Talon purku on edennyt jo porausvaiheeseen , eli betonia tärisee yläkerroksista alas , onneksi kadun puolelle , jonne on laitettu pressu suojaksi pölyä vastaan .Ääntä vastaan ei ole konstia ,siis ikkunat ja ovet visusti kiinni . Asia haitannee vain tällaista himotuulettajaa , jonka on vähän väliä päästävä haistelemaan mummon pelargonioita , jotka upeasti kukkivat ,
vaikka Suomeen tuli jo talvi .Kylmä viima puhalteli mereltä , mutta lunta se ei vielä Hesan seudulle tuonut , keski -ja pohjois-Suomeen kyllä .
Tämä kuva Sievin kunnasta
voisi yhtä hyvin olla kuva Järveneniemestä , jossa monena vuonna olen ensimmäiset lumikuvat tallentanut.Nyt sain kamerani kanssa vaellella lähimetsissä ihailemassa värikylläistä syksyä ja kuuntelmassa
haavanlehtien hiljaista havinaa.Ensin Myllypuron kallioilla , joilta oli paettava rakennusmetelin vuoksi kiireesti pois .Sitten Pihlajamäen kallioilla , jonka ympäristö onneksi on jo valmiiksi rakennettu ja luonto saanut säilyä.Hiljaisuuttakin löytyi.

Ihania ovat kuvat, kurrekin mukana. Järvenniemen kohtalo mietityttää. Mitä siltä suunnalta kuuluu? Joku joku uusi on saanut siitä oman paratiisinsa?
VastaaPoistaTyhjänä on . Asukit ovat Englannissa talvea viettämässä.Lähdettäiskö saunaan??!
VastaaPoista