Että yhtenä päivänä voikin sattua monenmoista .Korjattu pesukone teki juuri ne samat virheet kuin ennen korjausta .
Kävelin Bridgeen . Oli niin kuraista , että en viitsinyt moista enää kuvata.Pelaajia oli jopa kolme pöytää , juttu luisti , samoin peli. "Hei hei ja nähdään ,nähdään " ja ulko-ovi kävi . Jäin korjaamaan pöytiä ja tuoleja ja laitoin laukun tuolin karmille. Hetken kuluttua sitä ei siinä ollutkaan, laukku oli kadonnut .Kännyköineen , luottokortteineen kaikkineen.Tuli ontto olo .Etsinnän jälkeen samantapainen laukku kuin omani roikkui naulakossa .Omistaja löytyi ja laukku matkusti paraikaa luultavasti ratikassa kännykkä taskussa laulaen "vuorenpeikkoa " ,johon ei vastausta tullut -naisella kun ei ollut kännykkää.Loppu hyvin kaikki hyvin -saimme lopulta hänet kiinni kotoa ja huolestuneena omansa kohtalosta hän lähti tuomaan laukkuani samaan paikkaan , mistä oli sen kanssa lähtenytkin .Odotusajan käytimme pelaamiseen , miltä tosin outo laukuton olo vei suurimman terän .
Koneeni on osoittanut hitauden merkkejä . Olen poistanut kuvatiedostoja ja kopioinut niitä toiselle kovalevylle talteen .Yksi pieni napsaus -ja tiedostot ovat tiessään ! En ole turhaan ollut ylivarovainen ja kopioinut samoja tiedostoja vielä tikullekin ; ehkä olen onnistunut olemaan hävittämättä -jos sitten muistan mitä .
Telkan tallennus videonauhalle onnistui eilen ihan hyvin .Tänään sitten ei .Ja kuvakulmat oli ihan pielessä ,automaatti ei ollut valintatuulella .
Jos nyt kirjan ottaisin käteen pudottamatta .Tosin se on aikalainen tiiliskivi ,Orasen "Fanny".
Yli puolen välin jo olen ja aina hämmästelen tuon ajan sivistyneistön moninaista kielitaitoa.

Kumma juttu kuinka joskus kertyy yhtä sun toista sattumusta kasapääksi asti. Sopisi kai sulle, että riittäisi jo.
VastaaPoista