Elämä ranskalaisena Mariena loppui osaltani uuden identiteetin luomiseen ihan vanhoilla kuvilla ja tutulla entisellä nimelläni, auttava Guru-poika selosti, jotta taidan kyllä tulla ikuisesti leijumaan pilvissä naamari kasvoillani, mutta että siihenpä se sitten lopahtaakin!
Totta varmaan, sillä tuskin tämä Mariekaan jaksaa kuvaani ihailla kovin kauaa, ellei siihen muuta toimintaa voi yhdistää ja tuskin voi, sillä Face lähetti sähköpostissa tiedustelun, saako se sulkea tuon ilmoitetun tilin. Olin hiukan yllättynyt, sillä olen luullut, jotta Face ei juuri ota kantaa minnekään suuren valitusmäärän vuoksi, mutta ottipas ja nopeaan vielä! Ei siis pitäisi naamallinen Vanski enää kirjoitella kommentteja tai lähetellä kuvia. Olen myös käsittänyt, että Face poistaa siltä tililtä siellä kaikki lojuvat entiset jutut. Sitä odotellessa elän toivossa, jotta kaverit löytävät uuden tilini, sillä mitä elämä olisi ilman sukulaisia, ystäviä ja tuttavia, joita olen haalinut ympäri maailmaa! Kuinka moneen kertaan olenkaan kiitellyt Facea sen suomista mahdollisuuksista nähdä, kuulla ja muistaa ihmisiä, joita en mitenkään pystyisi pitämään ”mukana” elämässäni ilman tällaista toimintaa! Puhelin on hyvä ja monen kohdalla ei muuta mahdollisuutta olekaan, mutta tällaisen yökyöpelin hankala homma on ajoitus, aamulla ei puhe kulje, päivällä olen harvoin kotona ja yösoitot onnistuvat vain Rapakon taakse.
Kalenteriin on mukavasti kirjaantunut jotain jokaiselle päivälle ja ikäänkuin silloin ennen sunnuntait on jääneet ruksaamatta, vanhasta tottumuksesta. Ne olivat sitä ”perheaikaa”, jolloin isä vei lapset ja koiran lenkille,
halusivat tai eivät.Yleensä eivät. Sitä perheaikaa käytetään nyt sitten toisin, telkarista tulee snookeria, jalkapalloa tai hallikisoja, kuten juuri nyt, ja minä teen milloin mitäkin, ei– niin– kovin- järkevää, eläkeläiselle sallittua sekin.
Nyt on lauantai ja Aurorankadulla Naisliitossa oli Kirjalauantai, aiheena Minna Canth,
onhan hänen nimikkopäivänsä ja jopa ihan liputuspäivä nykyisin! Olen saanut tartunnan Minnaan jo Jyväskylän kouluaikoina, siellä mielestäni Minna tupsahti esiin vähän joka suunnalta! Muistanko väärin, kun kerhon toiset ikänaiset eivät samanlaista muistoa omista? Oliko se vaan meidän koulu tai sitten vain se yksi äidinkielen opettaja, joka luetutti Papin perhettä ja muuta tarinaa Minnasta, sillä minulle Minna on olevinaan aivan tuttu. Muistan kirjoittaneeni Minnasta, olisiko ollut juuri Papin perhe kyseessä, aineen, jonka tämä opettaja arvosti hyväksi, kuten kaikki muutkin runojutut sun muut kirjalliset tuotokset. Tosin muistossani on myös yksi yo-kevät, jolloin älliä lähti yksitoista kappaletta ja ne kaikki tulivat takaisin iinä.Tuohon kevääseen en osallistunut, mutta se jäi mieleen todella epäoikeudenmukaisena, hän oli mahtava opettaja! ”Papin perhe ” tuli nyt esiteltyä, huomattua sen ajankohtaisuus, yhtäläisyys hirmuhallitsijaan, mittakaava on toinen, mutta vapauden tavoitteet yhtäläiset. Muutenhan Minnan naiset ei juuri syntymäpäiväkakkua saaneet, tuntuivat kirjassa kuin kirjassa hallitsevan miesten paidan ompelutaidon, sinänsä kunnioitettava taito! Minä sen sijaan sain kakun laulun ja kortin kera,
että jopas nyt jotain Hesan Naisliitto! Avainta ei kuitenkaan vielä luovutettu, ovat kuulemma Töölöläiset avaimenomistajat käyttäneet avaintaan huolimattomasti ja hukanneet sen! Ja kukas siihen onkaan syypää?! Tuo mustakulmainen muukalaisen näköinen tietysti,
näinhän se meni aina ennenkin.
Huolimatta kuuluisasta Minnastaan ja hänen ylläpitämästä Salongistaan, jossa pelattiin SKRUUVIA kerran viikossa hyvässä seurassa, Arkadiankadun Bridgeläiset saavat väistyä tieltä aina kun koko Liitto kerää porukkansa ympäri Suomea perjantaisin kokoustamaan ja samalla tutkailemaan pääkaupungin tarjouksia. Niin oli viime perjantainakin, joten siirryimme pelaamaan Maijun kotiin.
Se sijaitsee sen verran lähellä entistä pelipaikkaa, että kauempaakin tulevat osaavat sen löytää. Onni onnettomuudessa,että Maijulla oli sattumoisin nyt avain, kun toinen haltija oli edellisellä kerralla sairastunut ja nyt kompuroinut itsensä sairaalakuntoon! Olisi pelikaverit odotelleet portailla oven avaajaa, joka ei siis tulisi! Ei kuuskymppinen hallitusammattilainen näköjään osaa ajatella, millaista elo on joskus parinkymmenen vuoden päästä! Vaikka itse tuntisimme itsemme kuuskymppisiksi, luonto taitaa laittaa asiat oikeaan kulmaan , halusimme tai emme.
Ajelin sitten ratikalla sinä päivänä.
Ensin Maijulle, en jäänyt ”tällä” pysäkillä pois vaan seuraavalla...no , se olikin sitten väärä suunta, tulin takaisin ratikalla. Illalla olin epävarma ratikan pääteasemasta, Eiran kautta siinä luki, mutta numero oli Ykkönen, ja sehän menee Käpylään. Siihen sitten. Töölöstä Lasipalatsin ohi Eiraan, joten hyvällä mallilla olen, sieltähän se menee Kauppatorin kautta Hakaniemeen. Kai meni joskus, mutta nyt se teki kunniakierroksen Eirassa ja palasi Lasipaltsille! Siinä vaiheessa sisu petti, hyppäsin alas ja kävelin tutulle Rautatieaseman kolmosen pysäkille, joka oli ollut tyrkyllä siinä ihan alkuvaiheessakin! Jännittäviä nämä ratikka-ajelut nykyisin!
Torstai oli myös pelipävä, sillä Kampissa Bridge sujuu entiseen malliin, naamarit kasvoilla, koronaa on viellä todella paljon. Illalla sitten konserttiin kuuntelemaan
ja katselemaan komeaa pianonsoittoa, kaksikymmentäseitsemän vuotiaan Melemedin pitkät soittajan sormet vilistivät silmääkin nopeammin koskettimilla, taitavaa, mutta ei kovin melodista. Koululaiset oli komennettu kuuntelemaan, sali oli ylimpiä parvekkeita myöten täynnä! Ehkä oppi meni teineille päähän, tuollaiseen taitoon tarvitaan paljon työtä, lisää työtä ja vielä työtä ja jonkin verran lahjakkuutta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti