Eiliset ruuat

 

Olin kahvinkeittopuuhissa ja manasin leipäkorissa lepäävää Sokkarin pullapussia, jonka arvelin  sisältävän pari viineriä. Kurkistin iloisesti yllättyneenä pussiin, sillä maksulapussa luki ”riisipiirakka 2 kpl” , ehkä mies oli nyt vihdoinkin ymmärtänyt, että vaimo ei enää kahvittele pullan kanssa! Toisin kävi, pussin avattuani viinerihän siellä oli jopa kaksin kappalein,

ihan nätisti vaimolle tarkoittuina, sillä eihän mies sellaisia syö, hän vain kantaa niitä vaimolleen. Ja vaimo sitten ne syö.

Eihän vanha kauppias roolistaan pääse, aina tarttuu jotain käteen, jollei muuta , niin ainakin arvostelu alakerran kauppiaan kyvyistä täyttää hyllynsä oikein ja juuri niillä tavaroilla, joita kansa haluaa ostaa! Vaimolle on riittänyt hyvin pienen kaupan valikoimat ja usein on koppaan päätynyt uudenkin näköistä tuotetta kokeiltavaksi ja hyväksi havaituksi. Tuotevalikoima on totaalisesti toinen kuin se oli aikoinaan miehen silmälläpidon aikoihin, on opittava uuteen ja unohdettava raskas vanha ruokakulttuuri. Ennen käytiin kaupassa kerran viikossa ja ostettiin autolastillinen ruokatarvikkeita, nykyään kotona on vain kaksi syöjää ja nekin kulkevat lähellä nälkiintyneen tasolla,

joten pikkukauppa sopii oikein hyvin, kurkistat kaappisi ja ostat alakerrasta sen mitä puuttuu! Mutta ei mies, hän menee vastapäiseen suureen kauppaan, ostaa,  kurkistamatta kaappiin, ainakin kaksi samaa tuotetta, siis kaksi salaattia, kaksi kurkkua, kaksi sitä ja kaksi tätä ja varmuuden  vuoksi vielä pari muuta, että se kaupan muovikassi varmasti tulee täyteen! Ja sitten lopuksi vaimolle pari viineriä. Ja muovikassejahan meillä on.

No, en minä nyt moiti miehen ostovimmaa, minähän olen kiitollinen koko muovikassillisen verran, mutta lopputulos tästä nyt kuitenkin joskus aiheuttaa kirjoittamisen vimman! Kuten nyt. Eilisen päivän salaatti ja sen vieressä kaapissa tämän päivän salaatti, kumpaa pihi sitten syö?! Joskus on tunnelma, että en ikinä kerkeä sen tämän päiväisen kimppuun, sekin on huomenna jo eilinen! Ongelmansa kullakin, pienet ovat ja ratkaistavissa.

Nuo moiset jutut  tulivat mieleen, kun ajeltiin vanhan kodin ohi, kodin jossa juuri nuo ”oman-oksan-sahaamiset” koettiin pienillä salauksilla perheenpäältä. Valintatalo oli must-kauppa, mutta keskimmäinen rakasti Elannon reikäleipää.

 Elannnon kauppa oli kadun päässä Valtsua vastapäätä, sinne tytär kipaisi salaa ja osti tuoreen reikäleivän. Yhdessä he sitten Lindan kanssa sen söivät, mitään ei voitu jättää isännälle, sillä sitä ”oksaa” ei sopinut lastenkaan sahailla!

Koronasulun jälkeen miehen systeri uskaltautui pääkaupunkiin,  ravintola Eliteen ja ”Tauno-Palon-sipulipihviin”,

siitä muistot lienevät ihan opiskeluvuosilta asti. Aika oli nekin kultaannuttanut, pihvi oli kokenut uudenaikaistumisen, eikä edes suuren näyttelijän kuvaa ollut seinällä nautintoa siivittämässä, joten minun riisit ja jättiravut maistuivat oikein hyviltä, vaikkei se nyt kovin perinteistä tainnut ollakaan! Mikä oli perinteistä ja hyvin nostalgista oli ison sukuporukan yhteen kokoontuminen, se alkaa olla jo tänä päivänä ihan pelkkää juhlaa! Moista yritetään myös tulevana lauantaina, sillä Naisporukkamme kesän lapsi, Liisa Amanda, pitää jo perinteeksi muodostuneet vanhenemisjuhlansa! Toistaiseksi olen vielä kelvannut auton rattiin, joten vien kaksi naista kyydissäni. Pari hengen siivittäjää on jo poissa, muistoissa mukana toki.

Ja tietysti se koko kesän suuri kohokohta heti sunnuntaina! Isomiehen synkkärit, hän täyttää jo yksitoista,

eli ihan oikeutetusti olen pudottanut sanan pikkumies käytöstä, vaikka pikkumieshän se pituutta venynyt kaveri Mummille aina on.

Jalkapallo on ollut Isomiehen elämän pääosa tällä viikolla, sillä Helsingissä on kaikki kentät olleet käytössä HKI CUPin osallistujilla. Jotku pelit on voitettu, jotkut hävitty, mutta iloa ei varmaan ole saatu kadotettua minnekään, se näkyy ja kuuluu, jää lapsen muistiin upeana kesäkokemuksena.

Sveitsin tytärkin tuli sinivalkoisin siivin juhlistamaan kotimaan kesää, tarkastamaan vanhempiensa kunnon, tututumaan kahteen uuteen sukulaiseen, ehkä tapaamaan muutamia täällä ja tuolla ja nyt ensimmäiseksi juhlistamaan näitä yksitoistavuotiaan synkkäreitä! Kun vielä joskus saataisiin tytär sieltä Rapakon takaa kylään, niin siinäpä ne eläkeläisen toiveet taitaisivat ollakin koossa.