

Huonosti nukutun yön jälkeen ilta toi tokkuraiseen mieleen kosolti nostalgiaa , Ajattaressa oli kuuskyt vuosijuhlat ! Kun oli selvitty sateesta punaiselle matolle ja onniteltu illan isäntäväkeä , saattoi jo ruveta etsiskelemään vanhoja tutuja .Löytyikö heitä ? Jokunen , mutta kovin oli vieraat nuorentuneet ja mikseivät olisi , onhan johtoporraskin tyttärieni ikäluokkaa !Minun silmääni jäivät ennen kaikkea mannekiinien (ja emännän ) upeaakin upeammat kengät ! Korkoa oli varmaan liki viisitoista senttiä ja varmasti se askel kävi , kuin aamutossut jalassa , olisi entinen toimitusjohtajatar sanonut ! Nyt hänkin oli laittanut kengät varman päälle , matalakantaiset kävelykengät , vaikka askeltakaan hän ei suostunut ottamaan , istui rullatuolissa kuin Elisabeth Taylor aikoinaan .Näin me vanhetaan , kukin kerrallaan . Mutta voi , että olin kateellinen noille kauniille säärille , jotka saivat keikkua korkeiden kantojen päällä ! Takithan toki olivat pääosassa , mutta minä olen aina ollut huono takki-ihminen ja tällä kertaa onnekseni , sillä kaikki olivat nuoren ja hoikan naisen takkeja .Kauniita toki kaikki.
Tänään oli sitten toinen nostalgiailta . Musiikkitalossa soi trumpetti ! Hieman uudempaa , vuodelta 1948 valmistunutta Henri Tomasin "Trumpettikonserttoa " oli varmasti monen vaikea kuunnella musiikkina , sillä trumpetti on totuttu liittämään melodiseen , sointuvaan laulantaan . Minulle se oli mieluinen , sillä taso , millä hän soitti , oli käsittämätön ylä-äänineen .Olinhan tullut nimenomaa kuulemaan juuri trumpetin soittoa , muistelemaan aikoja , jolloin meillä soi moni instrumentti , trumpetti mukaan luettuna. Nostalgian tunnelmaan pääsi vaivattomasti heti ennen konserttia , sillä lämpiössä esiintyivät Itä-Helsingin Musiikiopiston trumpettioppilaat !Pieniä soittajia , joilla hämmästyksekseni oli hyvin lyhyt trumpetti !Koska sellainen on tullut ?! Liekö klarinetissakin moinen ?! Pientä miestä tässä jo ajattelen ...
Ja huomenna saapuu Keskimmäinen Zurichistä....
Hienoja kuvia, jänniä tilaisuuksia ja mukavia muistoja - matalissa koroissa...
VastaaPoistaTerkkuja Leealle! Onko pitkäänkin??
VastaaPoistaKorkkarit kaunistaa... kaupunkilaisen on hyva pitaa - osaankohan itse enaa, lenkkareissa vaan nykyaan.
VastaaPoista