarit. Jos tällaista Rautalammilla, niin digirumba ja saavutettavuusprojekti on käynnistynyt ja taas kerran ollaan Suomessa niitä ykkösiä, jossa koko kansa pikkukyliä myöten hoitaa pankkiasiansa itse diginä. Ja pakkohan se on, eihän Suomessa ole enää pankkeja, missä asiansa voisi hoitaa. Ja niin, tällä tavalla se kaipuu maalle hiipuu ja jää uniin..
Kaupunkilainen on tullut niin kaupunkilaiseksi, että kun seuraava Kirjalauantai ehdotettiin pidettäväksi Myyrmäessä, jonne pitäisi ajella P-junalla, ajatus tuntui ehdotukselta matkustaa maailman toiseen laitaan! Kyllä on mukava olla metron ja ratikan päässä, joskus ihan hävettävän helppoa. Viime viikonkin
joka päiväiset bridgemenot,
jos nyt yksi kuljettaja jäi kotiin, niin toinen oli tuli hetimiten, ei tullut jonoja ratikkapysäkeille.
Kävin
labrakokeissa. Oli käsketty olla syömättä ja juomatta kymmenen tuntia. Tottelin
tietysti. Ajanvaraus oli kohdallaan ja hoitaja oli valmiina, kerroin että vain tähän vasempaan käteen saa pistää,
oikea on kiellossa. Ongelma vain on, että siitä kädestä ei löydy suonta, minne
lie kadonneet. Kokeiltiin taipeeseen, suoni löytyi, mutta ei tippaakaan verta.
Sanoin, että ota suosisti ranteesta, sieltä saattaa onnistua. Ensimmäinen
kokeilu tuotti pienen punaisen pisaran, ei muuta. Vaihdettiin neulaa ja kohtaa,
ei mitään, sitten tapahtui sellaista, mitä ei ole ennen kokeiltu, hoitaja meni
polvilleen, veti käden suoraksi ja pisti ohuen siipineulan ranteeseen. Se
onnistui ja tulos kotikoneella ilmoitti, jotta rauta-arvot ovat palautuneet,
mutta sokeri himpun verran noussut, liekö syynä sokerilakko ja leivättömyys vai
pilleri, jonka pitäisi käyrää laskea?! Kerkesin nuo just lukea, kun ohjelma
heitti minut ulos! Menin uudestaan Maisaan ja sieltähän ne tulokset ja
määräykset olivat kadonneet, että se niistä sitten. Mikään ei ole varmaa tässä
digimaailmassa, ei tuo Maisakaan. Kehotin lääkäriä katsomaan tilanteen. Ohjeeksi
sain juoda ison lasillisen vettä, vanhukset kuivuvat nopeasti! Että ei enää
seniori vaan rehellisesti kuiva vanhus!
1 kommentti:
Siinä sulle totuutta yhden päivän osaksi! Näin sanoo jo pitkään itsensä vanhukseksi itsensä tunnistanut turkulainen.
Lähetä kommentti