Tämän päivän sinfonia oli väsyneelle mielelle mainio, luin esitteestä, että Bruckner oli säveltänyt sen muistelleensa äitiään, omistanut sen epäjumalallleen Wagnerille, ollut rapakännissä ja unohtanut , oliko se kakkonen vai kolmonen!
Veikkasi sitten kolmosta ja niinhän tästä tuli eräänlainen ”pohjalainen tarina”. Konserrtisali oli täysi, mies istui vieressä jopa silmät kirkkaasti auki, sillä Bruckner sopii hänelle. Vieressä istui virkeä nuori nainen aivan täpinöissään, kun trumpetit pääsivät kunnolla vauhtiin ja käyrätorvet ottivat itselleen oman kaistan. Minä suljin paikoin silmäni ja annoin mielikuvien lentää. Selväksi tuli, että Brucknerin äiti voisi olla kovan luokan pohjalainen, hän korotti ääntään välillä korvia repivään meteliin ja sitten heti perään jotain niin hellyttävän kaunista ja levollista, joka ei kauankaan kestänyt kun taas mentiin, pantiin vauhtia palveluväen touhuille, annettiin oikein kunnon trumpetit ja komennettiin vielä käyrätorvilla. On siinä ollut pojalla kotiolot, eipä ihme, jos on tämäkin sinfonia täytynyt muotoilla uudelleen useammankin kerran, kun vielä herra alkoholi oli tekemisiä haittaamassa.
Alkuun kuultiin Lotta Wehnäkosken
tilaustyö Tapiolan Sinfoniettalle. Uutta nuorisosävellystä, joka ei tähän vanhaan juuri tarttunut, muuten kuin nostatti ihokarvat pystyyn alun riitasoinnuillaan ja herätti miettimään, miten sävelletään ”hiukan oikean vierestä” ja miksi! Lotta itse oli oikein söötti nuori nainen kesäisessä mekossaan.
Ilta jatkuu sarja ”Kotikatu” merkeissä.
Jäljellä on neljä viimeistä jaksoa ja ne me päätettiin katsoa nyt kerralla pois, että joutaa joskus nukkumaankin . On mennyt aamupuolelle jo parisen viikkoa tämän porukan kanssa, he ovat tulleet uniin ja päivän aatoksiin.On jo aika luopua heistä, sanoa hyvästi. Sarja oli erinomaisen hyvä kertaus ja muistutus meille eläkeläisille ajasta, jonka kerran elimme.
1 kommentti:
Upea tuo konserttikuvauksesi!
Lähetä kommentti